Itä-Lapin ja Rovaniemen uusi maakuntakaava valmistui marraskuussa 2016. Siinä on taas mukana varaus Vuotoksen allasta varten, mutta nyt Lapin liitto kutsuu sitä Kemihaaran tulva-altaaksi.

Varsinaiset allaskunnat vastustavat allasvarausta ja Naturasta poikkeamista. Lapin liiton hallitus päätti, että maakuntakaavaesitys lähtee Helsinkiin. Itälappilaisten mielestä liitto käveli taas kerran yli ja ruhjoi Vuotoksen altaan maakuntakaavaan.

Itä-Lapin kunnista Savukoski, Pelkosenniemi ja Kemijärvi vastustavat allasta, Salla puoltaa. Lapin liitto laajensi Itä-Lappia Rovaniemelle, Posiolle ja Ranualle. Itä-Lapin väki pitää päätöstä taktisena vetona. Nyt kuntien enemmistä puoltaa allasta ja se meni kaavaehdotukseen.

Pelkosenniemen kunnanjohtaja Pertti Severinkankaan mielestä Kemihaaran allasta ei tarvita. Alue kuuluu suurelta osalta Naturaan ja sellaisena saa pysyä. Kemihaaran tulva-allas sijaitsisi Pelkosenniemen alueella ja kunta kärsisi eniten vahingoista.

– Tässä asiassa paikallisen ääni ei kuulunut tarpeeksi, vaan on menty Rovaniemi-johtoisesti, Severinkangas sanoo. Allas pitäisi hänen mielestään poistaa kaavasta lopullisesti.

Sallan kunnanjohtaja Erkki Parkkisen mukaan altaasta on taloudellista hyötyä alueelle.

– Natura-alueet eivät voi olla kiveen hakattuja, joita ei voisi maailman muuttuessa tarkastella. EU:ssa on tehty kymmeniä alueiden vaihtoja.

Kemijärven kaupunginjohtaja Atte Rantasen mukaan ei ole kemijärveläisten etu, että Kemijokea ja Kemijärveä käytetään tulva-altaana.

– Ei voi olla niin, että Natura-arvot ovat pyyhittävissä pois, jos joku tarjoaa niistä tarpeeksi rahaa.

Savukosken kunnanjohtaja Antti Mulari moittii Facebook-viestissä Lapin liittoa neuvostomeiningistä. Mulari sanoi Lapin Kansassa marraskuussa, ettei Natura-alueelle löydy korvaavia alueita, vaikka liitto väittää löytäneensä niitä muualta Lapista.

– Sanotteko poroille, että menkää syömään sinne vaihtomaille vieraaseen palkiseen? Porotalouden lisäksi myös matkailu kärsisi altaasta. Itä-Lapissa vedet saastuisivat vähintään pariksi kymmeneksi vuodeksi, ja hyöty tulisi Rovaniemelle. On surullista huomata, että maakuntaliitosta on tullut pelkkä Rovaniemen lautakunta.

Stalinistien sumutusta

60-vuotisen allassodan piti ratketa lopullisesti jo 2002, kun Korkein hallinto-oikeus päätti Vuotoksen allaskiistasta.

Valitustiet käytiin loppuun ja alue liitettiin Naturaan. Oikeuden vuosikirjapäätöksessä luki yksiselitteisesti, että kaikki noudattakoon tätä päätöstä.

Silti Lapin liitto, jokiyhtiö ja keskustapuolueen vanhoillinen siipi jatkoivat altaan valmistelua kaikessa hiljaisuudessa ikään kuin oikeuden päätös ei koskisi viranomaistoimintaa lainkaan.

Vuotoksen rakentajat väittävät KHO:n päätöstä poliittiseksi. Viherpiipertäjät sumuttivat oikeuden tuomarit, jotka eivätkä ymmärtäneet maakunnan ”yleistä etua”. Rakentajat kiistävät kymmenet tieteelliset tutkimukset ja asiantuntijalausunnot. Tutkijat kuulemma ostettiin.

