Olen kertonut tästä UKK:n kansallispuistossa Savukoskella lähellä Venäjän rajaa tapahtuneesta metsästysonnettomuudesta tässä ja tässä.

Nyt on tapaus ollut Lapin käräjäoikeuden käsittelyssä. Kokenut 66-vuotias metsästäjä (50 v metsästystä) sai tuomioksi 1 v 4 kk ehdollista vankeutta. Lisäksi hänen tulee maksaa korvauksia 42.000 euroa. Sako-kivääri meni valtiolle (metsästysrikos), eli samainen ase tullee myyntiin Riihimäellä. Artikkeleita voi katsoa tästä, tästä ja tästä.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Sitä voidaan pitää kovana tai sitten lievänä, näkökannasta riippuen. Syyttäjä haki yli kahden vuoden ehdotonta tuomiota. Teko oli mitä ilmeisemmin tuottamuksellinen, ei siis tahallinen. Toisaalta se oli hengenriisto eli tappo. Osanottoni tietysti pyöräilijälle ja hänen omaisilleen, mutta toisaalta myös metsästäjälle, jota on kuvattu kokeneeksi, tunnolliseksi ja varovaiseksi.

”Metsästäjä vaikutti siltä, ettei tekoa anna itselleen koskaan anteeksi”, kirjoitti IS.

Snellarin osuus

Metsästäjän Sako-kiväärissä oli lehtitietojen mukaan herkistinliipaisin eli n.s. snellari. Iltalehti 21.3.2021: ”Hän totesi poliisille olleensa ensin kyykyssä, mutta nousseensa sitten seisomaan, koska näkyvyys alempana oli kasvuston takia huono. Samalla hän ihmetteli aseen temppuilevaa herkistintä. Lopulta hän sai herkistimen päälle ja tarkasteli seisaaltaan kohdetta tehokkaan kiikaritähtäimen läpi.” ”Siirsin katseeni pois kiikarin ristikolta ja tässä vaiheessa ase laukesi ja näin jonkun mustan tipahtavan.” ”Hän totesi myös, että aseen herkistin oli temppuillut jo vuotta aiemmin hänen ollessaan metsästämässä.”

”Tarkastajien päätelmä oli, että herkistimen säätöön ei ollut koskettu, mutta sen sijaan laukaisuvastusta oli säädetty herkemmälle. Tämä aiheuttaa sen, että myös herkistintä käytettäessä laukaus lähtee herkemmin.” ”– On selvää, että laukaisuvastus on liian herkkä ja riski vahingonlaukaukseen on olemassa. Herkistimen ollessa päällä voi ase laueta esimerkiksi pudottaessa. Pienikin hipaisu sormella liipaisimeen riittää laukaisemaan aseen, poliisin asehallinnon tarkastajat totesivat raportissaan.”

Sako-systeemissä (ja Tikassa) on sellainen herkistimen käyttö, että ase viritettynä liipaisinta painetaan eteenpäin, jolloin herkistinkoneisto virittyy käyttöön. Sako kertoo säätävänsä vastuksen noin 250 gramman arvoon. Poliisin tutkimassa kiväärissä vastus oli noin 60 grammaa. Se on sitä luokkaa että jos vahingossa aivastaa sormi liipaisimella, niin laukaus lähtee. Ja aivastettaessa silmät menevät aina kiinni, niin ovat Myytinmurtajat todenneet.

Lehtitietojen mukaan metsästäjä on yrittänyt purkaa viritystä ja varmistaa aseen, mutta sitten on laukaus lähtenyt.

Snellarin oikeutus

Olen kerran päässyt kokeilemaan vapaapistoolin laukaisuvastusta. On se vaan järkyttävän herkkä! Mielestäni IWA:ssa esitellyssä Walther FP-vapaapistoolissa puhuttiin 30 grammasta. Tämä saattoi olla säädetty herkäksi näyttelyn ajaksi ”show-mielessä”. Tuntui siltä, että jos liipaisinta katsoo vähän vinosilmällä, niin pistooli voi laueta.

Selvää on, ettei tuollainen laukaisuvastus kuulu metsästysaseeseen. Tarkkuusaseessa tilanne on toinen. Mutta niissäkin on muistettava, että virityksen purkaminen (esim. lukon kammen nosto) saattaa aiheuttaa aseen laukeamisen.

Snellaria ei silti pidä lynkata. Tietysti ampuja on se joka valitsee käyttääkö snellaria vai ei. Esimerkiksi Sissos ilmoittaa herkistinkoneiston hinnaksi tarvikkeena 200 euroa. Voisihan sen rahan käyttää vaikka patruunoihin.

