Titti ja jalka

Viime kesästä ennustettiin Tenolle hyvää lohivuotta. Tosin ennustuksissa kerrottiin jokeen nousevan paljon yhden ja kahden merivuoden kalaa. Siis tittiä ja jalkaa eli kilosta viiteen kiloon. Eivätkä ennusteet paremmin olisivat voineet mennäkään, sillä kesä 2006 Tenolla oli monelle kalastajalle todellinen ennätyskesä kalamäärien suhteen.

Jäidenlähtö Tenolla on upeaa katseltavaa. Omalta kohdalta jäi jäidenlähtö näkemättä, sillä toukokuun alkuun osunut luonnonnäytelmä oli pienimuotoisen nopea ja sattui juuri Afrikan matkani aikoihin.

Jäät olivat päässeet muokkaamaan jokea muutamista paikoista melkoisesti. Tämä johtui varmaankin korkeasta syysvedestä ja sen yhteydessä kivien jäätymisestä jäihin kiinni. Isokin kivi liikahtaa kevyesti jäämassojen mukana ja näin esim. Sirmankosken alle ilmestyi aivan uusi kivi lohien suojaksi.

Jäät kuljettivat myös maamassoja uusiin paikkoihin muokaten jonkin verran edelliskesän ottipaikkoja uusiin uomiin.

Jokivarressa pääsi jäiden makuun vielä toukokuun lopulla, kun hiivittelin venettä laajojen jäämassojen yli rantaan, mietteissä lohensoutu jo toukokuun puolella.

Kun edelliskesän kaltaista kevättulvaa ei tullutkaan, päästiin soutamaan melko rauhallista virtaa, nopeasti kirkastuvan veden myötä.

Heti kauden alkuun oli todettava RKTL:n ennustuksien tulevan toteutumaan laajamittaisesti. Ensimmäinen nousukala omalla kohdalla, lukuisten talvikoiden joukossa, oli nimittäin tittiluokkaa. Ja samaa rataa jatkui vähäsateinen alkukesä. Tittejä ja lohijalkoja napsui saaliiksi kiitettävää tahtia, mutta kookkaammat lohet loistivat poissaolollaan.

Kalat olivat virkeitä ja vihaisia koukkujen tartuttua suupieleen.

Muutaman kerran pääsin pitämään kunnon kalaa kiinni, mutta heillä oli liian kiire yläjuoksulle, joten siinä sitä jäätiin rannalle soittelemaan suoristuneiden koukkujen tai muuten yksinäisen vaapun kanssa.

Alkukautta säväytti melkoinen jättiläinen, joka iski vaappuun Sirmansuoralla. Peto otti samaan aikaan, kun toiseen vaappuun tarrasi sellainen viiden kilon kala. Kahdesti näin jättiläisen käyvän pinnassa ja leveä oli sen kylki. Kala painui vastustamattomasti ylävirtaan ja kääntyi sieltä kohti Norjanrantaa. Siima oli jo melkoisen vähissä ja sitten – ykskaks – kala olikin irti.

Pienemmän kalan olisin vaikka tunturiin perässä vetänyt, niin hyvin se oli kiinni.

Alkukesää leimasi pitkälle juhannusviikolle jatkunut talvikoiden esiinmarssi. Merkillistä olivat myös nousukalojen hätäiset puraisut. Otit olivat rajuja tempaisuja, vähän siimaa kelalta ja suunta ylävirtaan ja sitten irti.

Saman jutun sain kuulla monilta alkukaudesta joella soutaneelta kalastajalta. Eivät auttaneet terävät koukut, ei jarrujen löysääminen tai kiristäminen, ei mikään. Kaloilla oli mahdoton kiire kohti kutupaikkoja, eikä aikaa pysähtelyyn ollut.