Lapin liiton entinen edunvalvontapäällikkö Jaakko Ylitalo kirjoitti Kalevan yleisönosastolla 5. joulukuuta, että 1983 perustettu ympäristöministeriö oli taustaltaan stalinististen vihreiden ”harhautusta” ja Vuotoksen luontoarvot ”suoranaista valhetta”.

Vaikka KHO:n päätös oli Vuotoksen rakentajille tyrmäävä, he eivät edelleenkään puolustaudu lappilaisessa julkisuudessa vaan hyökkäävät röyhkeästi kuin loukattu isäntämies.

– KHO:n päätöksestä on jo toistakymmentä vuotta. Montako turistia olet nähnyt Vuotoksen rääseikkösoilla? Tet tuhoatte suojeluvimmalla Lapin tulevaisuuden. Mitään ette antaisi kehittää.

Kemijärveläinen biologi Pirkka Aalto sanoo, että rakentajien syytös on silmänkääntötemppu. Vuotoksen rakentaja syyttää jokivarren suojelijaa ongelmista, jotka hän on itse aiheuttanut.

– Tietystikään Vuotoksen soilla ei näy matkailijoita. Elinkeinotoiminta on käytännössä kielletty. Alue on valkea täplä kartalla, varattu teko-, eko-, -monitoimi- tai tulva-altaille. Jos yrität rakentaa sinne matkailua, tapahtumia tai elinkeinotoimintaa, lainaa ei saa tai idea tyrmätään verukkeilla.

Viranomaiset yrittävät pelastaa Itä-Lapin taloudellista pysähtyneisyyttä katastrofilla. Tulva-allas tuhoaa suurjokivarren ja aapasuot. Teollinen ratkaisu sulkee pois muut elinkeinot. Kukaan ei halua tulla runneltuun jokivarteen matkailemaan tai kalastamaan.

Tuhoaako suojelu Lapin?

Matkailu on ainoa Lapin elinkeinoista, joka kasvaa tasaisesti vuodesta toiseen.

Alkuperäinen, puhdas luonto on Lapin matkailun päätuote ja juuri tälle arvolle vetovoima ja imago rakentuvat. Vain ahne ja hölmö tuhoavat tärkeimmän tuotantovoimansa.

Menestyvät matkailukeskukset sijaitsevat usein kansallispuistojen lähellä ja luovat elinkeinolle vetovoimaisuutta. Silti poliitikot ja päättäjät toistelevat latteutta ”jo riittää lisäsuojelu” ikään kuin Lapin ongelmat johtuisivat kansallispuistoista tai vanhojen metsien suojelusta.

Nykyään luonnonsuojelu ja kansallispuistot ratkaisevat perinteisiä työllisyysongelmia pikemmin kuin aiheuttavat niitä. Lapin pitääkin pohtia, mitä lisäarvoa Vuotoksen kansallispuisto antaa.

Lonely Planet, joka julkaisee maailman ehkä arvostetuinta matkaopasta, valitsi Suomen maailman kolmanneksi parhaaksi matkailukohteeksi vuonna 2017. Suomi on ainoa Euroopan maa kymmenen parhaan joukossa.

Toinen maailmankuulu julkaisu National Geographic suosittelee myös Suomea vuoden 2017 matkakohteeksi.

Matkailubloggaaja Marinella Himari tiivisti A-studiossa Lonely Planetin ja National Geographicin perustelut. Suomen tärkeimmät vetovoimatekijät ovat kansallispuistot, hiljaisuus ja vuodenajat.

Taloudellinen vaihtoehto

Kansallispuistojen kävijämäärät kasvoivat tasaisesti koko 2000-luvun. 2001 Metsähallituksen puistoissa kävi 850 000 matkailijaa ja 2015 jo 2,6 miljoonaa. Kaikilla Suomen retkeilyalueilla kävijämäärä nousee yli kuuteen miljoonaan.

Kansallispuistoista 40 prosenttia sijaitsee Lapissa. 2015 Pallas-Ounastunturin kansallispuistossa vieraili puoli miljoonaa, Urho Kekkosen puistossa 300 000 ja Pyhä-Luoston kansallispuistossa 115 000 matkailijaa. Lapin puistoissa vierailtiin 1,18 miljoonaa kertaa yhden vuoden aikana.

