Kesä ja syksy 2022 ovat osaltani kuluneet osittain Lapin lumoissa. Kerron joitain muistoja ja joitain uutisia.

Kemijoella jätkänkynttilän kohdalla. ”Bridge over troubled water” tai suomennettuna ”Silta yli synkän virran”. Ruska rupeaa olemaan jo ohi. Kuva: Raili Karisaari

Simon & Garfunkelin takavuosien biisin (1970) nimi ei ehkä ole sopiva vertaus mutta se vain pölähti mieleeni seisoskellessani virran varrella. ”Troubled water” merkitsee oikeastaan koskea. Ounaskoski on niin perattu ettei siinä ole juurikaan koskea jäljellä. Ja kuvan ottaja taas oli sitä mieltä, ettei virrassa ole mitään synkkää vaan että se on kaunis joki. Mielestäni virta oli musta kuin korttihuijarin sielu. Suomenkielinen versio syntyi tuoreeltaan ensiesittäjänä Kirka (1970).

Inari

Aloitin Inarista. Ainoa kaupallinen lentokenttä on Ivalo, noin 50 km Inarista etelään. Inari on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta, yli 17 tuhatta km2 eli lähes kaksi kertaa suurempi kuin Uudenmaan maakunta! Silti Inarin väkiluku on vain noin 7.000 ihmistä. Mutta Inari on monikulttuurinen ja lisäksi ainoa Suomen virallisesti nelikielinen kunta: suomi, inarinsaami, koltansaami ja pohjoissaami.

Inarissa on mm. saamelaismuseo Siida sekä saamelaisten parlamenttirakennus ja kulttuurikeskus Sajos.

Mittasuhteista antaa kuvaa että Inarista on matkaa Rovaniemelle etelään 326 km ja Utsjoelle pohjoiseen 125 km. Helsingistä Inariin on 1152 km.

Vietin viikon Inarijärven vuonolla erämökkioloissa. Sinne ei ollut tietä vaan mentiin soutuveneellä. Sähkö tuli aurinkopaneeleista ja vesi painovoimalla lähteestä. Mökillä on mielenkiintoinen historia. Se oli toiminut sodan aikana saksalaisten vankileiripäällikön komendantin toimistona. Vangit olivat venäläisiä sotavankeja. Tällä vuonolla oli ollut vankileiri. Saksan osuus sodissamme (joskus unohdettu) tuli konkreettisesti muistiin.

Paikalla oli hirven jätöksiä. Poroja oli tietysti siellä täällä, silloin tällöin, ne kun vaeltavat mielensä ja sen mukaan, mistä hyvää ravintoa löytyy. Porojahan ei ihmismieli pidättele.

Kalapuolesta ystäväni tiesi kertoa: ”Vuonosta saa ahventa, siikaa, harjusta, haukea, järvitaimenta, rautua ja muikkua. Saaliina voi tulla myös madetta, reeskaa ja istutettua harmaanieriää, mutta ne ovat täällä päin vähemmän arvostettuja. Pyyntitapoina kotitarve- ja urheilukalastajilla ovat verkot ja virvelöinti. Ammattikalastajat ovat asia erikseen ja niitäkin on Inarijärvellä paljon.”

Yhden verkon virittäminen vuonon poikki toi yhdessä yössä 19 kunnon kokoista ahventa ja kolme siikaa taitavan kalastajan tiedoilla ja taidoilla.

Potran kokoisia ahvenia isäntäni perkaamina ennen savustusta. Kuva: Pekka Suuronen

Utsjoki experience

Yksi päivä varattiin pienelle kolmiolenkille (n. 350 km) Inarijärven vuono – Inari – Kaamanen – Utsjoki – Karigasniemi – Kaamanen – Inari – takaisin vuonolle. Etelän mieheen tekivät vaikutuksen, maisemat totta kai, mutta myös ehdoton autius. Tiellä miihailevat porot toivat haastetta ajamiseen.

Tuli katsastettua legendaarinen Kaamasen Kievari. Tuli mieleen amerikkalaiset elokuvat ”Last gas in 200 miles” eli katsokaapa polttoainetilanne. No ei Utsjoelle olisi ollut siitä kuin ehkä 100 km, mutta kuitenkin. Kievarin pitäjä myy polttoainetta tukevaan hintaan ja se on todellakin ”last gas”.