Nähdyt talvikot olivat erittäin hyväkuntoisia ja monesti vasta rannassa huomasi kalan olevankin talvikalan. Varmuuden vuoksi väsyttelin vähänkin isomman kalan rantaan, joten sain irrotettua talvikot varovasti ja takaisin jokeen. Tuli siinä jokunen tsuentsa laitettua myöskin uimasilleen, kun kalaa oli omiksi tarpeiksi riittämiin.

Vieheväreistä ei kovaa suosikkia tuntunut löytyvän millään. Papukaija oli värinä hyvä heti ensimmäisistä hetkistä, samoin muutkin vihreäkeltapunaiset sävyt. Uintiliikkeeen piti olla nousukalalle napakka, ei liikaa potkua tai hakua.

Vähänkin isommin potkiva kapula sai osakseen talvikon raapaisun. Kirkas kommari oli yksi parhaista alkukauden väreistä. Tässä vaapussa on punainen peräosa, vihreä selkä ja keltaiset posket. Tuota väriä löytyi mm. Joonakselta ja Kostolta.

Keskikesä mentiin ensin laskevan veden mukana ja saaliiksi tuli tasaisesti kirkkaita nousukaloja. Sitten tulivatkin ramakat sateet, jotka nostivat vettä reippaasti. Samalla vedenväri muuttui erittäin kirkkaasta lähes mustaksi. Tuo tumma vesi pysyi pitkään joen päävärinä.

Tumman veden aikana vaapuista piti löytyä kontrasteja ja vahvoja sävyjä. Oma havaintoni oli myös vahva haku. Sain useita nousukaloja vahvasti hakevalla ja erittäin räväkänsävyisellä vaapulla. Punaiset, ärsyvihreät ja -oranssit toimivat hyvin. Vaapun koko sai olla normaali, sillä vesi pysyi edelleen melkoisen viileänä.

Lohirannan lohi
Lohirannasta saatu lohi tunnetulla perholla.

Vesi alkoi kirkastua vasta loppukesästä, sillä laskua jatkui sitten viikosta toiseen. Samalla kalan saaminen vaikeutui huomattavasti. Perhoilla sai edelleen tittiä ja jalkaa vaikka kuinka. Jokivarresta kuului tietoja mahtavista päiväsaaliista muutamille venekunnille.

Kalat olivat pääosin tittejä, mutta niitä oli tullut paljon. Vaappumiehet kyntivät monin paikoin tyhjää, mutta oikealla värityksellä ja virityksellä kaloja napsahteli vaappuihin osaaville onkijoille pitkin jokea. Vaappujen uinnissa sai olla heikkoja tirinöitä ja ketteriä hakuja. Värimaailmassa alkoivat olla muotia tummemmat sävyt. Kala alkoi nähdä ympärilleen ja oli varovainen. Moni vaappumies sai kalaa, kun uskalsi soutaa matalia kohtia, rantojen reunoja ja koskien pikkukuoppia. Kalat piilottelivat mitä ihmeellisimmissä paikoissa.

Vaappu piti saada ahdistamaan kalaa vieläkin ahtaammalle ja vasta sen jälkeen tapahtui hyökkäys. Itselle sattui yksi n. 7 kilon kojamo, joka ui syvältä vaapun perässä aivan rantakivikkoon ja vasta siellä hyökkäsi vieheeseen kiinni. Oman soutuvirheen takia lipsahdin vähän liian matalaan, mutta se antoi sitten kalan.

Vesi tipahti lähes ennätysmatalalle ja se huomattiin, tai pikemmin kuultiin joella useampaan kertaan. Pohjasta ilmestyi niitä kuuluvia kiviä melko monen veneilijän eteen. Jylähäköitä paukosia se pitää, kun pudottaa moottorilla täysillä päin kiveä.

Kalat pysyivät matalasta vedestä huolimatta rauhallisina. Omasta vesilämpömittarista en saanut koko kesän aikana päälle +15 asteen lukemia. Vesi ja ilma kävelivät useita viikkoja tai oikeastaan koko kesän lähes käsi kädessä. Kahtena päivänä sain heittää paidan pois, loppuaika soudeltiinkin kovassa tuulessa ja koleassa säässä.

