Tällä otsikolla kulki YLE Uutisten artikkeli, joka ilmestyi 14.1.2015. Kuluneesta neljän vuoden ajasta huolimatta uutisen sanoma on vielä ajankohtainen, mahdollisesti nyt vieläkin enemmänkin. Ylen toimittaja oli Riikka Rautiainen ja se käsitteli kuolinpesien aseita. Haastateltavana oli Lapin poliisin apulaispoliisipäällikkö Esko Rasi, joka on usein antanut kasvonsa ja äänensä aselupakiemuroiden tulkinnalle. Uutinen on yhä katsottavissa osoitteessa https://yle.fi/uutiset/3-7728200 .
Olen tehnyt samasta aiheesta eli kuolinpesien aseista blogin otsikolla ”Kun aseista tulee ongelmajätettä” 13.12.2016. Voit lukea blogini tästä.

Toisistamme tietämättä teimme parin vuoden sisään jutut samasta aiheesta ja käsittelimme samaa ongelmaa. Mielestäni ongelma tulee yhä pahenemaan. Eräs osasyy (paino sanalla ”osa”) on aselupien nykyhinnoittelu. Aselupa maksaa 90 euroa. Saman lupatyypin samalla kertaa haettu lisälupa maksaa 42 euroa. Jos siis kuolinpesässä olisi viisi ”tavallista” asetta (ei ERVA-asetta), vaikkapa yksi metsästyshaulikko, yksi pienoiskivääri, yksi pulttilukkoinen hirvikivääri, yksi itselataava kivääri ja yksi revolveri, niin luvittaminen yhdelle henkilölle maksaisi [1 x 90 eur + 4 x 42 eur] 258 euroa. Jos perikunnassa olisi viisi halukasta ottajaa, yksi ase kullekin, lasku olisi [5 x 90 eur] 450 euroa. Revolverin saajan tulee täyttää pistooliluvan edellytykset. On paljon aseita, joiden käypäinen arvo on alle 90 euroa eli alle aseluvan hinnan.

Poimintoja YLEn artikkelista (v. 2015)

”Perikunnalla voi olla aselasti, joka ei kelpaa kenellekään. Metsästysaseita jää erityisesti kuolinpesien haltuun, jos harrastukselle ei ole jatkajia. Vanhoista metsästysaseita on ylitarjontaa, mikä näkyy poliisin varastoissa ja asekaupoissa.”

”Vielä vuosikymmen sitten Lapista vietiin aseita yksi perävaunullinen, kun nykyään aseita menee monta lastia vuosittain. – Tässä on tapahtunut aivan selvä muutos, nyt me joudumme viemään sinne useampia autokuormia, vahvistaa apulaispoliisipäällikkö Esko Rasi.”

”Paikallisessa aseliikkeessä sama asia näkyy, mutta hiukan toisesta vinkkelistä. Moni tuo näytille perikunnan käsiin jääneitä aseita. Joukossa on myös niitä, jotka myyvät omat aseensa, kun jalka ei enää nouse mättäältä toiselle ja raskas päätös harrastuksesta luopumisesta on tehty.”

”Poliisi suosittelee, että metsästäjät miettisivät hyvissä ajoin, mitä omille aseille tapahtuu viimeisen jahtireissun jälkeen. Jos asiasta ei ole koskaan puhuttu, niin lähipiirillä voi olla käsissään aselasti, jota kukaan ei ota myyntiin. – Monesti perikunta tekee hätäratkaisuja, että työnnetään kaikki kymmenen asetta sille vävypojalle, jolla on jo entuudestaan yksi ase. Tällöin ei tajuta, että sinne saattaa mennä romua, joka on vävypojalla ristinä seuraavat 40 vuotta, kuvailee Lapin poliisin apulaispoliisipäällikkö Esko Rasi.”

”Torniolaiseen liikkeeseen käytettyjä metsästysaseita tarjotaan myyntiin enemmän kuin liike pystyy vastaanottamaan. Aseliikkeiden määrä on vähentynyt, joten aseita tarjotaan myyntiin pitkienkin matkojen takaa.”

”– Muutama vuosi sitten eräs pesän osakas oli luvittanut itselleen toistakymmentä asetta ja maksanut niistä lupamaksuina monta sataa euroa. Ajatuksena oli, että hän myy aseet liikkeeseen, mutta liike lupasi ostaa vain yhden aseen ja maksaa siitä 50 euroa. Tällöin myyjä suuttui, koska oli laittanut ison summan rahaa tavaraan, jolla kuvitteli olevan kaupallista arvoa, kertoo Esko Rasi.”

