Talvipyöräily kuulostaa pahalta, maassa oleva lumi, viima ja pakkanen hyytävät menopelin ja polkijan. Hyvällä pyörällä fillarikautta voi jatkaa läpi talven. Rakensin talvipyörän Titaanista.

Koska asun Helsingissä, pyöräilen kaikkialle, töihin, harrastuksiin ja asioille. Siitä tulee hyvä kunto, aivot saavat happea ja keho voi hyvin. Pyöräillessä ei tarvitse myöskään tuskailla aiheuttamaansa hiilikuormaa.

Talvipyöräily on jäänyt minulla aina valjuksi huonon pyörän takia ja siksi päätin rakentaa sellaisen, ettei siitä ainakaan löytyisi syytä jättää polkematta.

Otin yhteyttä Kiinalaiseen titaanisia pyöränrunkoja valmistavaan tehtaaseen ja annoin heille sopivan cyclocross -pyörän mitat. Cyclocross on kuin katupyörä, mutta maasturimaisella mallilla: keskiö on korkeammalla ja haarukat leveämmällä. Maailmassa ei ole kovin monta titaanirunkoja valmistavaa tehdasta ja tämä oli yksi niistä.

Valitsin titaanin fillarini materiaaliksi enskiksi siksi, että se on jännittävä ja kaunis materiaali. Toiseksi siksi, että se sopii ominaisuuksiltaan kovakouraiseen työmatkapyöräilyyn. Titaanihan on hyvin kevyt jalometalli, mutta samalla erittäin kestävä. Hiilikuitu on toinen keveissä polkupyörissä käytetty runkomateriaali, mutta hiilikuitu on altis murtumille. Hiilaripyörällä kaatuminen voi tarkoittaa, ettei sillä pyörällä enää ajeta. Koska oma käyttöni on kovaa ja säälimätöntä, oli titaani parempi vaihtoehto.

Kuukauden kuluttua tilauksesta sain hakea tullin hoteista kauniin mittatilausrungon ja aloittaa sen osien haalimisen. Titaanisen ohjaustangon kannattimen tilasin samasta tehtaasta kuin rungon, samoin hiilikuituisen satulatolpan. Annoin stemmin kulmaksi 15 astetta, sillä kaupunkioloissa ajellessa pidän pystymmästä ajoasennosta. Muut osat valitsin japanilaisela Shimanolta, Ultegran osasarja sopi runkoon sekä harmaansiniseltä väriltään, että laadultaan. Annoin osien hankinnan tehtäväksi Itä-Helsingin Pyörähuollolle, joka toimittikin koko Ultegran osasarjan Eruroopan hinnoilla.

Valmis titaanicyclocrsossi hätkähdytti. Siro tai hienostuneen kaunis 58 koon mustanharmaa työjuhta ei ole, mutta ainakin äkäisen näköinen. Polkupyörän geometria onnistui täydellisesti. Kun satulaan istuu ja polkee, joutuu koko keho maitohapoille. Se kertoo siitä, että koko kroppa saa osallistua voiman tuottoon, joka mekaanisten välikappaleiden kautta ohjautuu nastoitettuhin renkaisiin ja lumiseen maahan.

24 kilometrin työmatkaan kuluu nyt yhtä kauan kuin vanhalla katupyörälläni kesäoloissa. Nyt on sentään paksulti lunta ja paukkupakkanen. Kovalla pakkasella hyväkin pyörä tuntuu kankealta, sillä materiaalien välinen kitka on suuri ja öljyt ovat tönkköjä, mutta muuten kulku sujuu kuin tanssi.

Tällä fillarilla on tarkoitus polkea kesällä ympräri Suomea ja Eurooppaa, ehkä toteutan vaimoni kanssa unelmamme Islannin ympäri pyöräilystäkin.

Polkupyörän kokoaminen ja hankkiminen osa kerrallaan ei tule yleensä pakettifillarin hankkimista halvemmaksi, mutta sillä tavalla saa kulkupelin, joka on juuri itseä varten tehty, oikean kokoinen, näköinen ja tuntuinen. Ja jos auton kertahuollosta voi joutua maksamaan lähelle tuhatta euroa tai jopa enemmän, ei parin tonnin polkupyörä ole kallis investointi. Hyvä polkupyrä sen sijaan innostaa liikkumaan ja kulkemaan matkansa lihasvoimin.