Kovat tuulet olivat yksi kalastusta vaikeuttava tekijä. Pitkiä aikoja tuuli niin, ettei perhoja saanut pidettyä pinnan alla. Paremman tiirasaaliin olisi niillä tuulilla saanut kuin mitä lohia.

Kalat aktivoituivat loppukaudesta

Vasta viimeisillä viikoilla alkoi kalat aktivoitua ja joitain kirkkaita tittejä ja tummia kojamoita tarttui omiin houkutuksiin. Tästä varmaan joku ottaa nokkiinsa: miksi niitä tummia kaloja pitää kalastaa. Lain mukaan se on kuitenkin sallittua ja kojamossa pintaväri ei vaikuta lihan käyttökelpoisuuteen samalla tavalla kuin vastaavasti naaraskalassa.

Aivan kauden lopussa tärähti kesän ennätyskala kiinni, mutta reippaasti yli kahdenkympin kojamo puri koukut läjään ja meni menojaan. Tuo tapahtui Outakoskella yhdessä Jupen kanssa tehdyllä soutusessiolla.

Jupe tiesi kojamon kotimontun ja oli nähnyt kalan useamman kerran. Epäili, että meidän molempien ennätykset olisi kirjattu uusiin lukemiin.

Merkille pantavaa oli myös aika-ajoin tapahtunut kalojen joukkohyppely. Monena iltana istuskelin Aitin rannalla ja katselin tyynen suvannon tapahtumia. Kun lohet aloittivat hyppyharjoitukset, saattoi ilmassa nähdä useita kaloja kerrallaan.

Hyppelijät olivat pääosin tummia tittejä ja jalkaluokkaa, siis vaikeimmasta päästä kalastettavia. Juttelin monien kalamiesten kanssa ja heidän mietteensä olivat samansuuntaisia, ettei ihan äsken vastaavaa loisketta suvannolla olleet kokeneet.

Mätikala kuvattavana!
Tämä mätikala iski kiinni kalastuskauden lopussa ja Petterin
avustuksella vapautin sen.

Aitista tarttui vielä loppupäivinä kiinni kookas kala ja sitä väsyttelin pitkään. Soudin rantaan ja huusin Petteri Vallen apuun, sillä epäilin kalan olevan melkoisen juntturan.

Kun sain eväkkään rannan tuntumaan, näimme sen olevan erittäin kookkaan ja tumman naaraslohen. Päätös vapautuksesta ei ollut edes vaikea ja varoen irrotimme mätisäkin koukuista. Arvioimme kalan painoksi vähintään 15 kiloa. Jonkinlainen kuvakin kamerakännykällä tuli napattua.

Kala vaati jonkin verran palautumista, kunnes läksi painumaan kohti tulevia syksyn iloja. Onnea kutuun kultsi.
Pitkin jokivartta tihkui edelleen tietoja tittien ja jalkojen esiinmarssista. Jos joku viihtyi joella silmien pesua pitempään, sai melko varmasti pikkulohen koukkuun. Aivan viimeisiltä vesiltä tuli vielä tietoja kirkkaiden kalojen tärpeistä ja saanneista aivan rannalle saakka.

Lohiakin tuli kesällä 2006
Lohiakin tuli kesällä 2006, Joonas Jermu petti tämän 11 kilon lohen.

Oikukas kesä

Kaikkiaan lohikesä 2006 Tenolla oli oikullinen vaappumiehille, sellaisille kuten minäkin. Perhoilla sain kymmenkunta kalaa ja vaapuilla sitten hieman enemmän.

Yli kymmenen kilon lohia tuli omalle kohdalle vain kolme, mutta muuten lohiluokan kaloja mielestäni melkoisen mukavasti. Tittejä ja jalkoja toki runsaasti, vaikka suurimmaksi osaksi soudin vaappuja. En kalasta määrän takia, vaan kalojen koon vuoksi.

