| Lähdin kävelemään mummin mökiltä noin 2 km matkan suota pitkin kohti järveä koirani kanssa. Menomatkalla sain tehdä tuttavuutta pehmeään suohon ja hirvikärpäsiin. Paikanpäällä oli upea keli. Järven pinta oli peilityyni, ja maisema kuin taideteos. Heittelin hetken lippaa, ja sitten päädyin koittamaan jigejä. Koitin eri värejä, kunnes kohdalle mustakultainen ahvenjigi. Jigi, jolla en ollut ikinä sanut yhtäkään kalaa. Päätin antaa sille mahdollisuuden. Taisi olla kolmas heitto, kun ihan viime metreillä nappasi ahven kiinni. Ei mikään jättiläinen, mutta kohtuullisen kokoinen kuitenkin. Pohdin vienkö kalan evääksi, mutta koska pimeä alkoi painaa päälle ja tiesin että olisin myöhään takaisin mökillä, päätin antaa kalan jatkaa elontiellä. Takaisin tulomatkalla iskikin ongelmia, kun sama reitti ei kantanutkaan vaan olin reisiä myöten suossa. Alueella jossa ei puhelimet kuulu, eikä koirastakaan ole pelastajaksi. Katsahdin koiraani, ja totesin rauhallisesti että nyt ollaan pikkusen huonossa paikassa. En kuitenkaan lamaantunut, vaan vedin itseni ylös. Kontaten pääsin tukevammalle mättäälle, johon lysähdin voimattomana vatsalleni. Suosta ponnistaminen oli yllättävän raskasta. Jouduin pohtimaan miten pääsen suolta pois, ja päätin mennä suorinta tietä metsään, vaikka matka näyttikin vaikealta. Jouduin konttaamaan noin 100 m matkan suota pitkin, kunnes vihdoin pääsin metsään. Tunsin olevani aivan loppu, ja mietin miten pääsen pilkkopimeässä perille voimattomana. Lepäsin hetken, ja yllättävän nopeasti alkoi tuntua siltä että voimat palaavat. Kävelin metsää pitkin koirani vanavedessä, hänen suuntavaistoon pitkälti luottaen. Tähyilin kuitenkin välillä suon reunasta näkyviä auringon viimeisiä kajahduksia, jotta tiesin suunnan olevan oikea. Olinhan jättänyt kompassin kotiin, kun reitti oli tuttu. Matka tuntui pitkältä, mutta tässä vaiheessa jo ihan mukavalta. Keli ei ollut mahdottoman kylmä, joten märät vaatteetkaan eivät haitanneet. Loppumatkassa jouduin kävelemään hieman epätoivoista siksakkia, jotta löysin suolle vievän tien. Lopulta, ajourien löydyttyä huokaisin kuitenkin helpotuksesta; enää ei ole pitkä matka. Olen suuri saunan ystävä, vaan en muista milloin sauna olisi viimeksi tuntunut yhtä hyvältä, kuin tuon reissun jälkeen. En kuitenkaan jaksanut saunoa edes tuntia, vaan kävin jo puolen tunnin löylyjen jälkeen saunakamariin nukkumaan väsynyt koira vieressäni. |
