Miro Rissanen (Sorva 1,000 kg)

LAJI Sorva
PAINO 1,00 kg
AIKA 28.7.2019
PYYDYSTYSTAPA Onki
SÄÄOLOT +20 aurinko
PAIKKA Etelä kallavesi
SAALISKERTOMUS
Lämmin sunnuntaiaamu alkoi pikkuhiljaa kääntyä kohti päivää. Melkein 10-vuotias Miro-poika oli koko aamun ollut ongella mökkirannan kivilaiturilla aivan kaislikon kupeessa. Useampi pieni lahna sekä sorva olikin jo noussut järvestä ja joka kerta oli kuulunut rannasta huuto; äitiiii mä sain kalan, laitan sumppuun.

Koko perhe puuhaili omia juttujaan mökin pihassa, olihan sunnuntai ja illalla olisi suunnattava kohti kaupunkia. Isä ja ukki siivoilivat pihaa ja äiti ja mummo mökkiä, isoveli oli jossain kauempana.

Rauhallisen hetken mökillä rikkoi Miron huuto rannassa; ÄITIIIII täällä on kala.

Huuto oli aivan erilainen kuin aiemmat. Kaikki mökillä olijat tiesivät heti, että nyt on isompi kala kyseessä. Miron onki taittui aivan mutkalle, pieni poika tuskin jaksoi pidellä siitä kiinni.

Ukki ehti ensiksi ohjeistamaan; uita se hiekkarannalle niin ei tarvitse nostaa ylös. Kaikki muutkin ehdimme paikalle, kun kala uitettiin rantaan. Hetken pohdittuamme totesimme, että tämä onkin nyt jättimäinen sorva. Punnitsimme sorvan, jonka painoksi tuli reilu 1 kg.

Miro päästi sorvan takaisin Kallaveteen ja toivotti sille hyvää matkaa.

OMA KUVA