Utsjoki

Joskus suvanto voi olla pitkä, mutta jokivesissä lähes satavarmasti koski odottaa edessäpäin. Suvantojakin on monenlaisia ja Utsjoki on suotuisassa suvannossa, huilaten ja ikään kuin odottaen innolla uutta ja pitkää koskea. Mitä noilla suvannoilla ja koskilla on tekemistä matkailun kanssa? Toki lohimatkailun kannalta melko paljonkin, on vain tajuttava asiayhteys.

Lohenkalastuksen myötä Utsjoelle saapuu kesäisin melkoisen suuri määrä ns. lohituristeja. Joskus vuosikymmeniä sitten lohituristi oli hieman erilaisessa roolissa kuin nykyään. Emeritius kunnanjohtaja ja nykyinen matkailuyrittäjä Jouko Lukkari mainitsi Kevon tutkimusasemalla pidetyssä matkailuseminaarissa omassa puheessaan lohituristin hyvin kunnioittavassa sävyssä.

”Silloin lohituristit olivat herroja. Insinöörejä, professoreita, apteekkareita, nimismiehiä, tohtoreita ja sellaisia. He eivät itse soutaneet, vaan soudattivat paikallisilla ammattisoutajilla itseään. Maksoivat hyvin palveluksista ja tulivat vuodesta toiseen samalle kentälle.”

Vuosikymmeniä sitten myös itse soudun kohde, lohi, oli arvossaan. Jouko muisteli erään soutajan saaneen yhden viikon aikana niin hyvin saalista, että niistä kertyneillä rahoilla hän osti hän rahoilla Skoda-henkilöauton. Jo yhden illan soudulla saattoi saada tienestiä mopedin hankkimiseen.

Vaan ei enää. Vähäiset ja pätevät soutajat voivat kesän aikana tienata palkkioilla sen verran, että sillä pysyy leivässä. Mutta lohen myynnillä ei varmasti elä, sen verran esim. Norjan kassilohi on pudottanut hintatasoa.

Nykyaikana lohenkalastusmatkailu on ajanut uusille urille. Soudettavina ei ole pelkästään herroja, vaan hyvin usein paikallisen kalastusoppaan kyytiin astuu tavallinen palkannauttija, joka tahtoo aloittaa lohenkalastuksensa hyvässä opissa. Toki ammattisoutajilla on paljon ns. yritysvieraita, jotka vuodesta toiseen tulevat Tenolle tuoden omia asiakkaitaan tai palkittuja työntekijöitä. Heille lohenkalastus on vielä sitä takavuosien ajattelua, eli istutaan veneessä ja soutaja soutaa. Toki lohituristi itse väsyttää kalan ja saa mahtavia elämyksiä.

Lohiturismista puhuttaessa ei pidä jämähtää tähän yhteen palvelumuotoon. Tenon varrelta ei ammattisoutajia kovin paljoa löydy ja riittävän väljät säännöt mahdollistavat matkailijoiden omatoimisen kalastuksen. Ehkä tässä omatoimisuudessa monien paikallisten mielestä on pyörähdetty akanvirtaan, ristiriitaisuuksien kurimukseen.

Joidenkin mielestä turisti tulee Tenolle, ”meidän vesille”, vie kalat, roskaa luonnon eikä jätä rahaa yhtään kuntaan. ”Pysykööt poissa täältä, täällä pärjätään ilman turistejakin”. Näinköhän tosiasiassa on? Uskoisin, että kunnalla ei ole varaa edes kokeilla tuota väylää.

Parin viimeisen vuoden ajan olen jututtanut matkailuyrittäjiä sekä ns. kadun miehiä varsin aktiivisesti, enkä ole kovinkaan montaa lausetta kuullut, jotka tukisivat em. tilannetta. Silti julkisuudessa asiaan törmätään jatkuvasti.

On tietenkin ymmärrettävää, että paikkakuntalaiset kalastajat ovat nyreissään, varsinkin kun vuosien saatossa heidän kalastusmahdollisuuksiaan on rajoitettu mm. matkailukalastuksen eduksi. Näihinkin epäkohtiin löydetään yhtenäiset ratkaisut, kun mietitään tarkkaan ja kiihkottomasti asioita monelta kantilta. Pidetään lähtökohtana sitä, että Utsjoen kunta tarvitsee lohituristeja siinä missä esim. Väylän varren kunnat, kuten Kolari, Muonio ja Pello.

