Kun ERÄ-lehden blogialustaa muutettiin muutama vuosi sitten, sattui onnettomuus jossa toistakymmentä blogiani eivät siirtyneetkään uuteen alustaan vaan hävisivät bittiavaruuteen. Eräs niistä oli ilmoitus asesuunnittelija Mihail Kalashnikovin poismenosta. Koska haluan, että tämä blogi jää ”aikakirjoihin”, olen rekonstruoinut sen uudestaan. Alkuperäinen oli julkaistu 10.1.2014. Julkaisen sen uudelleen sellaisenaan, mutta olen lisännyt kuvan Kalashnikovin muistoadressista Las Vegasissa.

Venäläinen asesuunnittelija Mihail Kalashnikov poistui keskuudestamme 94-vuotiaana 23.12.2013 Izhevskissä, Udmurtian tasavallassa, Venäjän Federaatiossa.

Kalashnikov tunnetaan hänen nimeään kantavasta sotilaskivääristään ”Avtomat Kalashnikova”, Kalashnikovin automaattikivääri, jonka suunnitteluvuodeksi mainitaan 1947. Näistä on muodostettu lyhenne AK-47, joka tunnetaan kaikkialla maailmalla, myös ei-aseihmisten keskuudessa ja myös negatiivisissa asiayhteyksissä. Vaikka alkuperäistä AK-47:ää ei ole valmistettu enää vuosikymmeniin, sen seuraajamalleissa käytetään yhä samaa piipun yläpuolista kaasumäntäperiaatetta ja ulkonäkökin on pitkälti entisenlainen. AK-47:stä on tullut geneerinen yleisnimi itselataavalle, tarvittaessa purskeita tai sarjatulta ampuvalle sotilaskiväärille. Suomen kieleen on vakiintunut käännöstermi rynnäkkökivääri (engl. assault rifle, saks. Sturmgewehr, esp. fusil de asalto, ransk. fusil d’assaut).

Kaikkialla maailmassa

AK-sukuisia aseita arvioidaan valmistetun yli 100 miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä ylivoimaisesti maailman eniten valmistetun tuliaseen. Sitä on valmistettu Neuvostoliiton ja Venäjän lisäksi luvalla ja luvatta monissa maissa: Albaniassa, Armeniassa, Bulgariassa, Egyptissä, Irakissa, Iranissa, Itä-Saksassa, Jugoslaviassa, Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Puolassa, Romaniassa, Serbiassa, Unkarissa, Venezuelassa ja Yhdysvalloissa. Suomen PV:n nykyinen jv-kiväärikalusto perustuu täysin AK:hon, vaikka Valmet aikoinaan kertoi ”piirtäneensä aseen uudestaan” (rk62). Israelilainen Galil perustuu suomalaisen rk62:n kautta AK:hon. Etelä-Afrikassa valmistetaan R4-kivääriä joka perustuu Galiliin. Näiden johdannaisia on valmistettu Intiassa, Kroatiassa ja Pakistanissa.

Suomalaisessa siviilikäytössä AK-perusteinen Valmet Petra saavutti lyhytaikaista suosiota 1980-luvulla. Valmet valmisti useita urheilumalleja vientiin ennen kuin aseiden valmistus Tourulasssa loppui kokonaan.

Suomeen on tuotu jonkin verran AK:hon perustuvia metsästyskivääreitä, joita on valmistanut sekä IMZ että Izhmash. Nämä tehtaat yhdistyivät viime elokuussa Kalashnikov-konserniksi. Aseet tunnetaan nimellä Saiga.

