15.3.2018 blogissani kerroin tarkkuusaseiden puolelta kuulumisia. Nyt olisi sitten vuorossa metsästyspuolen aseet.

Beretta SL3

Beretta esitteli uuden päällekkäispiippuisen metsästyshaulikon SL3, jonka Suomen hinta kivunnee yli 20 tonnin. Tuskin siis sopiva ase suolaisen meren allijahtiin. Lukonkehys eli ”baskyyli” eli ”posket” ovat joko runsaasti kaiverrettu (”English scroll”) tai sitten peilinkirkkaaksi kiillotettu.

Beretta SL3 on kaiverrettuna komean näköinen. Kuva: Matti Erkkilä

Suuhisjärjestelmä on OptimaChoke HP, jollaisia Beretta-ihmisillä saattaa olla ennestään. Aseen mukana tulee viisi kappaletta. Se painaa 3250 g. Piipunpituuksia löytyy 26, 28, 30 tai 32 (noin) tuumaa.

Franchi Affinity

Franchit tehdään nykyään Urbinossa Benellin tehtaalla. Affinity 12/76 Max 5 Camo on edullinen inertiatoiminen itselataava haulikko. Se näyttää olevan hyvin perusteellisesti kamottu. Mukaan tulee Beretta-systeemin MobilChoke-suppareita kolme kappaletta.

Franchi Affinity Intensity on edullinen metsästyshaulikko. Kuva: Franchi

Franchin asetehdas täytti messujen aikaan 150 vuotta. Se on kuulunut Berettan talliin monien vuosien ajan.

Mauser 18 ”kansankivääri

Mauser M98-kivääri on käsite. Siitä on ollut aiemmin hyvinkin hienosti viimeisteltyjä ja tukitettuja nostalgiaversioita.

Nyt 120 vuotta myöhemmin käännettiin kelkka täysin 180° ja esiteltiin Mauser M18. Tätä hehkutetaan ”lippaallisena kansankiväärinä” (Der Volksrepetierer). Sekä ”Pures Handwerk ohne Schnörkel” (eli käsityötä ilman kruusailua). ”Se on vain ja pelkästään metsästyskivääri.” Eihän siinä mitään, sellaisellekin luulisi olevan kysyntää, jos saa aidon Mauserin edullisesti.

Tukki on mustaa polymeeriä ja raudat mattamustat. Kaksirivinen viiden patruunan irtolipas. Alkuun tulevat kaliiperit
308 Win. ja 30-06, jotka ovat Suomessakin suosittuja. Kolmiasentoinen varmistin sijaitsee lukonkehyksen oikealla puolella. Se lukitsee liipaisimen ja/tai lukonkammen. Laukaisulaite on tehtaan jäljiltä etuvedoton.

Sako Wild Boar

Nimihän tarkoittaa villisikaa, mutta tokihan ase sopii muuhunkin metsästykseen. Tosin villisikojen leviämisestä Suomeen kannetaan nyt huolta mm. afrikkalaisen sikaruton vuoksi. Kaliiperina on vain 308 Win. 5 patruunan lipas, joka ei ulkone lainkaan. Komposiittitukki, jossa soft touch-otepinnat. Piipun pituus 510 mm ja painoa noin kolme kiloa. M15 x 1 äänenvaimenninkierre vakiona.

Tikka T1x MTR

Uutuuskiväärin nimessä MTR tarkoittaa Multi Task Rifle eli monitoimikivääri. Suomessahan pienoiskiväärin (22 LR) käyttö metsästyksessä on lailla rajoitettu, mutta jotain riistaa voi sentään metsästää (ns. nollaluokka eli osumaenergia >100 J. Metsästysasetus 16a § 1. kohta). Mutta kivääristä on myös 17 HMR-versio, jolloin sille ei enää voi hakea pienoiskiväärin lupaa. Mutta metsästysmahdollisuudet siirtyvät ns. 1-luokkaan.

Tikka T1x on kivääri kaliipereissa 22LR ja 17HMR. Kuva: Sako

Piiput kylmätaotaan samoilla koneilla kuin isommat Tikat ja Sakot. Piipunsuussa on kierre äänenvaimentimelle. T1x:ssä on puolitoistarivinen 10 patruunan tankolipas, joka ulkonee tukista hieman.

Tukki on sama polymeeritukki kuin Tikka T3x:ssä, joten samat vaihtopalikat käyvät. Polymeeritukit ja sen palikat valmistetaan Kangasalla.

Suomen hinta tullee asettumaan 600 euron kieppeille. Puutukkinen Sako Finnfire II säilyy edelleen tuotannossa. Sen hinta on merkittävästi enemmän.

Tikka T3x Arctic

Tämä kaunis laminaattitukkinen kivääri on lähes replika aseesta, jonka legendaarinen Canadian Rangers (”Ratsupoliisi Kingit”) valitsi uudeksi kiväärikseen korvaamaan heidän vuoden 1917 SMLE aseistuksena. Suomesta toimitetaan osia, mutta kiväärit kootaan Colt Canadalla Kitchenerissä Ontarion provinssissa.

Tikka Arctic on Canadian Rangersien uusi virka-ase. Kuva: Sako

En ihmettelisi vaikka tästä tulisi suomalaisten suosikkiase, vaikka hinta on reippaasti yli tavallisen T3x:n. Kaliiperina tällä hetkellä vain 308 Win. 10 patruunan lipas ulkonee merkittävästi.

Metsästyspatruunapuolelta pitää esitellä vielä uudehko suomalainen luoti ja -patruuna.

Tarvas

…on laihialaisen Red Moose Ltd.-yrityksen luoti- ja patruunabrändi. Luoti on täysin lyijyvapaa. Materiaali on erityistä messinkiä, jonka sanotaan laajenevan ”trumpetoituvasti”. Erilaisia luoteja on nyt 12. Uutuuksina vuodelle 2018 tuli .270 (7,03 mm) 8,4 ja 9,1 g painoisena sekä 8 mm 13,0 g painoisena.

Tarvas on uudehko suomalainen luodinvalmistaja. Nyt saa myös valmiita patruunoita Tarvas-luodilla tulpattuna, alkuun kaliiperissa 308 Win. Kuva: Pekka Suuronen

Uutta oli, että yritys tarjoaa valmiita patruunoita 308 Win.-kaliiperissa. Ne lataa liettualainen vuonna 2000 perustettu GGG-yritys. Tulossa ovat kesällä 2018 kaliiperit 30-06 ja 9,3 x 62. Ne lataa ruotsalainen nimeämätön yritys, joka ei ole kuulemma Norma.