Lohituristin kuntiin tuoma rahamäärä kertaantuu monista puroista, joten kenenkään ei tarvitse kadehtia esim. soutajia. Heille turistien palvelu on elinkeino, kuten myös kauppiaille, majoitusyrittäjille, kunnalle, ravintoloille jne. Saatu rahavirta kartuttaa kokonaisvaltaisesti ajateltuna yhteistä hyvää.

Suomen vapaat lohijoet ovat sellainen luonnonvara, jota varmasti voidaan harkitulla sadonkorjuulla hyödyntää huomattavasti enemmän. Toki asiassa on melkoinen mutta. Tuleeko jokiin siementä ja kun tulee, miten sadonkorjuu hoidetaan. Vedetäänkö puimurilla vai käytetäänkö sirppiä. Puimurilla voitaisiin tarkoittaa esim. kulkutusta tai meripyyntiä, sirpillä soutajaa tai rantakalastajaa.

Utsjoki
Tätähän matkailukalastajat hakevat. Lohta ja iloisia ilmeitä.

Ensin on kuitenkin taattava siemenen saanti, riittävä itävyys ja sitten, mikä parasta, päästää maksavat sadonkorjaajat niittämään. Tällöinhän otetaan vaan tuotto ja lohesta puhuttaessa vain murto-osa tuotosta. Siementä jää vaikka kuinka paljon. Lohikanta ei kehity, jos ei sitä lajinsa verran veroteta.

Hyvänä esimerkkinä voitaisiin katsoa kauas Afrikkaan. Vuosikymmeniä sitten siellä jouduttiin palkkaamaan ammattimetsästäjiä pitämään määrättyjä riistakantoja kurissa. Nykyisin homma hoidetaan niin, että ulkomailta tulee metsästäjiä, jotka maksavat siitä, kun saavat ampua eläimen, joka kuitenkin olisi poistettava jonkun toimesta.

Kevon matkailuseminaarista ajattelemisen aihetta

Edellä oleva prologi pohjusti tätä mietelmää. Tarvitaanko Utsjoelle kalastusmatkailua ja minkälaista? Mitä muuta matkailua voisimme miettiä Utsjoen tarjoamana?

Näitä asioita oli Lapin Yliopisto jalkautunut kartoittamaan viikon mittaiselle seminaarille viime vuoden lokakuussa. Yhdelle päivälle oli mukaan kutsuttu paikallisia matkailuyrittäjiä sekä asiantuntijoita monelta alalta, tavalla tai toisella matkailuun liittyen.

Viikon aikana Lapin Yliopiston matkailulinjan opiskelijat kartoittivat mm. haastatteluin jokivarren matkailuyrittäjien toimintaa ja mietteitä matkailun kehittämisestä.

Itse seminaarissa kuultiin muutaman matkailuyrittäjän kehitysesityksiä, kunnanjohtajan mietteitä kunnan panostuksista ja tahdosta, sekä RKTL:n erikoistutkijan Eero Niemelän esitelmä lohesta ja sen asemasta lohiturismin pääosan esittäjänä.

Kunnanjohtaja Viljo Pesonen kertoi avauspuheenvuorossaan, että kunnan tahto on kehittää matkailupalveluita, mutta mitään massaturismia kuntaan ei ole syytä miettiä.

Kun yli 93,8 % kunnan pinta-alasta on monella tavalla suojelualuetta, ei Utsjoelle ole järkeä edes lähteä miettimään laskettelurinteitä tai muita sen suuntaisia hankkeita. Kunnan tahto on lähteä kehittämään pienimuotoista, räätälöityä matkailua, jossa matkailuyrittäjät voivat kestävän kehityksen pohjalta tarjota tuotteitaan käytettäväksi. Lohi tulisi edelleen pitää mukana kunnan matkailun veturina, kuitenkin kestävän kehityksen kautta.

