Lohiranta

Ensikertalaiselle Tenon kävijälle on ensiarvoisen tärkeää olla selvillä parhaista kalastuspaikoista. Riittävän kallis kalastuslupa menee melkoisesti harakoille, jos jokea joutuu haromaan useamman päivän summamutikassa.

Tässä esittelemmekin muutamia soutusuvantoja Ala-Tenolta sekä Ylä-Tenolta ja istahdamme muutaman ammattisoutajan veneeseen hakemaan oppia juuri määrätyn kalapaikan soutamiseen. Vain opiskelemalla saadaan paras tulos lyhyenkin vierailun aikana. Lue myös artikkelit tittien ja jalkojen kesästä 2006 sekä Lohivieraana Norjassa!

Lohiranta ja sen lähivedet

Lohiranta sijaitsee noin 26 km päässä Utsjoelta Nuorgamiin päin. Alueen keskuksena on Tenon Lohirannan mökkikylä, joka on pääasiassa kalastajien käytössä. Lohirannan läheisyydessä on mahtavia soutupaikkoja, kuten Miljoonasuvanto, Palokoski, Välimaan suvanto ja Niittyranta.

Lohirannan alue on tunnettu ennen kaikkea kookkaista loppukauden lohista, mutta aivan alkukesästä nousulohien parvet alkavat toppuutella pahinta vauhtiaan sen kohdilla.

Viime vuosi olikin Lohirannan kalastajille melkoisen hyvä keskikesän tietämissä. Monet venekunnat saivat elämänsä saaliita silloinkin, kun monilla muilla suvannoilla soudettiin tyhjää.

Kun Lohirannasta lähdetään veneellä, ajetaan ylävirtaan pääosin keskivirtaa myötäillen. Korkealla vedellä voidaan mennä hyvinkin lähellä Norjanrantaa. Nousta voi aina Maggasuvannon ja Välimaansuvannon rajalle, jossa Norjan puolella on epävirallinen lähtöpaikka.

Norjan ranta on syvä ja soutu voidaan viedä aivan rannan tuntumaan. Suvanto laajenee hieman ennen Norjan puolelta tulevaa puroa, ja tällöin soutu siirretään Suomenrantaan. Merkkinä on korkea kallio laajan lahdukan jälkeen. Siinä on myös lähtöpaikka.

Soutu tähdätään rannasta keskivirtaan ja takaisin. Soutua voidaan jatkaa Suomenrantaa noudatellen alaspäin, vaikkakin seuraavat ottipaikat tulevat saaren yläpään, pienoisen kosteen eli Vaahtokosteen kohdalla. Kannattaa pyörähtää jopa saaren päällä ja sitten tarkkoa kosteen niska ja reuna.

Kosteen alla soudetaan Suomen puolella aivan rantapenkasta. Hyvä ottipaikka, josta testireissulla saimme Tuure Rantasen kanssa rapian kahdeksan kilon nousulohen. Soutu tältä osin voidaan lopettaa venerannan kohdalle ja siirtyä maihin kahvinkeittoon ja makkaranpaistoon.

Alue on helppo soutaa, virta vie venhettä rauhallisesti ja syvyyttä löytyy useita metrejä alaspäin. Loppukaudesta alue on kookkaitten kojamoiden suosiossa ja useampana kesänä on kaksikymmentä kiloa paukkunut kevyesti rikki.

Lohirannan lohivedet ovat hyvin pitkälle hiekkapohjaisia. Tällöin viehevalinnassa kannattaa satsata punaiseen, oranssiin ja kultaan. Näitä sotkemalla ja erottelemalla löytyy parhaita värejä. Perhoja Lohirannan tienoilla kannattaa ehdottomasti soutaa, varsinkin Thunder&Lightning on toimiva sidos.

Lossisuvanto
Lossisuvanto on loppukaudesta isojen lohien suosiossa.

Utsjoen kylän seutu

Kylän lohivedet lienevät kaikille lohestajille tuttuja. Utskosken alusta, Jarim, Palosuvanto, Lossisuvanto ja Karnjarga eivät niminä esittelyjä kaipaa. Niinpä onkin hyvä piipahtaa lastuna laineilla juuri mainittujen soutupaikkojen liepeillä.

Lähtöpaikkaa ei tarvitse arpoa, sillä kosken alla on lähtökohta Norjan puolella. Siinä on yleensä aina vene tai pari odottamassa vuoroaan. Vastarannalla rantamiehet ovat myös hyvä maamerkki pystyssä sojottavine perhovapoineen.

Vieheet lasketaan heti pyytämään ja koetetaan päästä Suomen puolelle, jossa on syvää koskenalusmonttua.