Poimintoja blogistani (v. 2016)

”Metsästäjillä on usein tunnepitoinen suhtautuminen omaan ampuma-aseeseen. Kuitenkin se saattaa olla ulkopuolisen silmissä vain ’yksipiippuinen husovarna’, ’paikkali ii-jii-18’ tai ’pilattu sotapyssy’. Näillä aseilla on omistajalleen tunnearvoa, mahdollisesti jonkinlaista käyttöarvoakin, mutta jälleenmyyntiarvo on nolla. Kun näitä aseita tulee POHA:n asehuutokauppoihin, ne eivät pääsääntöisesti saavuta 50 euron minimihuutoa vaan joutuvat niin sanotusti pataan. Asehallintoyksikössä on metallileikkuri, jolla metalliosat pannaan paloiksi. Palaset myydään terästehtaille sulatettavaksi. Kun asemetallin koostumus on vastaanottajalle tuntematonta, tehdään vaarivainaan nostalgisesta husovarnasta niinkin proosallisia tuotteita kuin nauloja.”

POHA:n huutokaupassa osa aseista joutuu ”pataan”. Kuva: Pekka Suuronen

”Jos aseenomistajalla on tieto (usein onkin) perillisten asennoitumisesta ja suhtautumisesta aseisiin, niin olisi taloudellisessa mielessä ehdottomasti parempi, jos aseen omistaja ryhtyisi ajoissa toimenpiteisiin aseiden realisoimiseksi. Mitä arvokkaampi ase, sitä suuremmalla syyllä. Todella arvokkaille aseille ostajan löytäminen ei ole helppoa ja se vaatii aikaa. Todella arvokkaan aseen parhaan hinnan saamiseksi täytyy tähyillä ulkomaille, ja se taas vaatii aikaa, energiaa, tietotaitoa, maastavientilupaa ja mahdollisesti vientilisenssiä.”

”Aseen myyminen aseliikkeeseen ei ole helppoa tänä päivänä. Aseiden kysyntä on pudonnut lähes puoleen lihavista vuosista (1980-luku). Liikkeiden kassavarat ovat heikoilla ja monilla varastot jo pullottavat vaihtoaseista. Ne eivät ole pääsääntöisesti halukkaita ostamaan. Jos ostavat, niin ostavat ”varovaiseen” hintaan. Aseet realisoidaan parhaaseen hintaan kun se tehdään ilman kiirettä. Ilmoitusmedian valinnassa on oltava varovainen.”

”Ne korutont’ on kertomaa” (J.L.Runeberg)

On fakta, että käytettyjen aseiden kaupassa on nyt ostajan markkinat. Tarkoitan sekä asekauppiasta että kuluttajaostajaa. Myyjää viedään nyt pesulaan. Lyhyistä aseista (”pistooleista”) on erittäin vaikea päästä eroon. Taskuaseista suorastaan mahdotonta, koska niitä voi ostaa ainoastaan keräilijä. ”Sikamausereita” on pullahtanut esiin piironkien laatikoista siihen tahtiin, että keräilijöilläkin rupeaa olemaan varastot täynnä.

Luopuminen on vaikeaa. Kuitenkin, kun metsästyskortti on jäänyt jo useampana vuonna lunastamatta ja seuran kokouksissakaan ei enää jaksa käydä, on oikea aika ruveta realisoimaan asearsenaalia. Aseen omistaja on useimmin parempi kaupanhieroja kuin seuraava henkilö. Jos helpommille metsästysmaille siirtyneen metsästäjän perikunnassa ei ole aseita tuntevia henkilöitä, tulee aseista helposti ongelmajätettä. Perikunnan on kuuden kuukauden kuluessa aseluvan haltijan kuolemasta hankittava jollekin perikunnan jäsenelle tai jäsenille aselupa, myytävä aseet laillisesti esimerkiksi aseliikkeeseen, tai luovutettava aseet poliisille.

Kun kuolemantapauksen sattuessa on paljon mietittävää ja järjestettävää, tuo 6 kk määräaika menee monesti pitkäksi. Sen jälkeen aseet ovat luvattomia. Sellaisten aseiden hallussapito on aserikkomus tai aserikos. Jos pääsee menemään pitkäksi, on onneksi olemassa aselain amnestiapykälä (säädetty v. 2003). Kehuin aikoinani Suomen lainsäätäjiä siitä, että Suomeen ei tehty ”armonvuotta” niin kuin monessa muussa maassa tehtiin, vaan amnestiapykälä tehtiin pysyväksi. Eli oma-aloitteisesti ampuma-aseen (ja patruunoita) voi luovuttaa viranomaiselle ilman seuraamuksia. Poliisi on tehnyt asiasta esitteen, jonka sisällön voit katsoa tästä.

Amnestiapykälän mukaan omaehtoisella luovuttamisella vältytään sanktioilta.

Aseen hävittäminen

Poliisi on ehkä näiltä tiimoilta lisännyt kohdan uuden aselain tiedotteeseen: ”Kun ampuma-ase halutaan hävittää (romuttaa), se on toimitettava poliisille hävittämistä varten. Muita tapoja ampuma-aseen hävittämiseksi ei ole. Jos hävitettävästä aseesta halutaan jättää osia käyttöön, poliisi merkitsee ne asetietojärjestelmään.”