Kunnassa on huomattu edellä mainitut akanvirrat paikallisten ja matkailuyritysten välillä. Näistä pitäisi keskustella hyvässä hengessä ja kääntää ristiriidat voimavaraksi. Kunnalla ei ole varaa kieltäytyä matkailijoiden tuomasta tulosta, sillä luontaiselinkeinolla ei voida taata sitä palvelutasoa, jota kunta tälläkin hetkellä tarjoaa.

Matkailuyrittäjistä paikalla oli puhumassa Jouko Lukkari, jonka puhetta tuolla aiemmin jo siteerasin. Lukkari kiinnitti huomiota myös tärkeimpään kesämatkailun kohteeseen eli loheen. ”Miten käy, jos lohi jostain syystä katoaa joesta.”

”Uhkina voidaan nähdä Gyrodactylus salaris, lohiloinen, joka on tuhonnut Norjasta jo kymmeniä lohijokia. Se tuho on totaalista. Joki tyhjenee. Toisena uhkana on lohen syönnösalueiden kohtalo Pohjois-Atlantilla. Siellä pyydetään edelleen lohta ja valvonta on vaikeaa. Joki- ja jokisuupyynti on vähentynyt 2000 -luvulla huomattavasti ja tulee vähenemään entisestään. Muutenkin sitä on rajoitettu paljon, joten siinä uhkaa ei lohelle ilmeisesti ole. Eivätkä myöskään vapakalastajat pysty uhkaamaan omilla välineillään lohensukua”.

Vahvoja sanoja pitkän linjan matkailuyrittäjältä, joka on soutanut ”herroja” vuosikymmenien ajan ja nähnyt joen muutokset. Uhkia todella on ja niihin voidaan osaltaan vaikuttaa matkailijoita opastaen. Kalastusvälineiden desinfioimista tulee kehittää entistä kattavammaksi, sillä lohiloinen ei jokeen päästessään anna armoa.

Pelkästään kesämatkailuyritystä pyörittävä Jouko Lukkari kuulutti laatua. ”Jokivarren matkailijoiden kannattaa panostaa laatuun, ei määrään. Tämän päivän matkailija osaa vaatia palvelua, mutta osaa myös arvostaa sitä. Ja kun arvostaa, myös maksaa.”

Laatua voidaan asiakkaille tarjota monella tavalla. Majoituksen, veneiden, tuotteiden ja palvelun osalta ainakin. Mutta laatua on myös paikallisten suhtautuminen matkailijoihin. Pienellä kylällä tulee keskinäisiä tapaamisia, samoin kuin joella. Näkisin, että kun paikallinen asukas kunnioittaa matkailijaa, saa hän vastinetta itselleen. Kyllä valistunut matkailija osaa ja tahtoo kunnioittaa ”alkuasukkaan” reviiriä. Emme elä enää Villissä Lännessä, jossa vahvimman oikeus oli ainoa oikeus.

Petteri Valle toimii monialayrittäjänä matkailun sektorilla, sillä hänellä on toimintaa läpi vuoden. Petteri heittikin osa-alueittain muutamia kehitysideoita tarkemmin puntaroitavaksi.

Utsjoki
Toiveiden täyttymys lähellä. Veneessä katoavat maiset murheet tyystin,
kun siimanpäässä riehuva kala on koukkaushollilla.

Lohenkalastusmatkailu on Petterinkin mielestä todella tärkeä koko kuntaa ajatellen. Kaikesta matkailutulosta se tuo kuntaan valtaosan. ”Kalastuskauden jatkamista pitäisi miettiä tarkasti. Nythän matkailijoilta loppuu kalastus 20.8 ja paikallisilla se on sallittu 31.8 saakka. Aivan hyvin voitaisiin päästää matkailijoita kalaan aina elokuun loppuun, mutta vain paikallisen soutajan kyydissä. Näin heille tarjoutuisi vielä kymmeneksi päiväksi mahdollisuus hankkeisiin, kun joella kuitenkin soudetaan. Lohikannalle tästä ei olisi mitään haittaa. Saalis olisi varmasti lähes sama”.