Venettä pyritään pitämään enemmän Suomen puolella, aivan Norjan rantaan ei kannata mennä, virta vie muuten liian nopeasti mukanaan. Paitsi jos nousussa on pientä jalka- ja tinttiluokan kalaa, venettä voi pudottaa aivan Norjan rantapenkan tuntumassa purolle asti. Siihen on tietenkin varustauduttava alun perin viehevalinnalla, perhoilla ja/tai pienillä kirkkaan värisillä puukaloilla.

Suomen puoleisen karikon reunamia seuraillaan ja Norjan puolelta tulevan puron yläpuolelle voidaan hellittää. Siitä puikataan Suomen rantaan ja soudetaan lyhyt mutta antoisa Jarim. Se voidaan lopettaa Ala-Niemelän venerannan alapuolelle.

Seuraavana on Palosuvannon lähtöpaikka, joka on Norjan rannassa pienen niemen kärjessä. Palosuvanto voidaan soutaa joko Suomen rantaa noudatellen tai keskivirran ja Suomen väliä. Heti lähtöpaikan jälkeen alkavat ottipaikat ja jatkuvat alaspäin muutaman sata metriä.

Suomen puolella on virrassa kookkaita kiviä, jotka ovat lohille mieluisia lepopaikkoja.

Minä olen pitänyt siitä eteenpäin tulevaa soutualuetta Lossisuvantona, vaikka kartat kirjoittavat Laitinsuvannosta. Joka tapauksessa yksi lähtöpaikka on Norjan puolella, korkean törmän alla. Siinä soudetaan keskivirtaa ja siirrytään Suomen puolella olevan puron kohdilla enemmän Suomen rantaan. Virrassa on vahvoja kiviä, joiden seudut kannattaa tarkkoa.

Vanhan lossitien kohdalla on syvää ja soutu voidaan laajentaa rannalta rannalle. Karnjargansaaren päällä voi siirtyä enemmän Norjaan päin ja jatkaa Norjan puoleista uomaa ensin rannan tuntumassa ja sitten pyörähtää saaren kupeella.

Soutua jatketaan Karnjargankosken niskalle ja kosken voi sopivalla vedellä laskea vieheiden kanssa viistosti Suomen rantaa kohti. Karnjargasuvanto soudetaan lähellä Suomea ja lopetetaan Lohikosken niskalle. Hieman ennen niskaa on Suomen puolella karikko ja sen yläpuolella syvää vesialuetta. Se kannattaa soutaa tarkoin.

Utskosken alta Karnjargaan vedet ovat vahvavirtaisia lukuun ottamatta Lossisuvannon syvännettä. Pohja on kivikkoista ja lohkareista. Esim. Palosuvannon pohjassa on paljon tummia kiviä.

Vieheitä valitessa kannattaa kiinnittää huomiota hyvään virtauskestävyyteen. Vieheet eivät saa pomppia pintaan kovassakaan virrassa. Väreistä ovat hyviä oranssitiikeri, punamusta, ahvenvärit ja papukaija.

Utskosken alusta
Lohet odottavat nousua Utskosken alla. Paikka on kesällä erittäin suosittu.

Utskosken alusta sitoo nousukalaa, joka hengähtää hetken ennen tiukkaa ponnistusta. Tällöin perinteiset nousukalan värit ovat toimivia. Punahile on yksi monien suosikki. Itse suosittelisin hakemaan kokeiluvärejä, sillä tovin montussa ollut kala oppii nopeasti väistämään sen viidennen ja kuudennen punahileen, mutta iskeekin ensimmäiseen ”väärän” väriseen vieheeseen.

Palosuvanto ja Lossisuvanto ovat loppukaudesta kookkaiden kojamoiden kotivesiä. Suvantojen väliset nivat ja kosteet ovat nousukalan ottipaikkoja, kunhan soutaja on oikeaan aikaan redillä.

Kaikkiaan tämä kylän pinta on kalastuksellisesti parasta Tenoa. Yhdessä viime vuonna esiteltyjen Onnelan ja Aittisuvannon kanssa huippuvettä soutuun löytyy helposti kymmenen kilometriä. Sille matkalle mahtuu useampikin lohi ja joku niistä odottaa kenties juuri sinua.

Ajo-ohjeet Karnjargasta Utskosken alle

Lohikosken niskalta lähdetään turuuttamaan Suomen puolta aina Karnjargankosken alle. Siitä noustaan viistosti lohipadon oikealta puolelta Norjanväylään ja sitä keskivirrasta läpi Lossin ja hieman Norjan puolelta ajaen Palosuvantoa ylös.

