| Olin soutanut Tenolla jo monta päivää ja minulta oli päässyt monta kalaa karkuun. Tuntui, että mikään ei onnistu. Olin ottanut vielä yhden luvan ja sillä luvalla en ollut saanut edes ainuttakaan tärppiä. Raahasin jo kaikki tavarani rannasta ja olin aikeissa pakata ne sekä lähteä seuraavana aamuna kotiin. Istahdin asuntovaunuun hörppäämään vielä kahvit jolloin kaverini Esa tuli sisään ja sai minut houkuteltua vielä yhdelle laskulle. Laskun yläosassa tarttui perhoon lohijalka ja se pääsi karkuun. Sanoin Esalle, että siinä näet. Tämä minun huono tuurini jatkuu edelleen. Kun olimme laskeneet laskun melkein loppuun, niin kertasimme vielä viimeisten ottipaikkojen kohtia ja miten soutamalla olemme kumpikin niistä kaloja saaneet. Silloin räsähti. Esa antoi vavan minulle ja kelasi tyhjät vavat pois. Väsytin kalaa vähän aikaa ja annoin vavan takaisin Esalle, että hänkin saisi väsyttää sitä. Vähän ajan päästä soudin rantaan ja väsytys jatkui siellä pitkään. Puolen tunnin väsytyksen jälkeen kala suostui tulemaan niin lähelle, että sen pystyi koukkaamaan ylös. Tuuri muuttui viimeisen laskun myötä. Mitä opimme tästä? Lohenkalastuksessa ei koskaan kannata lannistua, sillä palkinto voi olla sitä suurempi, mitä sitkeämmin sitä kalastaa. |