Utsjoella piti käydä katsastamassa poliisiasema kun olen siitä kirjoittanut esim. aselupien yhteydessä. Se ”Suomen pohjoisin pollariasema” minne jättää esim. aselupahakemus. Tai passihakemus. Mutta missä on se poliisiasema? Kysyin kylän ainoan kaupan kassalta neuvoa.

”Tuolla se on noin kilometri tuohon suuntaan. Mutta siellä ei ole ketään.”
– Ei se haittaa, kun ottaisin vain valokuvan, vastasin.
”Juu juu, mutta sinne tulee miehitys Ivalosta vain joka toinen viikko. Se on nyt kiinni”, kauppias varmisti että on mennyt jakeluun. Että mitä turhaa sinne mennä pollariaseman ovia kolkuttamaan.

Kassan vieressä asioinut ”lokaali” sanoi, että ”minä ajan siitä ohi, seuraa minua, näytän paikan”. Ja näytti kanssa. Jäipä vielä vähäksi aikaa tarkkailemaan että mitä ”etelän mies” aikoo siellä värkkäillä.

Suomen pohjoisin poliisiasema sijaitsee Utsjoella. Maanteitse 1387 km Hangosta pohjoiseen. Kuva: Raili Karisaari.

Tenojoella hieman ylävirtaan on näköalapaikka, josta nähdään Norjan tunturi Rastigaisa (1067 m). Se oli lumihuippuinen elokuussakin.

Joen toisella puolella on Norja ja lumihuippuinen Rastigaisan tunturi. Kuva: Pekka Suuronen

Sitten matka jatkui Tenoa myötäillen Karigasniemelle. Sieltä ruokailun jälkeen taas Kaamaselle. Välillä kahvittelu legendaarisessa Muotkan Ruoktussa. Sieltä takaisin Inariin.

Tenojoen taikaa

Teno on upea joki. Se ei ole virtaamaltaan lähelläkään Suomen suurimpia, mutta sillä on se maine lohijokena. Mutta kilpeen on tullut tahra. Tai käärme on luikerrellut paratiisiin.

Siellä se Teno virtaa, mutta lohensoutajat loistavat poissaolollaan. Taustalla Ailigastunturit. Kuva: Pekka Suuronen

Tenojoella on vallinnut lohenkalastuskielto jo toisena perättäisenä kautena. Tämä närästää sekä kalastusturisteja että joen varren asukkaita. Jälkimmäiset ovat saaneet tuloja sekä pyyntiveneiden vuokraamisesta että lohen myynnistä. Kiellon taustalla on atlantinlohikannan heikkeneminen. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan ”jokainen kalastettu lohiyksilö on ylikalastusta”.

Toinen ongelma on kyttyrälohi. Tämä Venäjän Kuolan niemimaalta kotoisin oleva vieraslaji on uhkana ns. atlantinlohelle. Kuinka lohikala voi olla ongelma?

Jotkut ovat sitä mieltä, että se on ruokakala siinä missä muutkin (Aslak Pieski). Toisten mielestä se on niin ruma ettei sitä voi syödä muuten kuin hitsauslasit päässä. ”Ja ketutkin voivat syödä sitä vain pimeällä….” Sitä yritetään poistaa Tenojoesta mm. valjakkokoirien ruoaksi.

Norjan puolella on kehitetty Tenojokeen optinen järjestelmä. Atlantinlohi avaa portin läpän joka johtaa takaisin jokeen. Kyttyrälohi avaa läpän toiseen asentoon ja säiliöön. Tämä saalis käytetään sitten esim. koirien tai minkkien ruoaksi.

Minulle tuli mieleen vertaus Pyhän Pietarin vastaanotosta. Siellä tarinan mukaan päätetään kuka pääsee yläkertaan kuuntelemaan harppuja ja enkelikuoroa, kuka joutuu alakertaan lapioimaan hiiliä kuumaan kattilaan.

Tenojoen maisematie, seututie 970, on nykytilassaan yllättävän uusi. Pääministeri Mauno Koivisto vihki tien käyttöön 1983. Moni pitää sitä Suomen kauneimpana maantienä.

Jos haluaa Tenoa virtana ihailla, on ajettava reitti joko ennen tai jälkeen puiden lehtimisen. Lehvistö peittää tehokkaasti jokimaiseman. Toki on paikoitellen korkeampia näköalapaikkoja mistä joki näkyy. Mutta toisaalta, tie kannattaa kokea ruskan aikana.