Osalle kansallispuistojen kävijöistä kansallispuisto oli tärkein syy vierailla alueella.

Tosiasiat ovat myrkkyä vanhan vallan kannattajalle. Hän joutuu tunnustamaan, että esimerkiksi Pyhä-Luoston kansallispuistossa vierailee vuosittain toistasataa tuhatta retkeilijää mutta, ja tämä on tärkein vasta-argumentti, Pyhä-Luoston alueen yrittäjät hyötyvät heistä vähän.

Moni pitää matkailun tuottoa epäilyttävänä, väärin tienattuna tai huonompana rahana kuin metsätyöstä tai teollisuudesta saatua palkkaa.

Harva tietää, että Lapin matkailuteollisuus päihittää Lapin perinteiset kivijalat. Viime vuonna matkailu toi Lappiin 630 miljoonaa euroa. Maakunnassa yöpyy vuosittain vajaa viisi miljoonaa matkailijaa. Kävijät tulevat 140 maasta.

On totta, että Pyhätunturin yrittäjät eivät ole onnistuneet hyödyntämään kansallispuiston asiakasvirtaa. Tilanne on kuitenkin paranemassa.

Yrittäjä Eero Fisk tuskaili viisi vuotta hillittömän hyvän kevätsesongin ja olemattoman kesämatkailun kanssa. Hän kysyi, miksi Lappi ei kiinnosta kesällä. Tänä syksynä Eeron ilme kirkastui, kun tilanne muuttui.

– Lapin kesämatkailun ongelmiin ei liity mitään kirousta. Kun teemme yhdessä töitä kesän eteen ja kehitämme tuotteitamme, matkailijoita tulee koko ajan lisää. Olemme keskittyneet tähän asti vain talven myymiseen, Eero Fisk kertoo.

Kansallispuisto parantaa

Puheet kitsaasta repputuristista kannattaa lopettaa. Tohtori Yrjö Norokorpi tutki kymmenisen vuotta sitten Pallas–Ounastunturin kävijöiden rahavirtoja.

Kesällä retkeilijä jätti käynnillään yli 500 euroa ja talvella yli 600.

Yhteensä kävijät jättivät kansallispuiston lähiympäristöön yli 50 miljoonaa euroa ja siitä hyötyi sata luontomatkailuyrittäjää. Norokorven laskelmien aikaan Pallas-Ounastunturin puistossa vieraili ”vain” 300 000 retkeilijää eli melkein puolet vähemmän kuin tänä vuonna.

Uusin Pyhä–Luoston kansallispuiston kävijätutkimus kertoo, että koko Suomen kansa retkeilee puistoissa. Suomen väestökäyrä näkyy asiakasrakenteessa. Keskivertoasiakas on keski-ikäinen ja hän liikkuu perheen kanssa. Joka neljäs tuo alle 15-vuotiaat lapset mukanaan. Ikärakenne jakaantuu sylilapsista yli 85-vuotiaisiin.

Pyhä-Luoston kansallispuiston johtaja Hely Juntunen sanoo, että käynti kansallispuistossa parantaa ihmistä. Matkailijat kokevat, että käynti lisää hyvinvointia. Se elvyttää ja rentouttaa, laskee verenpainetta, kohentaa mielialaa ja parantaa keskittymiskykyä.

– Puolet kävijätutkimukseen vastanneista arvioivat terveyshyödyt alle 200 ja puolet yli 200 euron arvoiseksi.

Puiston vieras siis maksaa kokemuksestaan ilomielin, koska saa vastineeksi fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia. Retkeilijän ajateltiin ennen kiertävän kaukaa kaikki maksulliset palvelut.

Pyhä-Luosto käy ahtaaksi

Biologi Pirkka Aalto teki vuonna 2000 lintulaskentoja Ylläs-Aakenuksen Natura-alueella. Hän vaikuttui aapasoiden maisemista ja ihmetteli, että sai melkein yksinään kulkea luonnon paratiisissa.

Viisi vuotta myöhemmin alue liitettiin Pallas-Ounastunturin kansallispuistoon ja kävijämäärät kasvoivat valtavasti.

