Useat lehdet ja YLE ovat kertoneet että Tampereen ja Pispalan maamerkki, punainen haulitorni, puretaan, peruskorjataan ja pystytetään uudelleen. Kustannusarvio on 1,3 meur. Aamulehti on päässyt erikoisluvalla käymään huonokuntoisen tornin haulimestarin ”kopissa”. Voit katsoa videon tästä.

Tampereen Pispalan haulitorni on maamerkki. Kuva: Matti Erkkilä

Pispalan haulitorni oli toinen Suomessa. Suomen ensimmäinen haulitorni sijaitsi Pyynikinharjun kupeessa, Pyhäjärven puolella, myöhemmin rakennetun Suomen Trikootehtaan länsipään kohdalla. Tämä puurakenteinen torni valmistui v. 1859. Harjulta johti laakonki tornille, josta sula lyijy pudotettiin siivilän läpi alavalimoon. Vuonna 1895 haulitehtaan omistaja, väri- ja tapettitehtailija Rudolf Winter (1862-1912) ja kauppias Karl Hjorth (1857-1919) ryhtyivät kimppaan ja perustivat yhtiön nimeltä Tampereen Haulitehtaan Osakeyhtiö.

Hjorth myi jo ruutia ja dynamiittia, joten haulit liittyivät luontevasti tuotepalettiin. Tampereen Haulitehtaan Osakekeyhtiö oli monopoliasemassa Suomessa. Tuote oli hyvä ja yritys menestyi. Jopa niin hyvin, että se poiki Lahteen kilpailijan nimeltä Haulitehdas Ilmarinen Oy. Tämän toimitusjohtajaksi ryhtyi entinen Tampereen Haulitehtaan Oy:n työntekijä. Ilmarisen toiminta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi (1906-1909) ja siitä on jäänyt niukasti tietoja jälkipolville. Tehtailijat Hjorth ja Winter ostivat Ilmarisen konkurssipesän omaisuuden ja siirsivät sen Tampereelle. Lahden haulitorni Metelinmäellä purettiin 1930-luvulla.

Haulitehdas Ilmarisen haulitorni Lahdessa oli veret seisauttava näky, mutta yritys pysyi elossa vain kolme vuotta. Laitteet vietiin Tampereelle. Kuva: ESS

Tampereen Haulitehtaan Oy päätti panostaa uuteen torniin lähemmäs kuljetusmahdollisuuksia, sillä lyijy on tunnetusti raskasta tavaraa. Niinpä pystytettiin uusi, komea, teräsrakenteinen torni Pispalanharjun Näsijärven puoleiseen rinteeseen, Porin radan viereen. Haulitornin juurelle rakennettiin Santalahden laiturivaihde, jossa haulit lastattiin omalla pistoraiteella (”rilliradalla”) tavaravaunuihin ja sitä kautta maailmalle.

Terästorni Pispalaan

Uusi terästorni valmistui 1908. Se tilattiin Saksasta, ja saksalaiset asentajat sen myöskin niittaamalla pystyttivät. Kruppin teräspalkeista kootun tornin korkeus oli 55 metriä, ja sen jalat kaivettiin peräti 15 m syvyyteen. Haulien pudotuskorkeus oli 50 metriä. Rudolf Winterin kuoltua haulitehtaan osakekannan enemmistö siirtyi muutaman vuoden sisällä Hjorthin perheelle. Hjorthista kehittyi aseiden, ruudin ja dynamiitin kauppahuoneen lisäksi myös haulien valmistaja.

Vuoden 1918 sisällissodassa Tampere oli hyvin punainen ja taistelut riehuivat kaupungissa ankarina. Kertoman mukaan haulitornikin olisi saanut osuman tykin kranaatista ja seisonut jonkin aikaa kolmella jalalla. Toisen tarinan mukaan Hjorthin haulimestari olisi joutunut sodan jälkeen valkoisten vankileirille, jolta Ilmari Hjorth olisi hakenut hänet pois kertomalla vartijoille: ”Heinänen on liian hyvä mies täällä olemaan.”

