Vesa Vinni (toim): Runkolankaa ja sen vääntäjiäVesa ”Haukkivesku” Vinnin toimittama vaappueepos ”Runkolankaa ja sen vääntäjiä” on paljon muutakin kuin kuvaus itse tehdyistä vaapuista ja niiden tekijöistä.

Mutta aloitetaan siitä, mitä kirja ei ole. Aivan erityisesti se ei ole vaapunvalmistuksen opas. Sen sijaan kyse on vaappuja tekevistä henkilöistä taustatarinoineen sekä vieheiden kuvista.

Sisällysluettelossa on pelkästään 48 nimeä, eikä mitään muuta. Kirjan jokainen ”luku” on otsikoitu tekijän oikean sukunimen mukaan, eikä nettinimimerkin perusteella, vaikka tekijä yleensä tunnetaan sillä paremmin. Nimimerkit, naamakuvat ja syntymävuodet löytyvät tekijäkohtaisista esittelyistä.

Toinen silmiinpistävä seikka on viehekuvien suuri määrä. Usein vain yhden sivun mittaista tekijäesittelyä seuraa yleensä kahden, kolmen aukeaman varsin laadukkaiden viehekuvien sarja, ilman muita selitteitä tai kuvatekstejä kuin malli-, koko- ja väritiedot. Kun vieheeseen muuten ei sen kummemmin pureuduta, kyse on vieheiden kuvista, eikä niinkään vieheistä.

Nyt hämmennys on jo melkoista, sillä miksi on kiinnostavaa lukea kirjaa, jossa esitellään itselle melko tuntemattomia henkilöitä ja paljon kuvia heidän tekemistään vaapuista?

Netin voimalla

Jo useiden vuosien ajan oli Internetin keskustelupalstoilla käyty vaappunikkareiden välistä keskustelua omista tuotoksista. Muutaman kymmenen hengen tekijäjoukko on vakio-otsikon alla pikkuhiljaa päätynyt esittelemään kuvin ja sanoin omia vaappujaan. Huomattavasti tätä ydinryhmää suurempi hiljaisten lukijoiden ja tekijöiden joukko on imenyt itse keskustelusta ja sen kuvista vaikutteita.

Keskustelujen henki on ollut tietysti omasta tekemisestä ylpeä, olematta kuitenkaan ylimielinen. Myös oman tekemisen virheet on tuotu esille yllättävän epäsuomalaisella tavalla, häpeämättä. Kun aihe itsessään on ollut riittävän neutraali, ei se ole kerännyt keskustelupalstoihin usein liittyvää epäasiallista kommentointia.

Lopputuloksena on vuosien saatossa syntynyt samanhenkisten tekijöiden tiivis ja suhteellisen laajakin yhteisö. Monivuotinen yhteinen runkolangan vääntely sekä palstalla että toisaalta pajoilla on saanut aikaan sen, että vaikka tekijät eivät toisiaan tunne, niin heidän nimimerkkinsä tuntevat. Yhteishenki on syntynyt virtuaaliselta pohjalta.

Siksi Runkolankaa-kirjassa on syvemmältä raapaisten kyse paljon laajemmasta asiasta kuin pelkistä henkilöistä ja viehekuvista. Kolmeen sataan sivuun on tiivistetty paitsi vaappujen ja monien tekijöiden kuvat, yhtä lailla rivien ja kuvien väleihin kenties jo tuhat netin vaappuartikkelia ja kolme viimeisintä aktiivista vuotta.

Siksi se tuntuu niin tutulta, ja siksi sitä on niin kiinnostavaa lukea.

Kirja kuvastaa myös kalastusmaailmassa menossa olevia laajempiakin muutoksia. Se dokumentoi ensimmäisen Internet-vaapuntekijäsukupolven olemassaolon ja mukana on ihmisiä, jotka ovat innostuneet vaapunteosta kirjan synnyttäneiden keskustelujen aikana ja jopa niiden perusteella. Kana on siis synnyttänyt ensimmäiset munansa jo silloin, kun on itse ollut vasta kuoriutumassa!

Vaapuntekijöiden kesken on tietoja toki siirtynyt ennenkin, mutta rajoittuneesti, yleensä kerran kesässä joella tavattaessa. Oppimisen nopeus on netin myötä parantunut ja netin käyttäminen vaapunvalmistuksen yksityiskohtien dokumentoijana ja välittäjänä helpottaa erityisesti harrastuksen alkuvaiheessa olevia nikkareita.

