Jyväskylän asekirjailijadynamo Timo Hyytinen on tehnyt otsikon mukaisen kirjan laajassa kirjasarjassa Arma Fennica. Aliotsikkona on ”Suomen Leijonasta Petraan”. Kuten tiedetään, Valtion Kivääritehdas (VKT) perustettiin v. 1926 tuottamaan sotilasaseita, mutta jo v. 1931 suunniteltiin Suomen Leijona, 50 metrin disipliinin tarkkuuskivääri. Epäilemättä kyseessä oli nuoren valtion kansallisen ylpeyden ilmentymä, että ”kyllä me täällä osataan”.

Suomen Leijona komeilee myös kansikuvassa. Kirjoittaja julkistaa kirjassa sopimusluonnoksen vuodelta 1931, jossa VKT lupaa valmistaa kiväärin ja SKOHA (Suojeluskuntain Kauppa Osakeyhtiö Handels Aktiebolag) lupaa markkinoida sen. Hyvin mielenkiintoinen historiallinen dokumentti. Viimeiset Leijonat valmistettiin niinkin myöhään kuin 1979.

Leijonat haukkaavatkin lähes puolet teoksen sivumäärästä (Leijonat 52 sivua, koko teos 127 sivua). Jos ajatellaan taloudellista merkitystä VKT:lle (myöhemmin Valmet Tourulan Tehtaat), niin haulikot olivat paljon merkittävämpi tapaus. Mutta tämähän on kiväärikirja.

Metsästysaseita

Seuraavaksi tuli hyvin yksinkertainen, kertalaukauksinen ja lippaaton pienoiskivääri Orava, jota valmistettiin vv. 1949-1968. Sitä myytiin kirjan mukaan n. 24.000 kpl, ei lainkaan huono määrä. Sodan jälkeen pienoiskivääri piti olla joka huushollissa. Metsästys ei ollut huvi tai harrastus vaan tapa hankkia ruokaa pataan, tai pitää pienpedot kurissa.

V. 1952 suunniteltiin lippaallinen pienoiskivääri, jonka nimeksi annettiin Erä. Siitä valmistettiin useita versioita vv. 1953-1971. Valitettavasti näitäkään aseita ei nykyään arvosteta historiallisen arvonsa mukaisesti. Valmistusmäärä jäi todennäköisesti runsaaseen seitsemään tuhanteen.

Airis-ilmakiväärit ovat enää vanhan liiton ampujien muistissa. Niitä valmistettiin 1950-luvulla, jolloin ilmakiväärit olivat suosittuja. Suunniteltu varmaankin kilpailijaksi saksalaiselle Haenelille.

Sotilaskiväärit

Periaatteessa VKT:n leipäpuu oli sotilasaseet. Jo 1930-luvulla ruvettiin etsimään seuraajaa M1891 Mosin-Nagant-kiväärille ja sen lukuisille suomalaisille johdannaisille. Näitä ”koekivääreitä” suunniteltiin useita, mukana kuuluisia nimiä kuten Veli Nieminen ja Joonas Matarainen. Joissain oli Mauser-lukko, jotkut olivat omaa suunnittelua. Mutta niin kun historia kertoo, Suomen PV pitäytyi Mosin-Nagant-aktiossa AK-konstruktion käyttöönottoon asti. Suhde kesti senkin jälkeen eli ainakin vuoteen 1985 (7,62TAK85).

VKT-tehtaalla oli työnjohtajana Toivo Mänttäri, joka oli sekä maailmanluokan kivääriampuja (mm. täydet 400 p makuulta v. 1939) että osasi myös suunnitella aseita. Erityisesti muistetaan Mänttärin laukaisulaite.

Kirja kulminoituu itselataavaan Valmet Petraan (n. 1983-1993). Tämä materiaali on ollut esillä jo aikaisemmissa Arma Fennica-kirjoissa.

Suomen Leijona tänään

On suuri sääli, että näitä takavuosien huippuaseita ei enää arvosteta. Niitä on myytävänä pilkkahintaan. Joskus POHA:n huutokaupoissa ne eivät saavuta edes 50 euron minimihuutoa, vaan joutuvat ”pataan”.

Nykyisissä kilpailuissa Leijona ei olisi enää kilpailukykyinen, mutta se ei johdu aseen tarkkuudesta, vaan ISSF:n säännöistä. Nykyiset alumiiniruotoiset kiväärintukit ovat säädettävyydeltään toiselta planeetalta. Raudat ja piippu kyllä kävisivät.

VKT ja Valmet-kiväärit on totuttua Arma Fennica-sarjaa, kovakantinen, noin A4-kokoinen, 127-sivuinen. Toteutus on kauttaaltaan mustavalkoinen. Kirjan fontti on reilun kokoinen , jolla kasvatetaan sivumäärää. Mutta toisaalta teksti on helpompaa vanhempienkin silmien lukea.

Kirjaa on saatavilla lukuisista lähteistä. Arma Fennican omilla sivuilla kirja maksaa 42 euroa plus postikulut.

Valmet Petra (n. 1983-1993) oli aikansa legenda. Kuva: Pekka Suuronen