Loppukausi meni muutenkin Aittisuvannon kookasta isäntäherraa yrittäessä, jolloin muiden kalojen tärpit jäivät vähäisiksi. Mutta kun vapa kerran taipuu, niin se notkahtaa kerralla kunnolla.

Kojamoiden osuus saaliistani oli melkoisen ylivertainen. Vain ykköskaloja oli naaraita. Johtuiko se viehevalinnasta vai jostakin muusta? Tuskin sitä täysin varmuudella saan tietää, mutta oma uskomus on näin.

Luvat kuntoon

Näkyvää valvontaa oli joella lähes jokaisena päivänä. Rajan veneet kulkivat Ylä- ja Alakönkään väliä lähes päivittäin. Aivan kauden lopussa meidänkin venekunta ratsattiin ja luvat tarkistettiin.

Luvat kuntoon!
Tenolla luvantarkastajat liikkuivat erittäin ahkerasti.

Lupatarkastaja kertoi kalastajien pitävän melkoisen hyvin kiinni lupien hankinnasta. Pieniä lipsumisia sattuu joka kesä, pääasiassa valtion kalakortin kanssa, mutta tottelevaista kansaa suomalaiset ovat Tenon varrella.

Tarkastajat eivät ole liikkuneet pelkästään veneellä, vaan he myös jalkautuneet rantamiesten keskuuteen.

Pahat kielet kertoivat, että vilpilliset rantamiehet painuvat pusikkoihin tunnistaessaan valvontaveneen. Vesijetin ulinan tunnistaa kilometrien päästä.

Mutta maalta päin tullut tarkastaja ei ole pahempia väärinkäytöksiä lupapolitiikassa havainnut. Hyvä näin.
Tänä kesänä valvonta jatkuu entiseen malliin, pääosin näkyvänä liikenteenä joella sekä tarkistusiskuina niin maalla kuin vesillä. Pidetään siis lupa-asiat kunnossa edelleenkin.

Tenon kalastussääntö pysyy kesällä 2007 ennallaan, mitään muutoksia ei ole tulossa. Ala- ja Ylätenon soutupaikkoja voi tutkia artikkelista ”Soutusuvantoja oppimassa”. Tanan Brun tarjouksista voi puolestaan lukea artikkelista ”Lohivieraana Norjassa”.

Harri Matikainen

KALA HARRIN KOMMENTTI: Käärmeitä paratiisissa

Jos lohikesä oli monille huippu ja nautintoja tuli, kyllä paratiisissa asusteli kärmeskin. Se on selvää, että jonkinlaista kätinää matkailukalastajien ja paikallisten keskuudessa jossain mittakaavassa on aina ollut. Kissa on kuitenkin pakko nostaa pöydälle kunnolla.

Lähtöasetelma kauteen oli talvisten riitojen tai väärinkäsitysten värittämä. Kaikenlaiset rajoitukset aina housuista lähtien puhuttivat nettipalstoilla monia ihmisiä tai ainakin monia nimimerkkejä.

Iskettiin kunnolla löylyä paikallisten oman edun tavoittelun kiukaalle, mutta ei ajateltu lainkaan sitä, että matkailukalastaja saapuu jokilaaksoon vieraaksi. Vaikka ehkä maksavaksi, mutta silti vieraalle maaperälle.

Jos kaikki vieraat eivät osanneet käyttäytyä, eivät sitä osanneet kyllä kaikki paikkakuntalaisetkaan tehdä.

Räikein tapaus sattui omalle kohdalle ns. paikkakuntalaisen soutuajalla. Olin eräällä suvannolla yksin soutamassa ja näin kun isolla moottorilla varustettu lohivene alkoi nousta ylävirtaan.

Lähimmät rantavavat olivat minulla reilun viiden metrin päässä rantakivistä ja tämä vene tahtoi ajaa veneeni ja rannan välistä.

