Jos eilinen ilta päättyi upeissa maisemissa, alkoi aamu varsin tutuissa maisemissa. Edellisillan auringon värjäämiä rantakallioita ei enää näkynyt, mutta tuttu valkoinen maitomainen harso verhosi ympäristön.

Sää oli kuitenkin hiihdolle suotuisa, mitä nyt lumi vähän takerteli suksen pohjiin. Lähtö oli tavalliseen tapaan klo 09:00 ja suunnitelmissa oli neljän legin hiihto Pyramidenin autiokaupunkiin.

Pyramiden on viereisen vuorenhuipun mukaan nimetty, Neuvostoliiton aikaan rakennettu hiilikaivoskaupunki. Kaivostoiminta kuitenkin loppui aikanaan ja venäläiset jättivät paikan 1998, ja jäljistä päätellä kovalla kiireellä.

Vaiskan käydessä täällä ensi kertaa 1996 oli kaupunki vielä asuttu. 2007 kaupunki oli täysin autio ja 2009 paikalla oli pari ”talonmiestä” pitämässä paikkoja kunnossa ja turisteja aisoissa. Emme siis tienneet mitä odottaa.

Hiihtäessämme vuonon poikki valkoinen huntu raottui hiukan ja näimme hetkittäin rantakallioita ja erilaisia tummia ja vaaleita pisteitä, joita innolla kiikaroimme ja arvuuttelimme milloin jääkarhuiksi, milloin hylkeiksi ja milloin kiviksi. Ensin mainittuja ei valitettavasti näkynyt taaskaan, mutta hylkeitä näimme useita. Ne sukelsivat kuitenkin hyvissä ajoin turvaan jään alle, huomatessaan retkikunnan lähestyvän.

Pisimmillä tele-objektiiveilla saattoi kuitenkin saada onnistuneita kuvia.

Lähestyessämme Pyramidenia vuorilta puhalsi ajoittain suoranainen ystävyyden, yhteistyön ja avunannon tuuli: kylmä, kova ja viistosti vasten kasvoja. Takkuinen keli ja puuskittainen tuuli pidensivät hiihtopäivää viidennen legin puolelle.

Pienistä hidasteista huolimatta retkikunta raivasi tiensä aavekaupungin liepeille ja hiihti leiriin jonkinlaisen romuraudalla täytetyn kentän äärelle. Tässä vaiheessa oli jo selvää, ettei kaupunki ollut tänäkään vuonna autio, sillä kauhakuormaaja liikkui lumitöissä ja ainakin yhden rakennuksen päädyssä paloi valo.

Leiriä pystyttäessä uutuuttaan kiiltävä Hilux kaartoi katsomaan touhujamme ja apumies otti valokuvan mennessään. Pääsimmeköhän johonkin KGB:n epäilyttävien henkilöiden listalle?

Lounaan jäätyä väliin, teimme leirissä maittavan päivällisen ja kuuntelimme päivän postit ja kommentit jo iltapäivällä. Terveisten ja kommenttien lukeminen eli ns. iltakuuntelu onkin yksi päivän kohokohdista ja vaikka se on vapaaehtoinen, ovat kaikki linjoilla kuuntelemassa viestimiehemme hunajaista radioääntä sekä terveisiä kotisuomesta ja kuulumisia maailmalta.

Tänään päivän kohokohta oli kuitenkin viestien sijaan hylättyyn kaupunkiin tutustuminen, joka alkoi sovitusti päivällisen jälkeen klo 17:00. Kävelimme aurattua tietä, katselimme ja kuvasimme ränsistyneitä rakennuksia sekä ihmettelimme, että miksei kukaan tee tällaisella aavekaupungilla rahaa.

Kadulla vastaan tuli pari letkaa moottorikelkkaturisteja ja jälkimmäisen letkan opas pysähtyi vaihtamaan kuulumisia kanssamme: me kerroimme reissustamme ja saimme tietoja jäätilanteesta. Sen perusteella valintamme kiertää sisämaan kautta ja kivuta jäätikölle on ehdottomasti oikea.