Oulun yliopiston maantieteen professori Jarkko Saarisen mukaan kansallispuiston status lisää alueen vetovoimaisuutta, arvostusta ja näkyvyyttä. Kansallispuisto muodostaa rekisteröidyn tavaramerkin matkailuyrittäjälle.

Vuotoksen alueen rauhoittaminen kansallispuistoksi olisi vallankumouksellista aluetalouden ja mielenterveyden kannalta. Kansallispuisto lopettaisi allaspuheet ja keinottelun, joita viritellään aina uudestaan, nyt ilmastonmuutoksen ja energiakysymysten näkökulmasta.

Pirkka Aallon mukaan Itä-Lappi tarvitsee uuden puiston, sillä Pyhä–Luoston kansallispuisto käy jo kysyntään nähden pieneksi. Sitä on helppo laajentaa, sillä ympäröivät aapasuot kuuluvat Natura-verkostoon.

– Nykyään ihmiset etsivät kansallispuistoja, kun haluavat retkeillä. Pelkkä luonnonsuojelualue tai Natura ei sano heille juuri mitään, vaan kohteella pitää olla kansallispuiston imago. Kemihaaran soiden Natura-statusta voisi hyödyntää ilman kankeaa byrokratiaa liittämällä ne jo suosittuun Pyhä–Luoston kansallispuistoon.

Ensiksi puistoon voisi liittää vaikkapa Kilpiaavan, joka sijaitsee Pyhätunturin ja Pelkosenniemen välissä, sitten Kairan-, Kokon-, ja Sokanaavat. Kaikki ovat suojeltuja.

– Ei haittaa, vaikka kaikki puiston alueet eivät ole yhteydessä keskenään. Esimerkiksi Syötteen kansallispuisto muodostuu sirpaleista, jotka ovat kaukana toisistaan.

Ainutkertainen joki

Vuotoksen alueen läpi virtaa Suomen suurimman joen latvavedet, Ylä-Kemijoki, joka tekee puistosta ainutkertaisen. Aapasuot ja erämainen suurjokivarsi ovat uuden puistolaajennuksen vetovoimatekijät.

Eikä tarvitse lähteä tyhjästä. Pelkosenniemi on rakentanut Kilpi-, Kairan-, Kokon- ja Sokanaavalle lintutornit ja kilometreittäin pitkospuita. Lapin kunnista vain Sodankylässä on enemmän lintutorneja.

Vuotoksen alueella risteilee tieverkko, joten saavutettavuus on hyvä. Matkailijat viipyisivät alueella pitkään, koska he voivat yhdestä majoituspisteestä tutustua tunturi-, metsä-, joki- ja aapasuoluontoa esitteleviin kohteisiin sekä alueen lintujärviin. Vuotos-alueella sijaitseva Säynäjäjärvi kuuluu Lapin parhaisiin lintuvesiin.

– Pelkosenniemen aapasoiden lintutorneista aukeaa henkeäsalpaavat maisemat joutsenten, kurkien, metsähanhien ja kahlaajien asuttamille jängille. Vuotos-alueen koivuletoissa, puronvarsikorvissa ja Pyhän tunturilaaksoissa esiintyvät lähes kaikki ne lajit, jotka tekivät Kuusamosta kansainvälisen lintumatkailukohteen. Alueesta saa Kuusamon veroisen lintuharrastajien ja luontokuvaajien pyhiinvaelluskohteen, Pirkka Aalto kertoo.

Eräkulttuurista päätuote

Tohtori Pekka Kauppila kertoo Matkailun Edistämiskeskuksen raportissa 2007, että menestyvä matkailukohde tarvitsee vetovoimaisia luontokohteita, kulttuuria, palveluita ja tunnettuutta.

Pohjoissuomalaiset kohteet sijoittuvat luonnon vetovoimaltaan erinomaisesti. Peräti 15 pohjoista kuntaa on maamme 21 vetovoimaisimman kohteen joukossa. Yksikään itälappilainen kunta ei kuulu kärkikaartiin, mutta Vuotoksen kansallispuisto voisi kuulua.

Kulttuurin vetovoimassa yksikään pohjoinen kunta ei pääse kärkikaartiin, koska niistä puuttuvat rakennetut kulttuurikohteet. Sen ymmärtää, jos tuntee eräkulttuurihistoriaa.