Yritin huitoa, että kiertäisi, sillä hän ajaisi samalla ottipaikan päältä. Mitä vielä. Siitä kapeasta raosta piti turauttaa ja kun esitin ääneen vastalauseen, veneilijä kertoi suvannon olevan hänen omistuksessaan ja että minun olisi parempi lähteä sieltä pois.

Ei hän minua tuntenut, mutta tiesi kuitenkin etten ole matkailukalastaja.

Kyllä siinä maku meni soutuun ja siirryinkin koko loppukesäksi Aittisuvannolle, jossa ei koskaan ole ihmistä hätistelty pois.

Mitähän matkailukalastaja olisi tuossa tilanteessa ajatellut. Ei kovin kaunista käytöstä kyseiseltä paikkakuntalaiselta matkailuyrittäjältä.

Muuten kesä meni mukavasti, kunhan vielä moottorilla ajavat niin matkailijat kuin paikalliset muistaisivat, että soutajaa pitää kunnioittaa. Ottipaikkojen päältä ajetaan monesti tahallisesti tai tietämättä. Edellä mainittu esimerkki edustaa tahallista puolta.

Teno on sen verran leveä joki, että kyllä siellä kiertotietä löytyy.

Joskus koskissa voi olla vaikea lähteä moottorilla kiertämään, mutta itse olen ratkaissut sen jäämällä odottamaan paikalleni soutajan ohi lipumista. Vahingossa tapahtuu virheitä itse kullekin, mutta anteeksi on osattava pyytää.

Soudulle lähtö ja odotuspaikat puhuttavat joka vuosi Tenolla kävijöitä. Joella on paljon pitkiä suvantoja, joten järkeä saa ja pitää käyttää soudulle lähdössä.

Ei ole mitään järkeä, että kymmenen venettä nousee kilometriä pitkän suvannon yläpäähän ja sitten sieltä tullaan vene kerrallaan alas, sillä aikaa kun suvannon alaosa viruu tyhjillään. Voi sitä lähteä väliltä, kunhan pitää riittävän välimatkan yläpuolella soutaviin.

Riittäväksi välimatkaksi voidaan katsoa noin sata metriä tai etäisyys, ettei naapurin soutu häiriinny. Näin soutuaikaa tulee kaikille enemmän, eikä kallista lupaa tarvitse kärvistellä rannassa puhki.

Herrasmiessäännöistä puhutaan ja niitä puuhataan Tenolle. Se on hyvä asia. Vain yhteiseen hiileen puhaltamalla saadaan elämä jokivarressa viihtyisäksi. Monet matkailuyrittäjät ovat ottaneet vinkeistä vaarin, mm. odotuspaikkojen merkitsemiseksi.

Hyvänä esimerkkinä oli Erän nettisivuilla käyty keskustelu Aittisuvannon ottipaikoista ja soudulle lähdöstä. Lomakylä Valle otti härkää sarvista ja lupasi rakentaa merkityn lähtöpaikan Kalliokuopan kohdalle niemenkärkeen.

Tänä kesänä Aitissa on siis yksi rantautumispaikka lisää nuotiopaikkoineen ja ulkovessoineen.

Petteri Valle kuulutti muutenkin soudun jaksottamista koko suvannon alueelle. Lohta on pitkän suvannon pituudelta ja kala voi ottaa mistä tahansa. Paljolla moottorilla rälläämisellä tehdään enemmän hallaa jo soutaville kuin lähtemällä soudulle sopivin välimatkoin.

Kahlaavia rantakalastajia on syytetty monista rikkeistä, mutta edelleenkään omalle kohdalle ei ole sattunut minkäänlaisia konflikteja rantakalastajien kanssa.

Osaltani pyrin soutamaan mahdollisuuksien mukaan rantakalastajan kohdalla siten, etten jää pitkäksi aikaa jamasemaan paikalleen. Myös rantakalastajat jättävät sen heiton tai pari väliin ja sitten taas homma jatkuu.