Haulitornin rakenteet saivat sisällissodan lisäksi siipeensä 1939-1945 sotien ilmapommituksien sirpaleista.

Sotien jälkeen

Elintason nousun myötä haulipatruunoiden kotilataaminen väheni dramaattisesti. Mustaruudilla eli ”sauhullisella ruudilla” ampujien joukko pieneni ripeästi luonnollisen poistuman myötä. Savuttomallakin ruudilla ladattiin kotona, mutta Laukaan Vihtavuoressa toimiva Rikkihappo ja Superfosfaatti Oy:n ruutitehdas ryhtyi valmistamaan voimallisesti kotimaisia haulikonpatruunoita. Nämä tehdaspatruunat (Vihtavuoren Metsot, Ukkometsot, Royalit jne.) tuontipatruunoiden avittamana söivät pian haulipatruunoiden kotilatauksen olemattomiin.

Alkuun tämä ei haulitehdasta heilauttanut, sillä Vihtavuori osti haulinsa Tampereen Haulitehtaalta. Mutta ajan mittaan silloisesta Neuvostoliitosta rupesi tulemaan hauleja hinnalla, johon Hjorth ei kyennyt vastaamaan. Vihtavuori siirtyi käyttämään tuontihauleja. Hetken aikaa Hjorth kokeili haulipatruunoiden latausta omilla hauleilla Hirtenbergeriltä ostettuihin ns. puolipatruunoihin, mutta tämä ei ottanut tuulta. Haulitehtaan tuotanto pieneni ja tappiot kasvoivat. Kemiran Vihtavuoren kanssa neuvoteltiin loppuun asti haulinvalmistuksen myymisestä, mutta kauppoja ei syntynyt. Vuonna 1972 tulet Tampereen Haulitehtaan lyijypatojen alla sammutettiin ja toiminta lopetettiin.

Hjorth halusi purkaa käyttöä vaille jääneen haulitornin. Sehän oli yritykselle pelkkä rasite ja lisäksi uhkakuvana oli tornin kaatuminen tuhoisin seurauksin, ellei sitä jatkuvasti ylläpidettäisi. Tampereen kaupunki katsoi kuitenkin, että tornista oli tullut Tampereen ja Pispalan merkittävä maamerkki (ja merimerkki Näsijärvelle päin!), joten se osti tornin ja tehdasrakennuksen 45.000 markalla. Vuodesta 1990 tornia on hallinnoinut kotiseutuyhdistys Pispalan Moreeni ry. Itse torni ja haulimestarin huone ovat luonnollisesti pääsykiellossa, mutta saneeratussa alatehtaassa voidaan järjestää kokouksia ja juhlia. Mainittakoon, että haulitornista on valmistettu Google Earthin 3D-malli, jota voi ihailla ja pyöritellä kotona tietokoneen ruudulla monesta kulmasta.

Tampereen kaupungin kulttuuriteko

Tampere maksoi Hjorthille tornista aikoinaan 45.000 markkaa (nykyrahassa runsaat 51.000 euroa), ja nyt peruskorjaus maksaa moninkertaisesti. Mutta haulitornit ovat harvinaisia reliikkejä, sillä pudotusmenetelmä on käynyt vanhanaikaiseksi. Nykyään käytetään Bliemeister-menetelmää, jossa ei enää tarvitse raahata raskasta lyijyä korkeuksiin.

Maailmassa on vielä jäljellä muutamia haulitorneja. Eräs kuuluisista on Remingtonin torni Bridgeport, Connecticutissa. Mutta kuten kuvasta näkyy, kunto on aika surullinen. Siksi on kiitettävä Tampereen kaupunkia kulttuuriteosta eli haulitornin säästämisestä. Toisaalta se on niin ikoninen Tampereen ja Pispalan maamerkki, että toisenlainen päätös olisi varmasti nostanut mansen miästen keskuudessa kovan porun.

Bridgeportin haulitornia isännöi aikoinaan Remington Arms, mutta tämänhetkinen kunto on surullinen. Kuva: Wikimedia Commons

Lähteitä: Heikki Kuva: Ruutia ja hauleja, Oy K. Hjorth Ab 1881-2006, Jyväskylä 2006