Palosuvannon lähtöpaikan kohdalla kierretään niemen kärkeä ja sitten siirrytään Norjan rantaa ajaen Utskosken alle. Verraten helppo ajaa ja kunhan seuraa joella liikkuvia, näkee ajolinjat ja myös soutulinjat.

Monet ensikertalaiset antavat vuoronsa suosiolla joen tuntevalle ja pistävät mieleensä edellä menevän liikkeet. Se on hyvä opettaja, vaikka vielä parempi olisi varata soutusessio ammattimiehen kyydistä.

Rovisuvanto
Tenon Eräkievarin rannasta on hyvä lähteä soutamaan Rovisuvannon alueelle.

Rovisuvanto ja Outakoski

Ylä-Tenolla joki muuttaa luonnettaan melkoisesti. Virta on monessa kohdassa leveä, jyrkät nivat ovat vähissä. Joenpohja on etupäässä hiekkaa ja syviäkin kohtia esiintyy. Tällöin muuttuu myös lohen liikkuminen ja käyttäytyminen.

Ala-Tenolla opitut niksit voi nyt pistää syrjään ja opetella muutamia uusia temppuja lohen jallittamiseksi.
Rovisuvannolle lähdetään Tenon Eräkievarin rannasta ja siirrytään viistosti Norjan rantaan, jossa hiekkapenkereen takaa tulee syvä kohta. Soutualueen nimi on kuninkaankivi.

Soutu aloitetaan välittömästi syvänteen reunalta ja soudetaan Norjan ja keskivirran välistä aluetta kuninkaan kivelle saakka. Virta vie venhettä löysästi ja vettä on syvälti.

Vieheet voidaan nostaa taas ylös ja sen jälkeen ajetaan viistosti Suomenrantaan päin, jyrkän mutkan kohdalle, jossa heinikon jälkeen alkaa kivikkoranta. Paikka on Heikkenin kaava, yksi alueen parhaista soutupaikoista, jossa tahkotaan alkuun Suomen puolta ja sitten laajennetaan soutua keskivirtaan.

Virta on keskellä melkoisen olematon, joten reippaat käännökset kuuluvat asiaan vieheiden uittamiseksi kunnolla. Virta on myös syvä. Soutualue ei ole pitkä, mutta usein antoisa. Pohjasta voi katsoa, milloin vieheet kannattaa kelata pois. Soutualue on n. parisataa metriä.

Siitä voidaan lasketella Suomenpuolta Eskolan rantaan, jossa soudetaan kapeaa uomaa rannan tuntumassa. Sekin soutualue on lyhyt, parisataa metriä. Sitten voidaan vielä kopaista Norjan puolella Kettukarikon alue, jossa soudetaan puron kohdalta hieman ylöspäin oleva alue pienen kosteen vierestä aina saaren vasenta puolta saaren alaosan kohdalle.

Karasjokisuussa soutamaan lähdetään vähän Karasjokisuun yläpuolelta, Norjan rannasta, jossa veneen annetaan pikkuhiljaa valua jokisuuhun. Jokien virtauksia soudetaan Suomen puolelta akan virran yli Norjaan.

Jokisuun jälkeen aletaan soutaa Suomesta Norjaan vähän yli puolen joen. Paikkaa voidaan soutaa Suomen puolen hiekkarannan alaosaan saakka.

Karasjokisuuhun on helppo ajaa Kievarin rannasta. Ajetaan vain keskeltä jokea, niin vettä riittää.

Rovisuvannon soutupaikat ovat helppoja, samoin kuin moottorilla ajaminen. Viehevalinnat poikkeavat kuitenkin Ala-Tenolla käytetyistä jonkin verran. Hiekkapohja vaatii siimanpäihin kultapunaista ja kultaoranssia vaappua. Myös sininen papukaija on toimiva väri.

Outakoskella parhaat kalastuspaikat löytyvät heti kosken alta sekä siitä jonkin matkaa alavirtaan. Koskessa ja sen yläpuolisilla alueilla löytyy kalastettavaa aluetta mm. Reistin saaren alapuolelta alkaen.

Saaren Norjan puoleisella sivulla ja heti saaren alla onkin hyviä ottipaikkoja jonkin matkaa, mutta sitten pohja muuttuu hiekkaiseksi. Siinä kannattaa kääntää keula alaspäin ja soutaa jonkin matkaa reippaammin alas ja sitten taas pyöräyttää vene ”oikeaan” asentoon ja jatkaa kalastusta ”Harrijoen” seutuvilta alaspäin aina Seitalan ohi lasketellen.