”Muddusjärven taisteluhuuto”

…otsikoi kolumninsa Antti Kokkonen, Lapin Kansan vastaava päätoimittaja 8.10.2022. Taustalla on, että Muddusjärven paliskunta on päättänyt kieltää ulkopaikkakuntalaisten metsästyksen alueella. Muddusjärvi sijaitsee noin 10 km Inarin kirkonkylästä pohjoiseen. Paliskunnan reviiri on lähes 3.000 km2. Täällä on 67 poromiestä ja noin 5200 poroa.

Suurin osa maista sijaitsee Metsähallituksen alueella, joka omistaa maat. On herännyt kysymys, millä oikeudella paliskunta voi kieltää metsästyksen ja metsästysoikeuden mailla joita se ei omista. Metsästyslain 6 §:n mukaan metsästysoikeus on maanomistajalla, joka voi vuokrata tai muuten luovuttaa metsästysoikeuden. Kyselin asiaa paremmin tuntevilta tahoilta motiivia.

– Syksyllä tehdään poroerotus jossa poroelo jaetaan omistajien kesken. Keväällä syntyneet vasat merkitään ja aikuisista hirvaista ja vaatimista valitaan teuraiksi sopivat.

– Jos metsästäjät tulevat suurella koirajoukolla rymistelemään syksyn hirvenmetsästysaikaan metsään, ne voivat ajaa porotokan hajalle. Uudelleen kokoaminen on taas työn takana. Etelän koirat eivät osaa erottaa poroja hirvistä.

Tästä voi tulla mielenkiintoinen soppa. Tällainen on Ruotsin Girjásissa kerran keitetty. Siellä se on ratkaistu paliskuntain eduksi. Eli poroelinkeino ajaa yli metsästyksen. Kaksi intressipiiriä ovat vastatusten. Toisen intressi on elinkeino, toisen on harrastus.

”Etelän metsästäjä, miksi suuntaat Lappiin metsästysmielessä?”

…kyseli matkailuyrittäjä, poromies ja YLE Sápmin toimittaja Aslak Paltto Metsästäjä-lehdessä 5/2022. Hän kertoi minulle puhelimitse ajatuksistaan.

– Juttu ilmestyi oikeastaan vähän liian myöhään. Muutama vuosi sitten hirvilupia myönnettiin Lappiin paljon, mutta nyt vähemmän. Samoin ovat nykyisin hirvet ja riekot vähenemässä.

– Ajattelin aikoinani juttua kirjoittaessani, että Riistakeskuksen ja Metsähallituksen kanta-arviot olivat pielessä eli ylioptimistisia, Paltto sanoo.

– Tämän vuoden rykimäaikana näin vain kolme hirveä. Vuosia sitten niitä olisi ollut kymmenen.

– Paikalliset metsästäjät eivät oikein tykkää järjestelystä, jossa ”etelän ihmiset” tulevat paikalle suurella joukolla metsästäjiä ja koiria ja suorittavat muutaman päivän aikana tehopyyntiä, kertoo Paltto.

Samaa kertoo Inarin Angelissa asuva metsästäjä Jouni Vuomajoki, mutta suoremmin sanoin. YLE Sápmin uutinen on päiväykseltään 17.9.2021. Hän kritisoi mielipiteenään ulkopaikkakuntalaisia, joiden tehometsästystavat ovat erilaisia. Jutun otsikoksi on laitettu: ”Kuin tulisivat hakemaan meidän jääkaapista lihaa”.

Tässä on tietysti ristiriita. Kyllä ”etelän turistien” raha kelpaa, mutta ”pysykää pois meidän reviiriltämme”. Tai ”älkää tulko meidän hiekkalaatikolle”, jos sallitaan analogia lapsuuteni Sörkan kivikylän ajoilta. Siellä ja silloin oikeasti tapeltiinkin hiekkalaatikoista. Naapuritalon pihamaalle ei ollut mitään asiaa.

Kolmannen lähteeni mukaan:
– Ylä-Lappi on kuin ruutitynnyri.
– Iän kaiken on ollut konflikti.
– Ei ole mustavalkoista totuutta.

Rovaniemi

Tuon pohjoisen reissun jälkeen tultiin taas ”sivistyksen pariin”. Tuli muutamia ylläreitä kuten kauppakeskus Revontulen kunnialaatat. Tuli mieleen Hollywood Boulevardin kuuluisat ”tähdet” jalkakäytävällä. Bongasin ainakin olympiavoittajat Eero Mäntyranta, Sami Jauhojärvi ja Tanja Poutiainen. Euroviisuvoittaja Lordi, muotoilija Anu Pentik ja muusikko Antti Tuisku löytyivät myös. Kaikki eivät ole rovaniemeläisiä mutta lappilaisia kuitenkin.