”Aseiden ase”

V. 2010 ilmestyi yhdysvaltalaisen tutkivan journalistin, lehtimiehen ja kirjailijan C. J. Chiversin kirja ”The Gun”, joka suomennettiin seuraavana vuonna nimellä ”Aseiden ase – Kalašnikovin tarina”. Kirja on tiiliskivi. Suomalaisessa laitoksessa on 555 sivua. Pelkästään lähdeluettelo käsittää 58 sivua. Christopher John Chivers (49) on saanut oppiarvon kahdesta newyorkilaisesta yliopistosta (Cornell ja Columbia), jälkimäisestä journalismista, palvellut seitsemän vuotta USA:n merijalkaväessä (marines), nähnyt toimintaa Persianlahden sodassa, eronnut kapteenin arvoisena, ryhtynyt harjoittamaan lehtimiehen ammattia ja saanut nimityksen The New York Timesin Moskovan toimiston päälliköksi v. 2007. Sitä ennen hän oli tutkinut ja kirjoittanut levottomuuksista ja sotatoimista Afganistanissa, Iranissa, Irakissa, Israelissa, Tšetšeniassa, Uzbekistanissa, Beslanissa, Ingusiassa, Ossetiassa sekä useimmissa entisen Neuvostoliiton maissa. Chiversin kredittiluettelo on mittava. Hän on ilmeisen kvalifioitu kirjoittamaan ilmiöstä AK-47.

Kirja ei ole mikään AK-47:n manuaali. Se ei anna asetekniikkafriikeille juuri mitään. Kirjoittaja varoittaa alussa: ”Tämän kirjan ei ole tarkoitus olla täydellinen kenttäopas Kalashnikovin tyyppisiin aseisiin, niiden patruunoihin tai niitä valmistaneisiin tehtaisiin.”

Sen sijaan Chiversin teos on perusteellinen selvitys AK-47:n syntyhistoriasta sekä Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän aseteollisuuden mekanismista,. Kirjasta saa myös uuden käsityksen kenraaliluutnantti, tekn. tri h.c. Kalashnikovin elämästä.

Kalashnikovin henkilökultti

Mihail Timofejevitsh Kalashnikov syntyi 10.11.1919 Kurian kylässä Altain aluepiirissä Siperian eteläosassa maanviljelijäperheeseen. Stalinin (1878-1953) vainoissa 1930-luvulla jopa köyhimmiltä pienviljelijöiltä riistettiin heidän omaisuutensa ja heidät karkotettiin kulakkeina Siperiaan. Mihailin nuoruus oli kurjaakin kurjempi.

Nuorena poikana hän liittyi sosialististen nuorten liittoon ja sieltä puna-armeijan panssarijoukkoihin v. 1938. Hän osoitti teknistä aptitudia joten hänet siirrettiin Leningradiin panssarivaunutehtaaseen v. 1941. Saman vuoden kesäkuussa alkoi Hitlerin operaatio Barbarossa ja Kalashnikov joutui rintamapalvelukseen T-34-panssarivaunun johtajaksi. Hän haavoittui lokakuussa 1941, eikä palannut enää rintamalle. Sen sijaan hän aloitti toipumislomallaan omaehtoisesti aseen suunnittelun.

Yleisesti kerrotaan tarinaa, miten sodassa haavoittunut panssarikersantti piirsi sotasairaalassa AK-47:n suuntaviivat. Tähän viittaava valokuva on levinnyt kaikkialle maailmaan. Chiversin kirjan mukaan NL:n propagandakoneisto loi sellaisen tarinan Kalashnikovin sota-ajasta, että siitä ei voi selvittää mikä on faktaa, mikä fiktiota. Totuus lienee, että vuodesta noin 1946 Kalashnikov on voinut suunnitella aseita päätoimisesti viran puolesta, kunnon välineillä, ylikersantin vakanssilla ja palkalla.

NL:n asesuunnittelussa oli lukuisia kilpailijoita, mutta kenraali Vasili Degtjarjev (1880-1949) – asesuunnittelija itsekin – piti Kalashnikovin ehdotusta lupaavimpana. Siitä eteenpäin Kalashnikovin tie oli helpompaa. Hän sai käyttöönsä suuret suunnittelu-, prototyyppi- ja koeammuntaresurssit. Mutta Neuvostoliitossa ei riittänyt tekninen taitavuus, piti osata luovia myös poliittisen järjestelmän labyrintissa, eritoten Stalinin aikana. Tämän kuoltua v. 1953 valta vaihtui moneen kertaan, mutta Kalashnikov pysyi aina pinnalla. Hänestä luotiin myytti ja totuuksia väritettiin propagandakoneiston tarpeiden mukaisesti.

