Helsingin Makkarataloon on avattu uusi 1000-paikkainen yökerho, jonka nimi on Skohan Helsinki. Omistajina on pörssilistattu (Nasdaq Helsinki) tamperelainen ravintolakonserni Restamax ja jollain omistusosuudella keulakuvaksi lähtenyt muusikko Cheek eli Jare Tiihonen. Samalla paikalla sijaitsi ennen Sedu Koskisen ”Namu”, joka suljettiin tammikuussa.

Skohan talo Kaivokadun ja Keskuskadun kulmassa v. 1960. Kuva: Asko Salokorpi/Helsingin Kaupunginmuseo

Cheekin tuntevat kaikki nuoret mutta tietävätkö he, mitä tarkoittaa ”Skohan” tai ”SKOHA”? Vähän vanhemmat voivat muistaa, että Kaivokadun ja Keskuskadun kulmassa Rautatieasemaa vastapäätä oli talo, jota nimitettiin Skohan taloksi. ”Leikatussa” kulmassa luki SKOHA ja siitä ovesta käytiin myös sisälle liikkeeseen. Se ei ollut kuitenkaan mikään jokapojan päivittäistavarakauppa.

1.6.1927

Tuona päivänä perustettiin Helsingissä Suojeluskuntain Yliesikunnassa kolme yritystä. (1) Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja-Osakeyhtiö – Skyddskårernas Vapen- och Mekaniska Verkstads Aktiebolag, (2) Suojeluskuntain Kauppa Osakeyhtiö – Handels Aktiebolag ja (3) Suojeluskuntain Kustannus-Osakeyhtiö. Viimeiksi mainittu kustansi mm. Hakkapeliitta-lehteä, alan kirjoja ja myös painatti suojeluskuntalaisten oppaita. Näitä kolmea yhtiötä hallinnoimaan perustettiin hallintoneuvosto, jonka puheenjohtajaksi valittiin senaattori Pehr Evind Svinhufvud (1861-1944). Hän toimikin tässä tehtävässä kuolemaansa asti, pois lukien vuodet 1931-1937, jolloin hän oli tasavallan presidentti.

Kahdesta ensimmäisestä yrityksestä muodostettiin lyhenteitä. Ensimmäisessä otettiin vain suomenkielisestä nimestä alkukirjaimia, ja niistä tuli SAKO. Nimi virallistettiin v. 1938 muotoon Oy Sako Ab. Toisesta otettiin myös ruotsin kieli mukaan, ja siitä tuli SKOHA. Sako muutti Helsingistä Riihimäelle ja toimii siellä yhä tänä päivänä ollen Euroopan merkittävin keskisytytteisten kiväärien valmistaja.

Kauppayhtiö SKOHA hankki 1930-luvun alussa liiketilat Helsingin paraatipaikalta, upeasta uusrenessanssitalosta. Nimilyhenne mahtui juuri sisäänkäynnin yläpuolelle. Nimensä mukaan liike palveli suojeluskuntalaisten kauppana myyden vaatetusta, varusteita, aseita ja patruunoita. Talvisotaa edeltävästä hinnastosta voi nähdä, että Sakon valmistama sotilaskivääri (n.s. suojeluskuntakivääri eli Pystykorva m/28-30) oli päätuote. Skohaa voidaan pitää tavallaan Sakon outlet-myymälänä. Mutta myytiin kaikkea muutakin. Hinnastossa oli jopa Suomi-konepistooleita ja Maxim-konekivääreitä!

Skohan logo vuodelta 1929. Osoite oli vielä silloin Fabianinkatu 23. Kuva: Pörssitieto

Esimerkiksi pienoiskiväärit olivat suojeluskuntalaisten piirissä suosittuja, koska ampumaharrastus oli 1930-luvulla voimissaan. 22 LR:llä ampuminen oli halvempaa, rekyyli, melu ja luodin kantama olivat vähäisemmät. Suosittuja merkkejä olivat esim. amerikkalainen Winchester M52 pulttilukko ja saksalainen Fritz Langenhahn kiilalukko (falling block). Suomen Leijona tarkkuuskivääri oli jo kalliimpi valinta.

Suojeluskunnassa oli parhaimmillaan 150.000 jäsentä, joten asiakaskuntaa piisasi. He olivat luonnollisesti lojaaleja omalle kaupalleen. Helsingin lisäksi Skoha perusti filiaaleja maakunnan kaupunkeihin.

Toimitusjohtajana toimi kuolemaansa saakka majuri Aarne Jusu (1893-1949), joka on muuten myös ravintola Motin perustaja. 1930-luvulla Skohan myymälänhoitajana toimi Matti Tähtinen. Tämä perusti v. 1942 oman liikkeen Helsingin Kruununhakaan, Urheiluase Oy:n. Yritys toimii yhä samassa osoitteessa Maneesikatu 2 A ja yhä suvun hallussa.

Kuva Skohan liikkeestä v. 1937. Oikealla on myymälänhoitaja Matti Tähtinen, joka perusti myöhemmin Urheiluase Oy:n. Luettelosta kuvannut Pekka Suuronen

Sodan jälkeen

Välirauhasopimukseen (Moskova 19.9.1944) kuului pykälä, että Suojeluskuntajärjestö on lakkautettava. Näin tapahtuikin 7.11.1944. Sen omaisuus siirrettiin Suomen Punaiselle Ristille, ml. Sako ja Skoha. Kustannusyhtiö lakkautettiin kokonaan. Ihme kyllä, sekä Sako että Skoha saattoivat jatkaa toimintaansa. Sodan jälkeisessä Suomessa elämä oli tietysti kituuttamista, kun kaikesta oli pulaa. Skoha ei juurikaan voinut hankkia myytävää ulkomailta.

Ajat paranivat aikanaan. Theodor Höijerin suunnittelema renessanssitalo purettiin 1960-luvulla ja tilalle tuli Viljo Revellin ”Makkaratalo”, virallisesti City Center. Tästä tuli kansan suussa ”kitukentauri” sekä paljon polemiikkia. Skoha kerkisi toimimaan tässä uudessa rakennuksessakin kolme vuotta, mutta aikansa helsinkiläinen mahtitoimija Osuusliike Elanto osti Skohan osakekannan vain liikepaikan vuoksi.

Skohan kirjelomake viimeiseltä toimintavuodelta eli 1970. Osoite on Keskuskatu 5 B eli ”Makkaratalo”. Kuva: Pörssitieto

Väinö Tannerin (1881-1966) johtama Elanto oli maltillisesti vasemmalle kallellaan (sosdem), kun taas suojeluskuntaa voitiin pitää hyvinkin oikeistolaisena järjestönä. Elanto ei jatkanut Shohan toimintaa vaan laittoi paikalle päivittäistavarakaupan. V. 1982 Skoha hävitettiin nimenäkin kaupparekisteristä.

Onhan se hyvä, että Skohan legenda säilyy edes yökerhon kautta. Muuten, Skohan ei ole genetiivi, vaikka niin alkuun ajattelin – Skohan Helsinki. Skohan on perusmuoto, nominatiivi. Jos haluttaisiin lähteä tänne panemaan nuppi turvoksiin, niin sanotaan ”mennäänkö Skohaniin?” Mahdollisesti tässä on ajateltu ulkomaalaisten turistien ääntämistä.