Jos starttaa Seitalan rannasta, ei moottoria välttämättä tarvitse pitkään rasittaa, sillä soutu kannattaa aloittaa viimeistään jo 400-500 metrin päästä, lähimmän yläpuolisen naapurin kohdilta. Joki on kohdalla matala ja ottipaikkoja joen koko leveydeltä.

Kun jokea valuu alaspäin n. 200 metriä Seitalan yläpuolella, muodostuu hieman joen keskiviivan Norjan puolelle ns. pääuoma, joka on muuta jokea huomattavasti syvempää ja virta vuolaampaa. Tämän pääuoman molempia reunoja ”kopistelemalla” saa useimmiten siiman päähän ärhäkän tärpin ja usein joutuu kalan kanssa myös laskemaan koko Outakosken.

Varsinkin kirkkaan nousukalan aikaan on kosken yläpuolinen osuus todella maukas paikka kalastaa.

Outakosken alapuolella
Jupe Outakosken alla, taustalla näkyy Tyynensuvanto.

Koskenniskan seutuvilla, ihan Seitalan päärakennuksen kohdalla on isojen kalojen ottipaikka. Koskenniskan montussa on vettä 2,5-3 metriä ja siinä levähtävät kosken rasituksista isoimmat kojamot. Hyvin usein on siitä napannut pitkälti yli 20 -kiloisia kojamoita, mutta kohdalla on myös joki haasteellisimmillaan ja varsinkin yksinäinen soutaja on helisemässä vapojensa ja siimojensa kanssa.

Virta koskenniskalla on äärimmäisen nopea ja joki mataloituu koskeen. Jos tässä pitelee kalaa kiinni, kelaa tyhjiä siimoja sisään ja unohtaa soutamisen, tyhjät perhot pääsevät valahtamaan pohjaan ja tarttuvat kiinni. Siksi kosken yläpuolisia ottipaikkoja soutaessa veneessä olisikin hyvä olla kaveri hoitamassa vapoja.

Tärppi- ja ottipaikkojen osalta kosken voi jakaa kolmeen osaan, joista ylimmäinen kolmannes on hyvää ottipaikkaa, keskikolmanneksella harvemmin tapahtuu mitään, mutta joskus saattaa siinäkin Suomen puoleisen kiven (kosken ainoan) takaa kala iskeä.

Alin kolmannes on taas erinomaista ottialuetta ihan rannasta rantaan, joen koko leveydeltä. Ja kosken alapuolinen alue on taas ihan legendaarisen hyvän ottipaikan maineessa. Paljon on lohia heti kosken alta veneisiin nostettu, isoimpien ollessa pitkälti yli 20 -kiloisia.

Seitalan rannasta ei välttämättä tarvitse ajaa moottorilla lainkaan, vaan soutamisen voi aloittaa heti, kun vain työntää veneen vesille. Etenkin kesän siinä vaiheessa, kun nousukaloja ei enää niin paljoa ole, ovat parhaimmat alueet ehkäpä kosken alapuolisilla alueilla.

Rannasta lähdettyä joki on melko matalaa pääuomalle saakka ja varsinkin perhoja soutaessa siinä onkin hyvä laskea perhot veteen niin, että ne ovat pyynnissä päästessä pääuoman reunaan.

Ellei jo heti koskenniskalla ja kosken yläosassa tärppää, normaalivedellä hyvä ottipaikka on kosken alla, Suomen puoleisen rannan tuntumassa. Siinä on pitkä matala särkkä, jonka rannanpuolella on syvä monttualue.

Paikka on suurten kojamoiden suosiossa. Hyvän ottipaikan merkkinä ovat rinteestä tuleva puro ja sen jälkeentuleva kookas kivi. Paikkaa kutsutaankin tuon kiven takia Kiviniemeksi.

Outakosken alla voi soutaa rannalta rannalle, mutta tarkasti rannoilla pyörähtäen. Suomen ranta syvänä on ehdottomasti parempi pysäyttämään kookkaitakin lohia.

Kosken alla on hyvää ottialuetta pitkin matkaa aina Seitalan alimmaisen lomamökin jälkeen tulevan, ”Junnun talon” kohdalla olevan keskimatalikon liepeille. Isommalla vedellä voi soudella huoletta alemmaksi Vienon suvannon perällä olevalle Kesäpaikan nuoralle asti.

Joki kaartuu aluksi hieman vasempaan ja suvanto on mietovirtainen. Paikka on suurten kojamoiden suosiossa ja mm. viime kesänä Jupen kanssa tällä suvannolla erittäin kookas kojamo puri vieheemme koukut lyttyyn.