Meritaimenen pyynti loppukaudesta on myös puhuttanut jonkin verran jopa julkisesti. Tenolta löytyisi sellaisia alueita, joissa meritaimenen syksypyyntiä voitaisiin valvotusti järjestää. Kutulohille siitä ei ole vaaraa, sillä niin erilaisilla vieheillä ja eri paikoista meritaimenta pyydetään. Silläkin saataisiin matkailukautta jatkettua.

Petterin mielessä oli myös lohen esille tuominen pelkästään kalana esim. vedenalaisten kameroiden ja netin välityksellä. Jos joessa uiva kala tupsahtaisi lohituristin päätteelle, saisi se varmasti lomasuunnitelmiin uusia kipinöitä. Tai jos kuvaruutu olisi paikallisen kahvion tiloissa, voisi asiakas viivähtää toisenkin kupillisen ajan tiiraamassa kuvaruutua.

Myös rantakalastustilannetta pitäisi miettiä uudelleen. Nyt virvelikalastukseen on varattu lohituristeille kaksi paikkaa. Liki sadan kilometrin päässä toisistaan olevat Ylä- ja Alaköngäs.

Perhematkailua kehitettäessä voitaisiin ajatella, että rantakalastus sallittaisiin esim. matkailuyrittäjän rannoilla yrityksen asiakkaille. Monet nuoret ovat oppinsa virvelikalastukseen saaneet sisävesillä ja mielellään tahtoisivat isän tai äidin soutaessa heitellä lusikkauistinta siinä rannalla. Nyt se on laitonta.

Lohikannalle heittokalastuksesta ei olisi mitään vaaraa, jos se sallittaisiin samaan tapaan kuin perhokalastus on sallittu Tenolla, eli vispata saa missä vain. Ei tietenkään yksityisillä rannoilla, mutta varsin vapaasti. Yksityisalueet voidaan muutenkin kyltein ja opastein merkitä maastoon.

Kalastusmatkailun suhteen Petteri mietti myös Tenon sivuvesistöjen käyttöä. Tällä hetkellä niiden hyödyntäminen matkailua ajatellen on huonossa jamassa. Samoin lähiseutujen lammet ja järvet ovat melko vajaakäytöllä.

Muuhun matkailutarjontaan Petterillä oli monia parannusehdotuksia. Yksi tärkeimmistä on Kevon reitti. ”Kevon reitti ei ala mistään, eikä lopu mihinkään”. Näinhän se on. Lähellä ei ole mitään palveluita. Kevon reitille voisi tehdä nätin maisemareitin kylällä sijaitsevan opastuskeskuksen pihalta ja sen voisi päättää Karigasniemen päässä kylätalo Sàivun pihaan. Päätepisteissä oli opastusta, mahdollisuus majoitukseen, ruokailuun ja muihin matkailupalveluihin.

Kevolla on vuosittain 5 000 kävijää ja heiltäkin sen muutaman euron saisi kätevästi matkailuyrittäjien pussiin juuri Utsjoen kuntaan. Nykyisellään retkeilijät kävelevät reitin ja vievät euronsa muualle.

Tenon maisemareittiä Nuorgamista Karigasniemelle voisivat talvella käyttää hiihtäjät, kesäisin ja syksyisin vaeltajat. Kun mukaan liitetettäisiin Utsjoelta Karigasniemelle tuleva moottorikelkkaura, reitti palvelisi myös paikallista väestöä. Kokemuksien mukaan villi moottorikelkkailu saadaan helposti kuriin merkityn uran vetämisellä riittävän turvalliseen paikkaan. Mm. poromiehet ovat käyttäneet omiin tarkoituksiin aikoinaan Kaldoaivin erämaahan tehtyä kelkkareittiä.

Utsjoki
Riekkojahti tunturissa on mahtava elämys. Tuota elämystä
matkailuyrittäjät tahtoisivat tarjota enemmänkin asiakkailleen.

Metsästysmatkailua Utsjoella ovat harjoittaneet lähinnä riekkopaketteja myyneet. Nyt sekin on pilattu maanomistajan, Metsähallituksen toimesta. Monilla matkailuyrittäjillä ovat majoituspaikat olleet tyhjillään, kun riekkomiehet eivät ole saapuneet. Eivät ole saapuneet, koska lupajärjestelyt ovat hankalia, eikä luvansaannista ole minkäänlaista varmuutta.