Vanha sompiolainen erätalous ei rakentanut temppeleitä eikä katedraaleja ja sodanjälkeinen Itä-Lappi keskittyi sellun keittoon. Mutta tässäkin asiassa Vuotos voisi tarjota jotain ainutlaatuista koko maassa.

Ikivanha keminsaamelainen kulttuuri kukoisti 700 vuotta ja sulautui 1700-luvun lopulla lantalaisen erätalonpoikaiskulttuuriin. Keminsaamelaiset tuottivat henkisen perinnön, jota ylistettiin 1700-luvulla Euroopan hoveissa.

Eräkulttuurimatkailu pitää vain nostaa matkailun näyttämölle.

Mallia näyttää Inarin Saamelaismuseo Siida, joka on suosituin lappilainen käyntikohde. Siellä kävi viime vuonna 113 000 vierasta. Siida on saamelaisten kulttuurien näyttämö, kun taas Pyhä–Luoston luontokeskus Naavassa kulttuurin ja perinteen osuus on vähäinen.

Vuotoksen kansallispuisto voisi painottua kulttuurihistoriallisesti eikä luonnonhistoriallisesti kuten muut kansallispuistot, jolloin siitä tulisi harvinainen koko maailmassa. Se voisi esitellä Vuotoksen suo- ja jokiluonnon lisäksi ihmisen ja luonnon vuoropuhelun historiaa ja luonnon eri käyttömuotoja.

Uusi kansallispuisto esittelisi Kemisaarten rantaniittytaloutta, uittoa, kalastusta, vesivoiman rakentamisen ja ympäristötaistelujen historiaa.

Eräkulttuurin opastuskeskus kertoisi historian suuresta draamasta, kun suomalaiset erätalonpojat nousivat Kemijokea pitkin Lapin ja lannan rajan yli ja kohtasivat keminlappalaiset.

Valmiiksi tunnettu

Vetovoimaisen luonto- ja kulttuurikohteiden lisäksi Vuotoksen kansallispuisto täyttää kirkkaasti myös tohtori Kauppilan vaatimuksen tunnettuudesta.

Tuskin mikään luontokohde on saanut Suomessa niin runsaasti kotimaista ja kansainvälistä julkisuutta kuin Vuotos. Sana Vuotos on syöpynyt kansalliseen tajuntaan.

Miten hieno puistojen verkosto Itä-Lappiin syntyykään. Pohjoisessa Urho Kekkosen kansallispuisto esittelee viimeisiä tosierämaita, Pelkosenniemellä Vuotoksen–Kemijoen puisto jokikulttuuria ja suoluontoa, vieressä Pyhä–Luosto tunturiluotoa ja Sallassa Oulangan kansallispuisto Koillismaan vaaramaata ja rajaseutua.

Oulun yliopiston intendentti emerita Esteri Ohenoja perustelee puistoverkkoa luonnontieteellisesti. Metsät ovat pirstoutuneet liian pieniksi yksiköiksi. Perättäisten, eri luontotyyppien puistoverkosto parantaisi luonnon elinoloja ja monipuolistaisi matkailun ohjelmatarjontaa.

– Poliitikot väittävät, että samanlaisia jänkiä on muuallakin aivan liikaa. Asiantuntijat torjuvat maallikkoväitteen.

– Luonto on hiukan erilainen eri puolilla Lappia. Vuotoksen alueella elää runsaasti uhanalaisia ja harvinaisia lintu- ja kasvilajistoa. Luonto on monipuolista ja siksi eliöstö on rikasta. Lintumiehet ympäri maailmaa vaeltavat Vuotoksen soilla, jotta näkevät Lapin linnuston lisäksi Siperian taigan, Vienan, Kuolan ja Jäämeren lajistoa.

– Vuotoksen suoluontoa ei ole ojitettu eikä erämaisia jokirantoja rakennettu. Metsiä on käsitelty mutta ne kasvavat nopeasti ja entisöivät itsensä. Aurausalueen voi ennallistaa. Luonto kehittyy luonnontilaisemman suuntaan, jos se jätetään rauhaan, kasvitutkija Ohenoja kertoo.