Kesäpaikan nuoran tunnistaa eteen tulevasta hiekkasaaresta, jonka Suomen puolelta tuo vuolasvirtainen nuora virtaa hyvin voimakkaana ja pyörteilevänä. Tuohon nuoraan ei enää vieheiden kanssa kannata laskea, sillä ylöspääsy moottorillakin on vaikeaa nuoran niskan mataluuden takia. Saaren Norjan puoli on matalaa, hiekkapohjaista, ei kalastettavaa mietovirtaista aluetta.

Ajolinjat Outakoskella ovat selkeät, soutajia väistellen turuutellaan keskivirran tienoilla takaisin Seitalan kentälle. Ainoastaan kilometri Seitalan alapuolella, ”Junnun talon” kohdalla kannattaa hieman ”höröstellä” matalampien paikkojen vuoksi. Pohja on tasaisen karkeaa sorakkoa, joten kiviin ei siinäkään potkuria saa särjettyä, mutta vaurioita tietysti aiheuttaa täysillä sorakkoonkin ajaminen.

Ja tietysti harmittaa se hirveä säikähdys, jonka tuollainen tapahtuma moottorimiehessä aiheuttaa.

Viehevalinta Outakoskella vaappujen suhteen noudattaa pitkälle hiekkapohjaisille jokiosuuksille tyypillisiä hilevaappuja mm. punaoranssina, punaisena. Papukaijat ja violettisävyiset vaaput ovat myös toimineet erinomaisesti vuodesta toiseen. Perhoista toimivat mm. Oksmannin kojamon muunnokset ja Sarvijaakot.

Perhoissa myös erilaiset violetit sävyt ovat olleet toimivia. Outakoski on myös kuuluisa runsaasta harrikannastaan ja joka kesä koskesta saadaankin jopa yli kiloisia harreja.

Alue on soutukalastajille erinomaista. Ruuhkia ei ole ja suvannot ovat helppoja soutaa. Moottorilla ajaminen on myös helppoa jopa ensikertalaisille.

Harri Matikainen

Kesä 2007 ennustuksia lohestuksen suhteen

Tenojokeen nouseva lohimäärä vaihtelee vuosittain paljon. Vuonna 2006 oli ilmeisesti yhden merivuoden lohien, tittien, suurin kannan huippu sitten vuoden 2000. Seuraavina vuosina näiden pienimpien lohien kanta heikkenee.

Lohitutkija Eero Niemelän mukaan (RKTL) vuodesta 2007 odotetaan kuitenkin edelleen suhteellisen hyvää tittivuotta. Samanaikaisesti kahden merivuoden lohien (3-6 kg), lohijalkojen määrän tulisi lisääntyä edellisiin vuosiin verrattuna.

Kolmen merivuoden lohet, joista suurin osa on naaraita, tulevat olemaan saaliissa merkittävimpänä ryhmänä vasta tämän vuosikymmenen lopussa.

Niemelän mukaan huolestuttavinta Tenon lohikantojen kehityksessä on se, että noin 10 kilon naaraslohien lukumäärät ovat runsaan 30 vuoden seurantajakson aikana merkittävästi pienentyneet vaikka muutamia hyviäkin vuosia on koettu.

Isojen naaraslohien kannan alin taso saavutettiin toivottavasti vuosina 2005-2006 ja muutamien vuosien kuluttua määrän pitäisi lisääntyä johtuen vuosien 2002 ja 2003 parantuneesta poikasmäärästä Tenon pääuomassa.

Niemelän mukaan viime vuoden tittien kannat ja siten myös saaliit olivat koko pohjoisella Norjan rannikkoalueella poikkeuksellisen hyvät, mikä heijastelee monien asioiden positiivista yhteisvaikutusta kantojen merellisessä menestymisessä.

Vuonna 2006 Tenossa ja sen sivujoissa oli saaliissa keskimääräistä enemmän tittejä ja koska myös sukellustutkimukset osoittivat, että niitä jäi kutemaan suhteellisesti aiempia vuosia enemmän, onkin todennäköistä, että titeistä jokeen jääneitä talvikoita on poikkeuksellisen runsaasti Tenossa vuonna 2007 juhannusviikolle asti.

Tämän vuoksi onkin tärkeätä tunnistaa vieheeseen tarttunut kala sen laihan olomuodon perusteella, ja vapauttaa se varovasti pyydyksestä. Tenon kalastussäännön mukaan talvikoiden vapauttaminen on pakollista.

On mitä todennäköisintä, että vuonna 2008 näistä talvikoista kuntoutuneet lohet, 3-7 kg, muodostavat merkittävän lisän Tenon vesistön saaliissa.

Harri Matikainen