Moottorikelkoilla takaisin Longyearbyeniin ehtii kuulemme noin kahdessa tunnissa. Me aloitamme paluumatkan huomenna ja olemme perillä torstai aamuna. Totesimme, että meillä kylmän oluen äärelle pääseminen kestää vielä varsin pitkään…

… ja siinä vaiheessa pommi tipahti taivaalta: Kelkkaopas sanoi, että viereisessä rakennuksessa on baari ja se on vielä auki heidän jäljiltään! Kaikki eivät tätä uskoneet, mutta vakavilla asioilla ei pidä vitsailla, joten kiiruhdimme tarkastamaan asian.

Ja kyllä! Täällä hylätyssä kaivoskaupungissa on hotelli ja hotellissa on tietysti baari!!

Kyllä siinä arktisten jäälakeuksien kulkijan leuka loksahti kun edessä oli yhtäkkiä tapettia, nahkasohvia, baaritiski, baaritiskin takana venäläinen naistarjoilija ja hyllyt täynnä juomaa. Henkka oli toiveikkaana – tai epätoivoisena – ottanut lompakon mukaan ja pian kaikkien käsissä oli huoneenlämpöinen mallasjuoma.

Ja maistuipa se hyvälle! Ei paljon haitannut, että oli lämmintä. Tällaista se arktinen vaeltaminen on, täynnä yllätyksiä.

Rakennuksessa oli myös museohuone, jossa näimme vihdoin ja viimein sen jääkarhunkin. Tosin taas kerran vain täytettynä. Museon vieraskirjan perusteella toinenkin suomalainen hiihtoretkikunta oli löytänyt baarin.

Sivistyksen aiheuttaman keskeytyksen jälkeen jatkoimme kierrosta kaupungilla, joka muuten vaikutti kiireessä hylätyltä ja autioilta. Paikallinen arkkitehtuuri on kirjavaa, mutta neuvostoliittolainen mahtipontista! Mitään ei saa viedä ja suljettujen ovien taakse ei ole asiaan. Katsella kuitenkin saa ja avoimista ovista voi kulkea.

Kaupunkikierroksen jälkeen retkikunta palasi kodikkaaseen telttaleiriinsä ja yrittää totutella nahkasohvan sijaan kumarassa makuualustalla istumiseen ja kovalla lattialla kävelemisen sijaan lumisessa teltan eteisessä konttaamiseen.

Karhuväijyä ei tällä kertaa ole, joten kunkin telttakunnan ilta sujuu omatoimisesti puuhastellen. Roskien polttaminen näyttää suositulta iltapuhteelta (jäänteet kerätään muovipussiin mukaan, mutta poltettuna ne ovat kevyempiä ja vievät vähemmän tilaa).

Syöminen on täällä myös aina suosittua puuhaa. Ja jotkut myös peseytyvät hieman kosteuspyyhkeillä ja vaihtavat alusvaatteet ensi kertaa reissun aikana. Vaatteiden vaihdon suosio vaihtelee henkilökohtaisten mieltymysten mukaan. Sosiaalista painetta siihen ei ole.

Huomenna on luvassa tavalliseen tapaan lähtö klo 09:00 ja kahdeksan legiä hiihtoa vuonon yli Nordenskjöldbreenin suuntaan ja takaisin ylös jäätikölle. Sitä kautta koukkaamalla vältämme avoveden paluumatkalla.

Retkikunnalla kaikki hyvin. (JJH)

21.4.2011

Lämpötila: aamulla 0 astetta, illalla -2 C astetta
Tuulen nopeus: aamulla tyyntä, päivällä kovia puuskia, illalla pieni tuulen vire
Hiihdetty matka: linnuntietä 9,83 km, arviolta 12 km mutkien kanssa
Sijainti: N 78°39,258′ E 16°21,209′