Nykyään on muodikasta löytää erilaisia pommeja, jotka ovat kehittyneet vuosien varrella ja joskus niin kuin salaa. Kannan korteni kekoon puhumalla suurten ikäluokkien asearsenaalista.

”Kolmen linjan kiväärit” olivat aikoinaan Suomen asepopulaation selkäranka. Nyt niitä saa todella edullisesti. Kuva: Pekka Suuronen

Näin se on syntynyt. Suomi solmi jatkosodan aselevon Neuvostoliiton kanssa 4.9.1944, jonka jälkeen suuri määrä sotilaita palasi kotiin rintamalta. Paitsi 63.000 ei palannut. Uusia ja uusioperheitä perustettiin ja avioliittoja solmittiin. Vuosina 1946-1950 syntyvyys oli yli 100.000 lasta vuodessa. Näitä kutsutaan suuriksi ikäluokiksi. Vertailun vuoksi, v. 2013 Suomeen syntyi runsaat 58.000 lasta.

Asesukupolvi

Sodasta palannut sukupolvi oli tottunut aseisiin. Oli luontevaa hankkia niitä myös siviilikäyttöön, metsästykseen ja tarkkuusammuntaan. Lisäksi rintamalta oli tuotu aseita sotasaaliina ja -muistoina. Vielä 1960-luvulle asti valtaosa suomalaisista asui maalla, missä metsästäminen ja aseet yleensäkin olivat luontainen osa elämäntapaa. Metsästysaseelle sai aseluvan 15-vuotiaana. Luvan hinta ei ollut tekijä. Haulikko tai metsästyskivääri oli monen pojan rippilahja ja samalla miehisyyden mitta. Nöösipoika hyväksyttiin tällä tavalla miesten joukkoon.

Suomessa oli aseteollisuutta. Valmet, Sako ja Tikkakoski olivat oikeita teollisuuslaitoksia. Lisäksi oli pienempiä toimijoita kuten Tampereen Asepaja. Aseseppä Aarre Viitanen Kauhajoella muokkasi sotilaskivääreistä metsästysaseita arviolta 15.000 kappaletta. Vastaavanlaisia toimijoita oli pienemmässä mittakaavassa useita.

Tuontisäännöstely purettiin 1960-luvun alussa, jolloin kuuluja ja haluttuja saksalaisia, italialaisia ja amerikkalaisia asemerkkejä saatiin vapaille markkinoille mielin määrin. Elintaso kohosi 1980-luvulla pompsahtaen ja vuosikymmenen loppuun sattui vielä hurja pörssibuumi. Muiden kestokulutushyödykkeiden tavoin metsästysaseidenkin tasoa haluttiin nostaa. Sportteeratut mosinnagantit ja arisakat eivät olleet enää nuotiolla hovikelpoisia kun naapurin erkillä oli säihkyvä Weatherby. Reserviläisliike tuli muotiin vastareaktiona takavuosien vasemmistoradikalismille. Ressut hankkivat yhteisostoina pistooleita ja AK:n siviiliversioita.

1980-luvulla USA:sta rantautui Suomeen pari uutta ampumaharrastetta, metallisiluetti ja practical, jota jälkimmäistä kutsuttiin alkuun ”ipsiksi”. Pistoolilupia (”yhdenkäden aseet”) haettiin ja saatiin lisäksi ”loukkupyynnin lopetusaseeksi”. Aseluvan hinta oli järjellinen ja kansalla oli reippaasti rahaa käytettävissä. Näin tultiin vuosien saatossa ja evoluution kautta tilanteeseen, jossa Suomessa on 650.000 aseenomistajaa. Näillä on hallussaan 1,6 miljoonaa asetta.

Koulusurmat ja asenteiden muuttuminen

Vuosien 2007 ja 2008 koulusurmat vaikuttivat voimakkaan negatiivisesti asenteisiin aseita kohtaan. Molemmissa tapauksissa kyseessä oli nuoren henkilön Weltschmerz, maailmantuska, jollaista toki on dokumentoitu jo Shakespearen ja Goethen ajoilta. Sellon ammuskelu v. 2009 oli tapauksena aivan erilainen. Siinä ulkomaalainen rikollistaustainen mies purki tunteitaan ulkomailta tuodulla luvattomalla pistoolilla. Hyvinkäällä palattiin v. 2012 taas nuoren henkilön Sturm und Drang-teemaan ja luvallisiin aseisiin.