Nykykäytännön mukaan riekkoluvat pitää anoa henkilökohtaisesti jo keväällä ja tieto luvansaannista menee syksylle. Majoituksia ei voi varata ja lomat on kuitenkin päätettävä jo hyvissä ajoin. Petteri toivoisi, että käytäntö palaisi entiselleen, jolloin matkailuyrittäjä sai osan kiintiöistä ja pystyi myymään asiakkailleen luvat. Tällöin saadaan myytyä myös majoituskapasiteettia ja opaspalveluita.

Toisena metsästysmatkailuhoukuttimena Petteri esitti poroon kohdistuvaa, erittäin tarkkaan valvottua metsästystä.
Poroelinkeinossa on syksyllä erotus, jossa mm. siitoshirvaat otetaan aitaan hyvissä ajoin.

Kookassarvisia hirvaita voitaisiin laskea kokoamisaitaan, jotka ovat kooltaan kymmeniä neliökilometrejä. Sisälle mahtuisi siis monta Etelä-Suomen pikkukuntaa. Sieltä metsästäjä voisi oppaan mukana käydä ampumassa trofee-eläimen, mikäli taito riittää. Asiakas maksaisi itse jahdista, opastuksesta, majoituksista ja sarvitrofeesta. Poroisännälle jäisivät lihat, eli ne mitkä hän muutenkin ottaisi. Tuotto yhdelle hirvaalle olisi ainakin satakertainen.

Utsjoen kunnan alueella on myös vahva hirvikanta. Petterin mukaan vieraiden mukaan ottaminen kasvattaisi kaatoprosenttia ja toisi maksavia hirvimiehiä varsinkin Keski-Euroopasta. Siinäkin tapauksessa luvanomistaja saisi lihat, asiakas maksaisi ilosta päästä jahtiin. Ja ainahan ei vieras edes pääse kaatamaan eläintä, mutta on onnellinen elämyksestä.

Harri Matikainen, teksti & kuvat

 
Kylätalo Sàivu

Utsjoki

Karigasniemen kylätalo Sàivu rahoitettiin Pohjoisimman Lapin Leader ry:n kiintiöstä ja se avattiin syyskuussa 2006.

Kyläläiset remontoivat 130 neliön tilat n. 60 vuotta vanhasta hirsirunkoisesta talosta. Taloon tehtiin 45 neliön Sàivusali ja lisäksi keittiö, toimistohuone, suihkulla varustettu WC ja eteinen. Yläkerran ja kellarin tilat ovat omassa ja vuokrakäytössä.

Ensimmäinen syksy on ollut kylätalon käynnistämisen ja tunnetuksi tekemisen aikaa. Kylätalolla on kahvila avoinna ma-pe klo 12.00-16.00. Sàivusalissa on kirjojen lainaus ja lehtien lukunurkkaus, nettipiste, käsitöiden myynti ja kopiointipalvelu.

Kylätalon toiminnan rahoittamiseksi on ideointiryhmä suunnitellut paljon toimintaa myös luonnon ympärille. Yhtenä merkittävänä vetonaulana on lohi. Kylätalon souturinkiin on ilmoittautunut jo useita soutajia sillä periaatteella, että osa soututuloista annetaan kylätalon käyttöön. Kyseessä on eräänlainen talkootyö.

Muutenkin kalastus on merkittävässä roolissa kylätalon palveluissa. Matkailija voi varata Norjan ja Suomen tunturivesille sekä Jäämerelle opastettuja kalastusreissuja läpi vuoden. Suunnitelmissa on perhonsidontakursseja jopa tunturijärvillä. Perhokalastuskilpailuita on suunniteltu kesälle 2007. Ideoina on väläytelty myös lohensoutukursseja mm. yrityksille.

Metsästysmatkailun kehittämistä on kylätalon ideariihi myös pähkäillyt ja siitä varmasti tullaan kuulemaan lähitulevaisuudessa. Kylätalolla on lähdetty miettimään myös nuorisolle suunnattuja kalastus- ja metsästyskursseja.

Lisätietoja: Antero Isola, 040 7286822, Esko Härkönen, 040 7243305

Saivu