Kuva: Hannu Leinonen

Erä-lehden Suomen suurin kalakilpailussa yhdistetyn pyydyssarjan kärjessä pullisteli syksyyn asti monelle outo kalalaji nimeltään siloneula. Päätoimittajan sanoin ”sen voisi jopa nimittää vuoden kalaksi, sillä sen verran laji on aiheuttanut keskustelua”.

Monelle, varsinkin sisämaassa asuvalle siloneula on varsin outo otus. Ensi näkemältä se on kuin jokin hoikka mato. Välttämättä sitä tuskin edes kalaksi tunnistaa. Siloneula onkin vähiten kalalta näyttävä kalalajimme.

Ulkomuodoltaan siloneula on kuin joku rantavyöhykkeen rihmalevä. Niiden seassa lilluessaan kala sulautuu täysin ympäristöönsä. Perusväri on kirkkaanvihreä ja vatsapuoli kellertävä. Kyljillä on lukuisia vaaleita poikkijuovia. Sukupuolten välillä on värieroja. Naaras on koirasta värikkäämpi, sillä on mm. pään tienoilla sinisiä pitkittäisjuovia.

Kuonon pituus on noin puolet koko pään pituudesta, joka puolestaan on vain 4-5 prosenttia koko kalan pituudesta. Pieni pipettimäinen suu on sojottaa ylöspäin.

Siloneula on vähäeväisin kalamme. Siltä puuttuvat pyrstö-, rinta-, vatsa- ja peräevät. Ainoa evä on selkäevä, joka sekään ei ole koolla pilattu. Liikkuminen tapahtuu selkäevää aaltomaisesti liikuttamalla. Ruumiin peittona on jäykkiä luulevyjä, jotka antavat liikkeellä olevasta kalasta kömpelön vaikutelman.

Vapaa-ajankalastajat törmäävät siloneulaan tavallisimmin talviverkkoja kokiessaan. Lankojen ympärille pyrstönsä kietoneen pienehköjen lankamaisten kalojen lukumäärä voi olla huomattava, jopa useita kymmeniä yhdessä verkossa.

Sukupuoliroolit heittävät häränpyllyä

Siloneula kuuluu noin 250-lajiseen putkisuukalojen lahkoon, joiden yhteisenä piirteenä on hoikka olemus. Toinen kotimainen lahkon laji on särmäneula, joka on rakenteeltaan kuitenkin selvästi siloneulaa vankempi, kulmikasmuotoinen ja sillä on pyrstöevä, mikä puuttuu siloneulalta. Mainittakoon, että siloneula, kuten muutkin merineulat ovat läheistä sukua merihevosille.

Siloneula asustaa kesäisin matalien rantavesien levävyöhykkeessä. Talveksi ne siirtyvät syvempään, jopa yli 20 metriin. Elintapoihin kuuluu kiinnittyminen leviin kietaisemalla pyrstö niiden ympärille. Siloneulat huojuvat pystyasennossa, pää ylöspäin veden liikkeiden mukana ikään kuin yksi levä. Mahdolliset viholliset eivät erota sitä kasveista ja jättävät rauhaan.

Siloneulat aloittavat erikoiset lemmenkarkelonsa, kun kesä on hehkeimmillään. Suomessa tämä tapahtuu yleensä kesäkuun lopulta heinäkuun loppuun tai joskus jopa elokuun alkupuolelle saakka.

Ensimmäiset kalat aloittavat kiihkeän parittelun veden lämmön noustua noin 15-asteiseksi. Nuorimmat hääseremonioihin osallistuvat siloneulat ovat kaksivuotiaita.

Naaraista tulee kudun ajaksi aikaisempaa kirkkaampia ja niiden korkeus kasvaa hitusen. Koiras saa kutuajaksi kirkkaan keltaisen kuonon.

Kutuseremonia alkaa kosintatanssilla, jossa siloneulat kietoutuvatpyrstöllään toisiinsa. Kalat voivat vaihtaa tanssiparia lukuisia kertoja ennen parittelua.

Koiraat valitsevat parittelukumppanikseen yleensä pisimmän paikalla olevan naaraan, minkä lisäksi naaraan sininen väritys ja suuri ihopoimu herättävät ansaitsemaansa huomiota.

Siloneulojen sukupuoliroolit heittävät häränpyllyä normaaliin kalojen lisääntymiseen verrattuna.

Kun koiras ja naaras päättävät pariutua, naaras ui keltakuonoisen koiraan viereen ja kiinnittää munat muutamassa sekunnissa koiraan vatsapuolelle pään ja peräaukon väliselle alueelle. Nauhamaiset mätimunat asetetaan 2-4-kertaiseksi riviksi.

Kun homma on valmis, koiras hedelmöittää ne laskemalla maitinsa veteen ja uimalla voimakkain liikkein maitipilven läpi.

Yksi ”raskaana oleva” koiraskala voi kantaa 85-180 munaa, mikä tarkoittaa sitä, että sama naaras pystyy hoitelemaan kaksikin koirasta tai osa munista menee hukkaan.

Paritteluseremonioiden jälkeen harmoninen hiljaiselo laskeutuu paikalle, eikä naaras pane enää tikkua ristiin jälkikasvunsa puolesta.

Mätimunat kehittyvät koiraskalan hoivaamina noin kolme viikkoa. Vastakuoriutuneet poikaset ovat läpinäkyviä ja noin 10 mm:n pituisia. Ulkonäöltään ne muistuttavat alusta alkaen aikuisia siloneuloja.

Poikaset elävät useiden kuukausien ajan vapaan veden alueella ja siirtyvät kasvillisuuden sekaan noin parin sentin mittaisina.

Yleensä samanaikaisesti tavataan kolmea eri pituusryhmää, joten voidaan päätellä, että ne edustavat eri ikäisiä kaloja. Suomenlahden rannikolla mitattujen pituusjakautumien perusteella on pääteltävissä, että 1-vuotiaat ovat 11-13-senttisiä, 2-vuotiaat 15-20-senttisiä ja 3-vuotiaat yli 20-senttisiä.

Naaraat kasvavat koiraita nopeammin ja voivat saavuttaa noin 30 sentin pituuden ja enintään 2-2,5 gramman painon. Koiraiden suurin pituus lienee vain hieman yli 20 cm.

Siloneula ei yleensä elä 2-3 vuotta pidempään. On kuitenkin mahdollista, että suuret naaraat ovat 4-vuotiaita.

Siloneulojen pieneen suuhun ei mahdu kovinkaan kookasta murkinaa, joten ne joutuvat tyytymään eläinplanktoniin. Ravintoeläinten havaitseminen perustuu näköön ja ohi lipuvan pikkuötökän kiinniotto tapahtuu yksinkertaisesti imaisemalla se putkimaiseen suuhun pipetin lailla.

Vaikka siloneula on pieni kala, se onnistuu joskus saalistamaan myös pienikokoisia kalanpoikasia.

Jos haluaa varta vasten pyydystää siloneuloja, se onnistuu parhaiten pienikokoisella rantanuotalla tai tiheäsilmäisellä haavilla rannan levävyöhykkeestä.

Hannu Lehtonen
kalataloustieteen professori