Edut ainakin ovat kiistattomat. Kolmen illan lukemisella voi hyvinkin säästää kolmen vuoden virheet.

Runkolankaa-kirja on tosin vain tietyn hetken kuva. Se vangitsee kansiinsa monien enimmäkseen nuorten, yleensä pelkkänä harrasteenaan vaappuja tekevien nikkareiden maailman tammikuussa 2007. Mukana on vain yksi Oy, ammattimaisia toiminimiäkin vain muutamia.

Tässä se poikkeaa kaikista aiemmasta vaappukirjoista, jotka yleensä käsittelevät vain määrällisesti merkittäviä valmistajia ja pyrkivät aina kattamaan kotimaisen vaapunteon koko historian.

Lisäksi aivan sattumalta on nyt käynyt niin, että yhden kuukauden mittainen tilannekuva on sattunut suomalaisen vaapunteon suureen murroshetkeen, kenties jopa siihen kuukauteen, jolloin jerkkejä, siis uintilevyttömiä vaappuja, valmistetaan pikku kotipajoissa ensi kertaa yhtä paljon kuin perinteisiä uintilevyllisiä. Tämä murros näkyy vahvasti kirjan annissa.

Jerkkien saapuminen ei sinällään ole yllätys. Suomihan on ollut maailman johtava käsin veistettyjen vaappujen maa. Eikä sekään ole sattumaa, että maailman suurin viehevalmistaja on alun perin Suomesta lähtöisin. Nämä taustat tuntien Suomella on kaikki edellytykset tulla maailman johtavaksi jerkintekomaaksi.

Hyvää painojälkeä

Jo demokappaleen perusteella on selvää, että lopputuloksen painojälki ja ulkoasu tulevat olemaan loistavia. Erityisesti kymmenien eri vaapunvalmistajien kuvaustyön keskinäinen tasalaatuisuus hämmästyttää.

Kirjan selkeät harmaataustaiset tekijäesittelyt alkavat aina aukeaman vasemmasta laidasta, ja tarvittaessa sivut tasataan vesillä otetuilla välikuvilla, joihin saattaa olla liitettynä pientä runonpätkääkin. Aina ei lukijalle ole täysin selvää, liittyykö välisivu käsiteltävään vieheeseen vai ei.

Jotakuinkin kirjan keskelle on sijoitettu Vesa ”Tyrä” Peltohuhdan kirjoittama tarina kalastustilanteesta, joka ryhdittää selvästi kirjan kokonaisuutta. Lisäksi tarina on hauska. Kuvittaja Sirkku Tuomela on tehnyt tässä(kin) hienoa jälkeä.

Itse vieheissä ei varsinaista ole suurta uutta tai mullistavaa. Ne ovat kauniita ja hyvin tehdyn näköisiä. Mukavasti persoonallista ideaa on havaittavissa joissain maalauksissa (mm. Koivisto, Lintukorpi). Vieheiden muodoissa monilla tekijöillä on uusia kokeiluja varsinkin uran alkuvaiheissa, mutta kuten eräs tekijöistä itsekin toteaa, toiminnan ammattimaistuttua hän on havainnut vieheen muodon kuitenkin lähestyneen sitä valtavirtaa, mistä alun alkaen pyrittiin pois.

Ensimmäistä painosta odotellessa sopii muistella alkuperäistä 28.10.2006 nettipalstoille jätettyä viestiä: ”Tuossa aamunavauksekseni katselin omavalmistevaappuja tuon reilu 300 sivua ja en voinut muuta kuin ihmetellä sitä ällistyttävää käsityön taitoa. Nuo taitavien tekijöiden luomukset kun ovat oman aikansa edustajia ja tulevaisuudessa antiikkia… Pitäisikö niitä saattaa dokumentoituun muotoon jälkipolvia varten?”

Ja loppuun vielä erään keräilijän mielipide: ”Tämän kirjan todellinen arvo tullaan näkemään vasta 15-20 vuoden päästä”.

Runkolankaa ja sen vääntäjiä:toim. Vesa Vinni, 350 sivua, Krook Media Oy 2007

Arto Kojo