Kirpeän pakkasen ja helottavan auringon saattelemina lähdimme laskeutumaan Tryggvebreenin jäätikköä pitkin Austfjorden-vuonolle. Alamäkeen loikottelu oli makoisaa vaihtelua reissun alkupuoliskon kiperille ylämäille. Nyt alkoi jo ahkiokin taipua tellukäännöksiin ilman kuperkeikkoja.


Leiri keskiyöllä.

Viimeinen kiperä alamäki ennen merenpinnan tasalle pääsyä laskettiin vuorenrinteiden sylkemiä ja jäätikön liikkeiden ympäriinsä levittämiä kivenlohkareita väistellen. Uskomaton luonnonnäytelmä saatteli meidät jäätikköylängöltä Austfjordenin rantaan.

Pilvet ja aurinko kertoivat meille ikiaikaista tarinaa varjonäytelmän keinoin. Oli kuin jättimäinen Feeniks-lintu olisi levittänyt pitkäsulkaiset siipensä vuoren huipun ylle.

Varjo nousi vuoren takaa voimakkaana, jopa uhkaavana, mutta tulkitsimme vuorenpeikon ja jäätikön henkien kuitenkin hyväksyvän luontoa kunnioittaen liikkuvan retkikuntamme vierailun ja vain varoittavan meitä siirtyessämme arktisen luonnon kruunaamattoman kuninkaan, jääkarhun, valtakuntaan.

Jääkarhun temmellyskentälle päästyämme loikottelimme reipasta tahtia pitkin vuonoa kohti Finlands väggeniä, josta matka jatkuu huomenna kohti Pyramidenin hylättyä kaivoskaupunkia.

Tuulen tuivertamaa vuonon jääpintaa pitkin hiihtely on varsin yllätyksetöntä hommaa. Olipahan aikaa tarkkailla, josko joku valkoisista jäälohkareista osoittaisi elonmerkkejä. Ei näkynyt vielä karhuja ei, mutta karhuväijyt pyörivät ympäri vuorokauden niin kauan kuin liikumme rannikkoseudulla.

Ehkä jo tänä yönä karhuhälytys kajahtaa – me olemme valmiina kamerat ja tarvittaessa myös aseet tanassa.

Päivällä jonossa hiihdellessä jutustelu on melko hankalaa. Illalla, kun retkikuntalaiset makoilevat täyttävän aterian ja keittimen tohottaman lämmön laiskistamina telttojensa uumenissa alkavat kielenkannat irrota radiopuhelimen välityksellä. Jutut alkavat saada päivä päivältä lennokkaampia nyansseja.

Yksi nauruhermoja kutkuttanut ja muutaman illan jatkunut kehitelmä lähti liikkeelle ahkioihin kertyneiden Pringles-tölkkien uusiokäytöstä. Suurta vaalikeskusteluakin on hieman alustettu, mutta todellinen debatti on vielä käymättä.

Kaiken kaikkiaan PMR-puhelinten eli pemareiden kautta käytyjen keskustelujen sisältö ei taida olla millään mittarilla julkaistavaksi kelpaavaa.

Retkikunnalla kaikki hyvin!

19.4.2011

Lämpötila: aamulla -25 astetta, illalla -10 astetta
Tuulen nopeus: päivällä lähes tyyntä, illalla 8 m/s
Hiihdetty matka: n. 24 km
Sijainti: N 79°00,146′ E 16°21,291′