Hän mietti kansallispuistoa Vuotoksen alueelle jo 1963, jolloin alkoi tutkia aluetta. Silloin hanke tuntui mahdottomalta. 2008 professori Jarkko Saarisen idea ei herättänyt vastakaikua, vaikka siitä keskusteltiin pienellä porukalla Pikkuparlamentissa Helsingissä.

Nyt aika on kypsä. Karvalakiton lähetystö maalaa jo panderolleja: ”Jo riittää ihmisten kiusaaminen!”

Ihmistä ei tarvitse rajata

Professori Jarkko Saarinen sanoo, että toisin kuin yleensä väitetään, Natura-aluetta on mahdollista hyödyntää matkailussa ilman järjestyssääntöä, hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Kun muuttaa Natura-alueen kansallispuistoksi, käyttöä ja kulkua alueella voi suunnitella ja ohjata.

– Suomalainen kansallispuistoajattelu poikkeaa amerikkalaisesta mallista. Kun Yellowstone perustettiin 1872, se puhdistettiin paikallisista ihmisistä, taloudesta ja historiasta ja muutettiin ei-paikallisten ihmisten vierailupaikaksi. Meidän kansallispuistoajattelumme on kulttuurihistoriallinen, vaikkei sitä sanota suoraan.

– Ihmistä ei rajata luonnon ulkopuolelle vaan me kuulumme luontoon. Ihmisen jälkiä luonnossa ei pidetä pahana vaan kansallispuistojen historiana. Erämaalakimme korostaa luontaistalouden ja saamelaiskulttuurin merkitystä.

– Tämä lupaa paikallisille ihmisille paljon töitä, toisin kuin vanha mielikuva suojelusta.

Teksti jatkuu mainoksen alapuolella.

Perinneammatit matkailun kylkeen

Perinteiset elinkeinot kuihtuvat syrjäseuduilla ja nuoret muuttavat pois. Maa- ja metsätalousammatit ja poronhoito eivät enää kiinnosta. Professori Jarkko Saarinen ehdotti kymmenisen vuotta sitten, että lappilaiset yhdistäisivät perinteisiä ammatteja matkailuun.

Nyt muutos näkyy jo Itä-Lapin syrjäseuduilla. Savukosken syrjäkylissä poromiesperheet uskaltavat tehdä lapsia vastoin kunnan elinkelpoisuusnäkymiä ja Pelkosenniemen Pyhäjärvellä on syntynyt viime vuosina toistakymmentä vauvaa. Ennen Pelkosenniemi tunnettiin yhden vauvan kylänä.

Poronhoidon ja matkailun kausiluonne mahdollistaa modernin vuoroviljelyn. Poromies hoitaa porojaan tärkeinä poronhoitoaikoina ja luppoaikoina matkailijoita.

Poromatkailuyrittäjät oppivat tekemään yhteistyötä matkailukeskusten kanssa ja pääsevät kansainväliseen ansaintaketjuun. Menestyvät matkailukeskukset pärjäävät paremmin kuin suomalaiset alueet keskimäärin.

Jotkut poromiehet näkevät jo kansallispuistojen ja matkailun mahdollisuudet. Savukoskelainen poromies ja yrittäjä Kari Kilpimaa sanoo rakastavansa kansallispuistoja.

– Vuotoksen kansallispuisto olisi porotaloudelle pelastus. Porolaitumien tilanne vakiintuisi, kun allasuhka väistyy. Kesälaitumet saisivat oikean lainvoiman ja talvilaitumet alkaisivat kasvaa luppoa, kun metsähakkuut loppuvat.

Kilpimaa käynnisti vuosia sitten liikkeen lohen palauttamiseksi Kemijokeen. Hän näkee mielessään, kun Kemijoen lohi herää kuolleista. Se tekisi uudesta puistosta ykkösuutisen maailmalla.

– Kemijoen vaelluskalojen murhaaminen aiheutti jokivarren ihmisille syvän ja pysyvän trauman. Se ajoi väkeä Lapista. Vuotoksen kansallispuisto merkitsisi suurta sovintoa. Väki palaisi kotiseudulle, uutta yrittäjyyttä syntyisi ja maan arvo jokivarressa nousisi.