Näiden surullisten tapahtumien jälkeen asevastaiset äänenpainot voimistuivat. Kansan (eduskunnan) vaatimuksesta aseiden lukumäärää haluttiin vähentää yleisesti ja pistoolien määrää erityisesti. Jotkut halusivat jopa pistoolien täyskieltoa Englannin malliin. Toiset vaativat itselataavan toimintatavan kieltämistä. Loppuviimeiksi maltillisempi linja kuitenkin voitti. Sisäministeriö järjesti 11.3.2009 tiedotustilaisuuden valtioneuvoston linnassa, jossa kerrottiin sisäministeri Anne Holmlundin ja poliisiylijohtaja Mikko Paateron suilla kaavailluista kirityksistä. Ne koskivat etupäässä pistooleita. Pistooliluvan ikäraja nostettiin 20 vuoteen ja vaatimuksia loukkupyyntiperusteella myönnettävästä aseluvasta kiristettiin huomattavasti. Tiedotustilaisuuden yksityiskohdat voit lukea tästä.

Uusittu aselaki tuli voimaan v. 2011. Heti perään kaavailtu ns. II-vaihe on viivästynyt alkuperäisestä aikataulusta ja se pyörii edelleen lainvalmistelun rattaissa. Voimaantulosta ei ole tällä kirjoittamalla varmuutta.

Vuoden 2009 jälkeen aseluvan hinta on noussut todella rajusti ollen tällä hetkellä 78 euroa. Viranomainen kiistää, että luvan hintaa käytettäisiin uusien aseiden hankinnan säätelyyn. Sen sijaan puhutaan ”kustannusvastaavuudesta”. Lopputulos on kuitenkin sama. Aseluvan nykyinen hinta hillitsee asekauppaa eritoten hintahaitarin alarekisterissä.

Pistoolien myynti on romahtanut. Lupia myönnetään edelleen, mutta ensi ostajalle säädetty vaatimus kahden vuoden harrastuneisuudesta on karsinut joukosta niitä, jotka eivät ole olleet uskossaan vahvoja. Asepopulaatio ei ole kuitenkaan merkittävästi pienentynyt sitten vuoden 2009 madonlukujen.

Sukupolvenvaihdos käynnissä

Suuret ikäluokat ovat nyt 65-70 vuoden iässä. Metsästys on fyysistä puuhaa, minkä vuoksi monet rupeavat jättämään tilaa nuoremmille. Tarkkuusampujille näön huononeminen asettaa kapuloita rattaisiin, sillä useimmissa ISSF-lajeissa optisen tähtäimen käyttö ei ole sallittua. Ikääntymisen seurauksena käynnissä on aseenomistajien sukupolvenvaihdos, joko vapaaehtoisesti tai sitten perikunnan kautta, jos aseenomistaja ei ole raaskinut tai älynnyt luopua aseistaan ajoissa.

On syntynyt tilanne, jossa markkinoille tulee suuri määrä käytettyjä aseita. Tarjonta on paljon suurempi kuin kysyntä. Tämä painaa hintatasoa alas. Huonoja uutisia myyjille, hyviä ostajille.

Ikääntyvien aseihmisten on syytä tiedostaa ja hyväksyä tilanne. On edullisempaa ennakoida ja toimia vapaaehtoisesti kuin joutua pakon eteen. Kun aseenomistaja jättää taakseen maalliset murheet, näistä tulee perikuntien ja pesänselvittäjien murheita. Aseiden realisointiin on olemassa vaihtoehtoja. Käsittelen näitä seuraavassa blogissani.

 

Rakkaasta (ja mahdollisesti arvokkaasta) metsästysaseesta luopuminen saattaa olla vaikeaa, vaikka metsästyksen päivät olisivatkin jo omalta osalta ohi. Kuva: Nosler