Tällä kertaa kerron pieniä uutispalasia läheltä ja kaukaa. Kyllä kai blogia voi käyttää tällaiseenkin tarkoitukseen.

uut-eu-hq

EU:n asedirektiivi

”Rysselin” kabineteissa ja trilogeissa pyörii edelleen asedirektiiviehdotus, joka pahimmillaan rokottaisi eniten itselataavia aseita, niin kivääreitä kuin pistooleitakin. Myös jälkikäteen. Tämä lähti liikkeelle Pariisin terrori-iskuista marraskuussa 2015. Teot tehtiin tiettävästi Slovakiasta tuoduilla lussusti deaktivoiduilla AK-tyyppisillä sarja-automaattikivääreillä. EU tuumaa, että kieltämällä itselataava toimintatapa koko maailma paranee ja ongelmat on ratkaistu.

Tämä on ihmistä suurempi kysymys, joten ei tässä sen enempää. ”Brysseliä lähellä olevat lähteet” kertovat, että tilanne on volatile. Käännän tämän muotoon ”räjähdysherkkä”.

Browning blogi

Belgialainen asevalmistaja Browning International on kertonut aloittavansa bloggauksen. Kieli on englanti ja linkki löytyy tästä.

Browning on tuotantonsa osalta monikansallinen asevalmistaja (Belgia, Portugali, Turkki, Japani, USA, Venäjä) ja hallinnoi myös Winchester-brändiä ainakin viisi vuotta eteenpäin. Sekä Browningin että Winchesterin brändit ulottavat juurensa 1800-luvulle. Lööpeissä houkutellaan blogin lukijoita mukaan Skotlannin ylämaille, Afrikan savanneile ja ruotsalaisiin havumetsiin.

HW-Hunt

Kokkolalainen HW-Hunt on monien brändien maahantuoja, mm. Walther, Hämmerli, Antonio Zoli, Umarex, Weatherby, Fiocchi, Clever Mirage, Tunet, Aguila, Hodgdon, Berger, Nosler, Birchwood Casey jne. Lisäksi heillä on oma patruunabrändinsä Hardwork. Tämän alta löytyy hirvilaillinen 45-70 Govt. patruuna Sakon lataamana.

Uutena edustuksena on tullut connecticutilainen ampujanlasien valmistaja Pilla.

Walther

Saksalainen Walther kertoo perustaneensa kustompajan, jonka nimi on Walther Meister Manufaktur. Waltherhan tunnetaan sekä kilpailuaseiden että palvelusaseiden valmistajana. Molempiin saa nyt henkilökohtaista tatsia, ”eskon puumerkkiä”, kunnollista korvausta vastaan tietysti. Tarjolla on mm. Ceracote-pinnoitetta. Kannattaa kääntyä yllä mainitun maahantuojan eli HW-Huntin puoleen.

uut-walther-lp

Walther kertoo myös uusista ISSF-säännöistä vuoden 2017 alusta lähtien. Walther-newsletterin tilaajaksi pääsee tästä osoitteesta.

Sierra Bullets

Yhdysvaltalainen luodintaitaja Sierra kertoo uudesta raskaammasta 195 grs. (12,64 g) 30-kaliiperin TMK-luodista (Tipped Match King). Kyseessä on muovikärjellä varustettu luoti, joka on tarkoitettu jenkkien ultrapitkien matkojen (F-Class) kisoihin. Tietenkin se sopisi ISSF/SAL/CISM 300 m lajeihin. Kerrotaan, että se tarvitsee 1:10″ rihlannousun tai kireämmän. Luoti ei ole tarkoitettu syötävän riistan metsästykseen, mutta varmint-hommiin se voisi sopia varauksin. Luoti ei laajene helposti.

BC:ksi ilmoitetaan 0,610 (yli 610 m/s nopeuksilla), 0,595 haarukassa 488-610 m/s ja 0,560 alle 488 m/s nopeuksilla. Latauksesta riippuen, luoti voisi lentää tuolla jälkimmäisellä alueella vielä 300 m päässäkin.

LEX Malmi

LEX MALMI sai tarvittavat äänet, joten kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn. Kiitos kannattajille! Mutta eduskunnan joululoman vuoksi sen käsittely siirtyy vuoden 2017 puolelle.

Black Friday

Tätä kirjoittaessani vietetään juuri Black Friday’ta siellä sun täällä. Eräs tuttavani kysyi, liittyikö tämä nimike jotenkin USA:n suureen pörssiromahdukseen v. 1929. Ei sitten liity. Se oli ”Black Thursday” (24.10.1929). Black Friday viittaa kirjanpitotermiin ja muinaisiin laskukoneisiin. Ne printtasivat negatiiviset numerot punaisella, plus-merkkiset mustalla. Eli Black Friday viittaa joulunalusmyyntiin, jolloin USA:n vähittäiskauppa rupesi näyttämään mustia numeroita, eli positiivista tulosta. Tällaista vähittäiskaupan hypetystä. Good shopping!