Vaikka venäläisessä systeemissä valta ja suosio ovat aina olleet häilyvä luonnonvara, Kalashnikov onnistui säilymään myyttisenä sankarihahmona loppuun asti. Hänet haudattiin valtiollisin menoin uudelle sankarihautausmaalle Moskovaan. Presidentti Vladimir Putin laski haudalle seppeleen.

Kalashnikovin Suomen vierailu

Mihail Kalashnikov kävi Suomessa yhden kerran, lokakuussa 1992. Otan itselleni kunnian tämän vierailun järjestämisestä. Se oli usean vuoden työvoitto. Olin koettanut saada herraa Suomeen jo Neuvostoliiton aikana kirjoittamalla erilaisille valtaapitäville Mihail Gorbatshovista lähtien. Lienee tarpeetonta sanoa että minkäänlaista vastausta ei tullut. Kun Neuvostoliitto hajosi v. 1991 ja tilalle syntyivät IVY ja Venäjän Federaatio, sain uutta intoa yrittää. Vierailu ei olisi varmaankaan koskaan toteutunut ilman RIA Novostin Helsingin toimiston päällikön Jevgeni Zeleznovin apua. Vierailun taloudellisesta mahdollistamisesta vastasivat silloisen Yhtyneiden Kuvalehtien lehdet Erä ja Seura.

Kalashnikov matkusti junalla Izhevskistä Helsinkiin. Se oli parin vuorokauden matka. Hänellä oli seuranaan kaksi ”päällystakkia” Venäjältä lähtien. Helsingissä seuraan liittyi kolmas henkilö Tehtaankadulta, joka toimi tulkkina. Järjestin Kalashnikoville ja seurueelle majoituksen Hotelli Torniin. Mielestäni se oli sopivaa, sillä toinenkin venäläinen kenraali, Grigori Savonenkov (1898-1975), oli asunut Tornissa pitkään v. 1947.

Meillä oli mukavia keskusteluja Tornissa. Erällä illallisella oli mukana myös (nimellisesti) eläkkeellä oleva diplomaatti Viktor Vladimirov (1922–1995), jonka tiedettiin myös olevan arvoltaan kenraalin, mutta lisäksi hän oli paljon muutakin. Vladimirov oli vaikuttanut Tehtaankadulla 30 vuotta ja hänelle oli annettu lempinimi ”kotiryssä”.

Kenraali Kalashnikov vietiin mm. Sotamuseoon Helsingissä ja Sakon tehtaille Riihimäellä. Niihin aikoihin Valmet Tourulan tehdas oli jo lopettanut rynnäkkökiväärin valmistuksen ja tuotanto oli siirretty Riihimäelle.

Kenraali Kalashnikov ja toimittaja Pekka Suuronen Sotamuseolla v. 1992. Kuva: Seura

Kenraali oli mukavaa ja leppoisaa juttuseuraa. Hän nautti ilmiselvästi matkastaan Suomeen. Se oli hänelle vasta toinen ulkomaanmatka. Ensimmäinen oli ollut sotilasaseiden messut Buenos Airesissa. Hän kertoi halunneensa käydä monissa ulkomaisissa asenäyttelyissä ja asetehtaissa, mutta sitä ei oltu sallittu. Kun hän ilmaisi halunsa päästä käymään jossain, niin tuli vastaus: ”Tavaritš Kalashnikov, jos te olette väsynyt, niin menkää toki lomalle Krimille! Siellä teitä odottaa metsästysmaja, maastoauto ja palvelijoita. Menkää, levätkää, metsästäkää ja nauttikaa lomastanne.” Mutta että ulkomaille? Ei.

Kenraaliluutnantti, tekn. tri h.c. Mihail Kalashnikov oli varjeltua kansallisomaisuutta.

C. J. Chivers on yhä New York Timesin palveluksessa. Kukapa olisi sopivampi ”länsimainen” henkilö kirjoittamaan Kalashnikovin nekrologin kuin hän. Voit lukea jouluaattona julkaistun kirjoituksen tästä.

Vuoden 2014 SHOT Show’ssa Las Vegasissa oli esillä adressikirja, johon sai jättää viimeiset terveiset kenraali Kalashnikoville. Kuva: Pekka Suuronen