Retkiruokailu on mättöä ja retkiruoka on mössöä. Useimmiten. Onko instant seikkailuruoista mihinkään? Hampaissa Adventure Foods.

Pussiruoat on käsittämättömällä tavalla aina saman makuisia, miten ihmeessä täysin eri aineksista syntyy niin samankaltaisia makuja? Syy on ruokien raaka-aineiden käsittelyssä. Kun säilöö ruoka-aineet pakastamalla, ilmakuivaamalla, savustamalla, käyttällä, suolaamalla, hilloamalla tai kyllästämällä kemikaalein, on lopputuloksena kutakuinkin sama makumaailma kunkin säilöntämenetelmän sisällä. Otan esimerkiksi marjat, jotka luonnosta poimittaessa käsittävät valtavan makujen ja aromien kirjon. Kun marjat hillotaan, maistuvat ne edelleen hieman alkuperäiseltä tuoremarjalta, mutta makujen vivahteiden skaala on sammunut ja eri marjoista keitetyt hillot maistuvatkin enemmän toisiltaan, kuin mitä luonnosta juuri poimitut marjat. Tämä saattaa kuulostaa itsestään selvyydeltä, mutta näin olen rauhoitellut omaa harmistustani pussiruokien yksitoikkoisuuteen.

Poimin testin hampaisiin Alankomaalaisen Adventure Foodsin Wallnut Pastan. Tuote on pakattu yhden hengen annospussiin, jossa ruoan voi myös valmistaa kaatamalla kuuman veden ruoan päälle ja hauduttamalla pussissa kahdeksan minuutin ajan. Tuote on totta puhuen ensimmäinen, jonka valmistin kattilan sijasta omassa pussissaan ja pidin nopeasta ja helposta valmistustavasta.

Wallnut Pasta on kuivana 140 gramman painoinen repuntäyte ja sisältää 583 kcal, eli runsaan energiamäärän. Tuotteen paino on hyvä, perusohjeen mukaan vaeltajan kuivamuonat painavat päivää kohden noin 800 grammaa. Valmistin pastan keittämällä veden, kaatamalla sitä noin neljä desiä muonapussiin piirretyn viivan mukaisesti ja sulkemalla sen pussin oman sulkimen avulla. Kahdeksan minuutin kuluttua ruoka oli sopivan lämmintä ja suurinpiirtein sopivan hautunuttakin ollakseen valmis syötäväksi.

Adventure Foodsin pähkinäpasta osoittautui pussiruokana varsin kelvolliseksi. Se oli maustettu tavallista retkimuonaa voimakkaammaksi, mutta hyvää arvostelukykyä käyttäen. Tämänkin pastan ominaisuutena oli pussimössöjen tapaan lievä töhnämäisyys, joka harmittaa eniten kun kattilaa joutuu tiskaamaan väsyneenä retkioloissa ilman pesuainetta 🙂 Kokonaiskuva ateriasta oli jopa yllättävän hyvä, sillä vatsa täyttyi ja suuhun jäi vielä hyvä mausteinen jälkimaku tavanomaisen arominvahvennekemikaaliturvotuksen sijaan.

Yhden hengen annoksen hinta on 6-7 euroa ja sitä myy useimmat retkeilytarvikeliikkeet. Lisätietoja antaa riemumielin tuotteen maahantuoja Greendoor, p. 010 470 2630. Tai lähetä mailia: greendoor@greendoor.fi

vesi pussiin ja kypsymään

Retkiruoanlaitto käy kuin blogisivun taitto, helppoa ja nopeaa vaikka hieman pannua nokeaa. Vesi kuplivaksi keitetään ja muonapussiin heitetään. Antaa mössön hautua muttei sentään maatua, täyttää vatsan pullolleen, energiaa ja ravintoa sullolleen.

pussi suljetaan ja annetaan hautua