Riihimäen Erämessut 2018 pidetään 23. kerran 7.-10.6.2018. Siis vielä ehtii käymään viikonloppuna. Kävijäodotus on 40.000 kävijää. Ensimmäisenä päivänä eli torstaina kävijöitä oli 6.468.

Jos joku ei ole koskaan Erämessuilla käynyt, niin suosittelen ihan elämysmatkailuna. Ruokaa on joka lähtöön, jonka vuoksi tuoksumaailmakin on oma juttunsa. Juotavaa löytyy kahvista ja limsasta oluen kautta konjakkiin. Mutta yrittäjät osaavat rahastaa, se varoitus on annettava.

Teen tämän nyt kuvakavalkadin muodossa. Kuvan saa suuremmaksi sitä klikkaamalla. Toimintamoodi on Random sampling ei missään loogisessa järjestyksessä. Niin paljon oli taas tavaraa. Asetoimittajana skippaan kalastuksen, mutta sen osion tarjonta oli ase- ja metsästyspuolta vielä suurempi. Onhan Suomessa toki enemmän kalastajia kuin metsästäjiä tai tarkkuusampujia. Yritän saada iltaan mennessä 2 osan esille nettiin. (Kaikki kuvat (c) by Pekka Suuronen)

Olen usein ylistänyt USA:laista Brownells-yritystä (Montezuma, Iowa) ampujain ja aseseppien tavaratalona. Nyt on syntynyt Brownells Finland. Kannattaa tutkia yrityksen tarjontaa. www.brownells.fi

”Kauhavalaaset puukoot”. Huomaa murrekieli. Joskus itse Lapualla asuneena ”eteläpohojalaanen” murre kiehtoo. Leena Passin (kuvassa) aviomies puukontekijä Simo Passi kertoo että ”puukoot on ryästänny mun elämästä 55 vuotta”. Tuotteiden hintahaarukka on 25-800 euroa. Nettiosoite www.uniikkipuukot.com kertoo jo paljon.

Merkel on legendaarinen asemerkki Suhlista, Thüringenistä. www.normark.fi

Pohjanmaalaisesta RUAG Finlandista (entinen Gyttorp Finland) on tullut monen brändin maahantuoja ja tukkuri. www.gyttorp.fi; www.ruag-ammotec.fi

Tästä kolmiosaisesta isosta teltasta löytyy aseväelle eniten näytteilleasettajia ja katseltavaa.

Nammo Lapuan markkinointipäällikkö Erkki Seikkula esittelee kännykkään ladattavaa (ilmaista) Lapua Ballistics-sovellusta. Se on tehtaan ilmoituksen mukaan maailman tarkin ballistiikkalaskin Lapuan luodeille, joka laskee luodin lentoradan. Tutkimukseen on käytetty Doppler-tutka-tekniikkaa. www.lapua.com

Ensio Firearms on jatkumo Jyri Jalosen aseseppätoiminnalle. Aseseppä Riku Ensio Hannukainen on ostanut Jyri Jalosen toiminnot ja jatkaa Jyrin perinteitä rakentaen kustom-aseita. Kaliiperikalvaimia löytyy yli 100. Löytyy 5-6 eri lukkolaitetta ja 5 eri tukkia. www.ensiofirearms.com

Pääkadulla riitti väkeä perjantaina. Viikonloppuna tullee olemaan vielä tiukempaa.

Tällainen oli asennettu pääkadun päähän. Ilmeisesti järjestäjillä oli herännyt ajatus, että jos joku terroristi olisi ajanut pääkadun läpi kuorma-autolla? Better safe than sorry, kuten jenkit sanovat. Suomikaan ei ole enää lintukoto.