Noin kello 1.00 voimakas arktinen tuuli jysähti retkikunnan telttoihin sellaisella voimalla, että vahvimmat unikuvat Newtontoppenin huiputtamisesta karisivat tokkuraisista mielistämme.

Aamulla puhuri puhkui edelleen voimiensa tunnossa ja muutama toivonsa heittänyt retkikuntalainen ei viitsinyt edes kaivautua lämpimistä makuupusseista aamukuuntelulle, jossa Vaiskalta tulikin ilmoitus paikoilleenjäämisestä ja uudesta kuuntelusta 11.00.

Retkikunta siis kaivautui telttojensa suojiin aamupäiväksi ja odotti toiveikkaana seuraavaa kuuntelua, jossa määräytyisi päivämme tahti. Koska tuuli taputteli telttojamme edelleen iloisesti kuuntelun koittaessa, ei tieto kokonaisesta lepopäivästä ollut suurempi yllätys. Uusi kuuntelu seuraavana aamuna 7.30 ja lähtö 9.00.

Mutta kas. Säiden haltijat eivätkään olleet täysin poloista retkikuntaamme hylänneet. Yhtä nopeasti kuin myräkkä oli alkanutkin, se myös loppui 11.30.

Kelin yllättävän muuttumisen kunniaksi päätimme juhlia suomalaista demokratiaa päivän etuajassa ja äänestää. Näissä nurkkakuntaisissa vaaleissa ei vaalikoneelle ollut tarvetta, sillä ehdokkaita oli vain kaksi.

Joko jäisimme odottamaan näkyvyyden paranemista myös ylempänä Newtontoppenilla (joka sillä hetkellä oli täysin pilvessä) ja yrittäisimme huiputusta illalla tai jatkaisimme matkaa kohti seuraavaa tavoitettamme, Perriertoppenia.

Enemmistön päätöksellä kääräisimme 13.00 jäähileiset telttamme rullalle ja aloitimme jutaamisen kohti ikiaikaista Veteranen -jäätikköä, jota kautta sivakoisimme Perriertoppenin laaksoon.

Newtontoppenin huiputuksen epäonnistuminen kaihersi jokaisen mieltä, mutta voisin uskoa muutamassa takaraivossa jo kypsyvän ajatuksen Paluusta tuota saariryhmän korkeinta vuorta valloittamaan.

Päivän ensimmäinen legi oli hiihtoa kahden maailman rajalla. Toisella puolella paistoi kelmeä aurinko ja pilkahteli sininen taivas, toiselta puolelta saimme huppumme täyteen hyytävän vastatuulen mukana kulkeutuvaa jäähilettä.

Uuden lumen pehmentämä keli oli nahkea ja ähkiöt kulkivat raskaina perässä. Epätodellinen tunnelma tasoittui kuitenkin pian ja jäljelle jäi vain tuhruinen lumisade, joka sakeni iltaa kohti.

Veteranenille päästyämme tuntui kuin olisi hiihtänyt valkoisessa huoneessa, eikä maisemien ihailusta ollut toivoakaan. Välillä ei pystynyt edes sanomaan kulkivatko sukset ylä- vai alamäkeen. A. Vanhatalon päivän aforismi oli tänään paikallaan, sillä umpihankea saimme loputtomiin. Vapaudesta ei ollut niinkään takuita, sillä (useimmat) takanahiihtäjät seurasivat tiukasti ladunaukaisijan jälkeä ja ensimmäisenä hiihtävänkin sivakankärkien suunta oli tiukasti Vaiskan gepsin kontrollissa.

Seitsemännen legin jälkeen rojautimme telttamme pystyyn lähelle Vaiskan aikaisemman retkikunnan leiriä.

Myöhäisen leiriytymisen vuoksi lähtömme on tavallisuudesta poiketen huomenna 11.00. Ehdimme hyvin huoltaa varusteet, kuten tusinan hyvin palvelleita kinttupareja ja Ranskan Rusakon kuvaussingahteiluissa vahingoittuneen ahkion aisan, joka väliaikaisesti paikattiin lapionvarrella ja ilmastointiteipillä.

Myös jääraudat ja muut kiipeilyhärpäkkeet (köydet, prusikit ym.) pitää katsoa kuntoon, sillä pääsemme huomenna hissaamaan ahkioita köysien varassa alas Galleriebreeniä.

Huippuvuorten ompelukerho on muuten kokoontunut ahkerasti täällä kaikkina vapaa-aikoina ja Eemeli Niemisen suunnittelema jääkarhulogo koristaa nyt monen retkikuntalaisen vaatteenpartta. Logo on nähtävissä myös retkikunnan kotisivuilla. Kiitos vielä Eemelille koko retkikunnan puolesta upeasta logosta!

Retkikunnalla kaikki hyvin. (HK)

16.4.2011

Lämpötila: n. -8 astetta
Tuulen nopeus: aamulla 13m/s , puuskissa 18 m/s, illalla melko tyyntä
Hiihdetty matka: reilut 17 kilometriä linnuntietä
Sijainti: N 79°05,821′ E 17° 08,282′ E