Uronen Precision luodinvalmistajaksi

Lohjan Ase ja Osa (aputoiminimi Uronen Precision) valmistaa AR-15-pohjaisia kivääreitä mm. kivääripracticaliin. Merkki on Uronen Precision UR-15.

Nyt toimitusjohtaja Hannu Uronen kertoo tehneensä uuden aluevaltauksen. Hän on ruvennut valmistamaan luoteja messingistä ja kuparista lastuavalla menetelmällä eli sorvaamalla.

Pistoolipracticaliin

9 mm pistoolinluoteja messingistä. Kuva: Uronen Precision.

…löytyy 5 luotia sekä kilpailuun että harjoitteluun: 9 mm 101 gr, 9 mm 115 gr, 9 mm 121 gr, 9 mm 123 gr ja .45 195 gr. Jätin painoyksiköt graineiksi (= graani = gr) koska practical-ihmiset ovat sujuvia tuon antiikkisen brittiläisen painoyksikön (Apothecaries’ grain = 0,0648 grammaa) kanssa.

Urosen mukaan pistoolin luodeista 115 gr on suunniteltu erityisesti PCC-aseita eli 9 mm patruunaa ampuvia karbiineja ajatellen, mutta toimii mainiosti myös pistooleissa.
121 gr on erityisesti practical Open Majoria varten suunniteltu. 101 gr ja 123 gr ovat yleiskäyttöön eli sopivat mihin tahansa 9 mm aseeseen.

.45 195 gr on yleiskäyttöön, siis erityisesti 1911 ja muihin itselataaviin kaliiperin pistooleihin suunniteltu.

Messinkiluodit eivät laajene näillä nopeuksilla eikä ole tarvettakaan. Riittää kun pahviseen maalitauluun tulee reikä tai metallimaali kaatuu.

Messinkihän ei ole alkuaine, vaan lejeerinki, kuparin ja sinkin sekoitus eri suhteissa. Messingin tiheys on noin 7,8-8,8 kun puhdas kupari on 8,96 ja lyijy 11,34. Hannu Uronen ei halua avautua messingin koostumuksesta sen enempää (liikesalaisuus), mutta siinä on maksimissaan 1 % lyijyä työstettävyyden parantamiseksi.

Kivääripracticaliin löytyy myös luoteja. Nämäkin ovat messinkiä, kilpailu/harjoittelukäyttöön:
.224 48 gr, .224 52 gr, 6,5 mm 120 gr, .308 99 gr, .308 120 gr, 9,3 mm 162 gr ja .458 300 gr.

Metsästykseen

Nämä ovat laajenevia kiväärinluoteja metsästyskäyttöön. Materiaali on kuparia ja muovikärjellä varustettuja (paitsi .224 ilman muovikärkeä): .224 3,43 grammaa, 6,5 mm 7,78 g, .308 7,78 g, 9,3 mm 14,58 g, 9,3 mm 16,20 g ja .458 18,14 g.

Oheisesta kuvasta näkyy että kuparinen metsästysluoti avautuu mallikkaasti.

Kuva: Uronen Precision.

Uusi kaliiperi

Uronen Precision on kehittänyt uuden kaliiperin 7,62 TKO practical-ammuntaan ja metsästykseen. Se on suunniteltu Arska-alustalle sopivaksi. Practicalissa ideana on päästä major-luokkaan. Hieman lyhennettyyn ja .308 luodille laajennettuun .223 Rem. hylsyyn on istutettu .308 147 gr (9,53 g) luoti ladattuna sveitsiläisellä RS36 ruudilla. Tällä saadaan power factoriksi 333, mutta pesäpaine on vielä maltillinen 3700 bar. Kivääripracticalissa major power factorin alaraja on 320.

Metsästystä varten suunniteltu luoti on kuparia muovikärjellä painaen 7,78 g. Se on pidempi kuin vastaavan painoinen lyijysydäminen vaippaluoti. Tämä tarkoittaa että lipas menee uusiksi, mutta 300 BLK–lippaat kuten Lancer tai Magpul toimivat
mainiosti. Näitä Uronen voi toimittaa. Mutta perus-AR-15 (tai UR-15) lukon- ja runko-osien pituus riittää. Piippu tietysti pitää vaihtaa 7,62 kaliiperiseksi. Uroselta ostettuna tämä ase on jo valmiiksi oikealla piipulla.

Kaliiperi ei ole C.I.P.-homologoitu eikä ehkä koskaan tulekaan. Prosessi on liian ankaraa ja kallista.

Mutta jännittävä ajatus on, että yhdistelmä UR-15/7,62 TKO on metsästykseen hirvilaillinen! Ja tietysti myös kaikkeen siitä pienempään.