Vuotospuisto toisi töitä paikallisille

Vuotoksen alue ei täytä vielä kansallispuiston ja suojelualueiden laatuvaatimuksia. Pitää ajatella asiaa pitkällä aikavälillä. Tulevan puiston aluetta pitää ennallistaa.

Siinä ei ole mitään ongelmallista. Etelä-Suomeen tehdään uusia suojelualueita paikkoihin, joita on käytetty intensiivisesti vuosisatoja. Ennallistaminen ja luonnon hoito toimivat näyteikkunana uudesta asenteesta. Luonto on arvokasta sinänsä. Se ei muutu hyödylliseksi vasta sellukattilassa tai voimalaitoksen turbiinissa.

Metsäaurausten jäljet pitää peittää ja ryteiköt raivata. Suo-ojat kannattaa tukkia, jolloin tulvasuojelu hoituu luomumenetelmällä. Jängille pitää rakentaa pitkospuita, jokiin kanoottireittejä, puistoon taukopaikkoja ja majoitustiloja. Tarvitsemme maisemayrittäjiä Turun saariston tapaan.

Metsäojat ovat tuoneet miljoonia tonneja rapaa ja hiekkaa Kemijokeen ja peittäneet kalojen poukamia. Joen pääuoman ja Kemijärven ruoppaus ja kunnostus työllistävät paikallista väkeä. Samaan aikaan pitää käynnistää kalastusmatkailuhankkeet, joita on pidetty pimennossa.

Vuotoksen alueella tehtiin lukuisia arkeologisia inventointeja ja pelastuskaivauksia. Arkeologi Hannu Kotivuori sanoo, että alue kuuluu muinaismuistoiltaan Pohjolan rikkaimpiin.

Kaivaukset kannattaa Museohallinnon talouskriisin vuoksi toteuttaa matkailukaivauksina. Se tuo kulttuurimatkailijoita Itä-Lapin jängille ympäri maailmaa. Työntekijät maksavat tekemästään työstä ja markkinoivat puistoa ilmaiseksi.

Vuotoksen kansallispuistoon ei kannata tehdä teollista massamatkailukohdetta vaan kokeilla toimintamallia, jota matkailun professori emeritus Antti Haahti sanoo identiteettitaloudeksi.

Itä-Lapin luonto, perinne, kulttuurihistoria ja tarinat valjastetaan yritystoiminnan ja elämystalouden veturiksi. Haahden mukaan syntyy positiivinen kierre, joka tukee yrittäjän omanarvontuntoa ja eheyttää alueen paikallisidentiteettiä. Sen itälappilaiset ovat viime vuosina menettäneet.

Professori Haahden malli houkuttelee, koska paikallinen ihminen elää siinä omalla työllään. Hän ei jää poliittisten suhdanteiden ja tukien varaan. Sitä paitsi ilmainen, kassalta saatu raha nöyryyttää. Vastikkeeton raha lamauttaa, samoin allaskorvaukset.

Pitkälle jalostetut ohjelmapalvelut ja elämystuotteet edellyttävät korkeaa ammattitaitoa.

Lapin yliopisto ja ammattikorkeakoulut valmistavat koko ajan matkailun, liiketalouden, restonomian ja uusmedian ammattilaisia. Työn puutteessa monet lähtevät etelään ja vievät osaamisen mukanaan.

Siksi kansallispuisto-hanke kannattaa toteuttaa osittain koulutusprojektina.

Eräkulttuurihistorian opastuskeskus Pohjanperä, pyhäänvaellusreitti Pyhä–Luostolta Saariselälle, kansainvälinen Syrjäkyläfestivaali ja uusmediatuotteet tarjoavat ammattilaisille mielekästä työtä.

Vuotoksen kansallispuistohanke pitää toteuttaa alhaalta ylös, eikä päinvastoin, kuten Suomessa on tehty vuosisadat.

Jos paikallisia ihmisiä kuullaan, osallistetaan ja jos he saavat työtä, uusi puisto saa varmimman tuen ja suojelun paikalliselta tasolta.