Aivan Rovaniemen keskustassa, Revontulen ja Rinteenkulman vieressä, on kulttuuritalo Korundi (sisäänpääsy ilmainen). Täältä löytyy taidegalleria, taidemuseo, konserttisali, taidepainotteinen kirjasto ja lounasravintola.

Museo on juuri saanut Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmasta 84 uutta teosta teemalla ”ihmisen alkuun panema muutos”.

Legendaarinen Marttiini siirtyy Viroon

Sodankylässä 1893 syntynyt Janne Marttiini perusti Rovaniemelle puukkotehtaan J. Marttiini Oy v. 1928. Alkuun hän myi tuotteitaan itse kulkukauppiaana mutta yritys kasvoi ripeästi. Jo 1952 Janne teki ensimmäisen myyntimatkansa USA:aan. Silloin ei ollut niin tavallista lentää Rovaniemeltä rapakon yli.

Marttiinista tuli merkittävä lahja- ja muistotavaroiden valmistaja. Minulla on leukumainen AuK:n kurssipuukko vuodelta 1965. Sittemmin Marttiinista tuli merkittävä vientiyritys, joka sai 1967 tasavallan presidentin vientipalkinnon.

2005 VMC Rapala Oyj osti Marttiinin perheeltä koko osakekannan.
Kohtalaisen hiljaisesti puukkotuotantoa siirrettiin Rovaniemeltä Vääksyyn 2020. Tällöin henkilöstöä irtisanottiin ja ainoastaan kaksi työntekijää muutti työn perässä Vääksyyn.

Nyt uutisoitiin Lapin Kansassa 8.10.2022, että koko puukkotuotanto siirretään Viron Pärnuun. Täällä on jo ennestään Rapalan uistintuotantoa. Tämä on Rovaniemelle imagotappio. Yrityksen johto perustelee muutosta mm. jyrkästi kohonneilla energiakustannuksilla. Kaipa se energia maksaa Virossakin?

BRP-Finland

Rovaniemellä sijaitsee myös Euroopan ainoa moottorikelkkatehdas. Sillä on pitkä historia alkaen Kurikasta 1930-luvulta. Ajattelen palata vielä tänne toisten lehtien myötä, koska ERÄ ei kirjoita kulkuneuvoista. Tehdas on nykyään kanadalaisen Bombardier Recreational Productsin (BRP) omistuksessa. Se on Rovaniemen suurin yksityinen työnantaja työllistäen 400+ henkeä. Liikevaihto on lähes 500 milj. euroa. Se valmistaa moottorikelkkoja ja pyörällisiä maastoajoneuvoja tavaramerkeillä Lynx, Ski-Doo ja Can-Am.

BRP-Finlandin tehdas talvisessa asussaan Isoaavantiellä Rovaniemellä. Kuva: BRP-Finland

Ari Kangasniemi

Tällä Lapin ystävälläni on Ari Kangasniemen valmistama puukko. Se on lappilaista artesaanityötä hienoimmillaan. Ari on kotoisin Inarista mutta toimii nykyään Rovaniemellä. Terät tulevat Kauhavalta mutta kahva on yhdistelmä urosporon sarvea ja juuripahkaa, koivusta tai raidasta. Huomioni kiinnittyi tuppeen joka ikään kuin imaisi puukon sisään. Käyttöpuukkojen hinnat alkavat 200 eurosta.

Ari Kangasniemen puukot ovat artesaanityötä. Kuva: Anne-Mari Lampela

Ari ja Irene Kangasniemi valmistavat myös ”kippoja ja kuppeja”, m.l. kuksat. Sekä Lapin rumpuja! Outlet pääkaupunkiseudulla on Annensoppi. Muuten suoramyynti toimii.

Nyt valmistaudun etelän kaamokseen. Lapin ystäväni (jolla on kokemusta molemmista) väittää että Lapin kaamos on helpompi kestää kuin etelän. Mutta niinpä hän onkin Inariin syntynyt!

Sunnuntaina 30.10.2022 klo 04:00 saadaan iltaan tunti lisää kun siirrytään talviaikaan. Mitä mieltä sinä olet kellojen veivaamisesta 2 x vuodessa? Olisiko pysyvä kesäaika vai talviaika parempi? Minä laitan mielipiteisiin pesämunan.