Tällä otsikolla tupsahti sähköpostiini viesti. Käännettynä se merkitsee suunnilleen sellaista, että ennen tiukasti ammattinäyttelynä (Fachmesse) tunnettu IWA tulee järjestämään uudet messut v. 2021 uudella nimellä ja täysin uudella konseptilla ihan uudessa paikassa. Tämä lienee seurausta koronapandemiasta. Se myös kertoo, että saksalaiset yrittävät kaikkensa koronasta huolimatta. Kaupan pyörät täytyy pitää pyörimässä. Myös asealalla.

HUBANA 2021 – Jagderlebnistage Schloss Lembeck

Hubana on tapahtuman nimi. Loppu vapaasti käännettynä ”metsästyksen elämyspäiviä Lembeckin linnassa”. Tämä on siis niin sanotusti ”kuluttajamessut”, eli kuka tahansa voi osallistua toisin kuin ammattinäyttely IWAan. Päivät tulevat olemaan 25.-27.7.2021. Paikka on Lembeckin linna Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa. Tämä onkin Saksan väkirikkain osavaltio yli 17 miljoonalla asukkaallaan. Se sijaitsee Saksan länsi/luoteiskolkassa nojaten Hollannin, Belgian ja Luxemburgin rajoihin.

Lembeckin barokkilinna on eräs sadoista Saksan keskiaikaisista linnoista. Se on rakennettu 1670-1692. Siitä käytetään nimitystä ”Wasserschloss”, vesilinna. Eli se oli rakennettu hallitsemaan liikennettä kanavaväylässä.

Ennen koronaa Schloss Lembeck oli suosittu perheloman kohde. Siellä on museoita mutta mikä aseihmisten kannalta tärkeintä, siellä on ampumaratoja. Hubana 2021:n ideana on, että metsästäjä saisi kokeilla erilaisia aseita. Saksalainen voisi ostaa ja viedä mukanaan, mutta suomalainen voisi tilata aseen ja noutaa sitten Suomessa asekaupasta.

Järjestäjien joukossa on kaksi metsästysseuraa: KJS Hubertus Recklinghausen e. V. ja Hegering Herrlichkeit Lembeck und Dorsten e. V. Tätä kautta pääsisi tutustumaan saksalaiseen metsästyskulttuuriin. Se on pukeutumista myöten melko erilaista kuin suomalainen.

Saksan aselait ovat tíukat. Jos sinulla ei ole ”vihreää” tai ”keltaista” saksalaista aselupaa, sinulle ei voida edes antaa asetta käteen. Siksi on hankittava suomalaisesta aseluvasta kopio ja jonkinlainen notaroitu käännös, jotta pääsee ampumaan tai saa edes käsitellä asetta. Ja ikäraja on Saksassa 18 vee.

Miten pääsee?

Jos tänne haluaa mennä, niin mahdollisuuksia on omatoimisen automatkan lisäksi lentää non-stop Amsterdamiin tai Frankfurtiin. Välilaskujen kautta voi lentää Dortmundiin (lähin kenttä), Esseniin, Düsseldorfiin tai Köln/Bonniin. Tämä on tilanne tällä kirjoittamalla. Lentotilanne elää kaiken aikaa koronatilanteen mukaan, samoin kuin matkustusrajoitukset sekä Suomessa että määränpäässä. Tämä blogi onkin ennakkotietoa ja mahdollista matkan suunnittelua varten.

Hyvällä suunnittelulla tästä voisi saada aikaan koko perheen loman. Lembeckin linnassa on myös majoitusmahdollisuuksia. Mutta kuten sanottua, koronatilanne elää ja asettaa omia rajoituksiaan.

Se ”oikea” IWA

Näillä näkymillä yli 40-vuotias ammattinäyttely IWA OutdoorClassics (Internationale Waffen Austellung) pidettäisiin Nürnbergissä perinteiseen tapaan 12.-15.3.2021 ja se olisi sitten vain alan ammattilaisille. Mutta näkee nyt sitten, mihin suuntaan tämä maailma pyörii. Ja mihin COVID-19 pyörii, ennen kaikkea.