Lännenleffoista tiedämme, että tuliaseet kuuluivat oleellisena osana Villin Lännen valloitukseen 1800-luvulla.

SAA on maailman kuuluisin pistooli. Tässä Ubertin versio. Kuva: Uberti

Nämä aseet valmistettiin Koillis-USA:ssa, mikä alue tunnetaan nimellä New England. Nimi johtuu siitä, että tälle seudulle rantautui v. 1620 uskonsa vuoksi vainottuja ja maansa (Englannin) jättäneitä pyhiinvaeltajia (pilgrims). Nämä perustivat uudelle mantereelle uuden siirtokunnan, jonka he nimesivät ”Uudeksi Englanniksi”. Näistä 120:stä emigrantista muodostui ajan mittaan USA:n valtaväestö, jonka antoi alkuasukkaille (intiaaneille) huutia 250 vuotta myöhemmin. Ja tähän käytettiin aseita.

1800-luvun lopuille saakka USA:n teollistunein osa oli Uusi Englanti. Alueen voit katsoa tästä kartasta. Tänne syntyi ja kehittyi myös USA:n asevalmistus lähes poikkeuksetta. Monet menestyivät, toiset sortuivat vuosien kuluessa tien poskeen. Neljä aikansa kuuluisinta asevalmistajaa olivat (aakkosjärjestyksessä) Colt, Remington, Smith & Wesson ja Winchester. Neljällä suurella oli ylä- ja alamäkensä.

Colt

Coltin sininen kupoli vanhan tehtaan katolla on Hartfordin maamerkki. Kuva: Pekka Suuronen

Samuel Colt aloitti asevalmistuksen New Jerseyssä mutta epäonnistui siellä. Toinen yritys Hartford, Connecticutissa onnistui paremmin. Vuonna 1847 perustettu tehdas sijaitsee edelleen Hartfordissa. Alkuperäinen tehdasrakennus on tosin aivan deekiksellä, ja aseet valmistetaan nykyään muutaman mailin päässä uusissa tiloissa. Alkuperäisen Coltin tehtaan katolle pystytetty sininen slaavilaista kirkontornia muistuttava kupoli (Colt’s Blue Dome) on sentään tallella ja sitä vaalitaankin Hartfordin historiallisena maamerkkinä. Se näkyy jokaiselle I-91 moottoritietä ajavalle.

Colt eli suuruuden päiviä villin lännen aikana. Colt Single Action Army eli SAA eli 1873 eli Peacemaker on maailman tunnetuin revolverityyppinen pistooli. Juuri tällä hetkellä Colt ei itse valmista sitä mutta Hartfordissa toimiva U. S. Fire Arms Co. (USFA) valmistaa. Ja niin valmistaa lukematon määrä muitakin yrityksiä sekä USA:ssa että muissa maissa Euroopassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. 129 vuotta aseen lanseeraamisen jälkeen!

Molemmat maailmansodat olivat Coltille kiireistä aikaa. Se valmisti mm. konekivääreitä hävittäjälentokoneisiin ja 1911-pistooleita, ”kuvernementti-koltteja”. Suomalaiset hävittäjälentäjätkin ovat ruilineet sarjoja Colteilla. Vietnamin sodan aikaan Colt valmisti yksinoikeudella 5 miljoonaa Eugene Stonerin M16-kivääriä.

Vastapainoksi Coltilla on ollut syviä vaikeuksien alhoja. Esimerkiksi 1980-luvulla oli työntekijöiden viiden vuoden mittainen lakko, jonka eräänä seurauksena Colt meni konkurssiin ja menetti M16-kontrahdin belgialaiselle FN:lle.

Tällä hetkellä Colt on taas kiinni sotaväen kontrahdeissa, mistä johtuen heidän mielenkiintonsa siviiliaseiden valmistukseen on ollut usean vuoden ajan laimeaa. Mutta yritys on yhä elossa Hartford, Connecticutissa.

Remington

Eliphalet Remington perusti asepajan Ilion, New Yorkiin v. 1816. Tiukan määritelmän mukaan New Yorkin valtio ei ole New Englandia, mutta lasken itäisen upstate New Yorkin kuuluvan siihen kulturellisesti, maisemallisesti ja kielellisesti. Remingtonilta on Vermontin ja Massachusettsin rajalle vain 90 mailia. Remingtonin päätehdas sijaitsee yhä Ilionissa, mutta sillä on nyt tehtaita muuallakin ja konsernin pääkonttori on siirretty etelään North Carolinaan.

Remington on merkittävä toimija monestakin syystä: Se on USA:n vanhin asevalmistaja, se on USA:n suurin asevalmistaja, ja konserni Freedom Group, jossa Remington on emoyhtiönä, on maailman suurin siviiliaseiden valmistaja. Lisäksi Remington on valmistanut vuosien saatossa vaikka mitä tuotteita. Esimerkiksi moottorisahoja, kassakoneita, ompelukoneita, kirjoituskoneita ja maantiesiltoja!

Remington on kokenut ylä- ja alamäkiä niin kuin kaikki maailman asetehtaat, mutta moneen muuhun verrattuna sen taival on ollut suhteellisen seesteinen. V. 1867 syntyi vallankumouksellinen takaaladattava Remington Rolling Block kivääri, joka palveli mm. Ruotsin, Norjan ja Tanskan sotilaskiväärinä ja antoi periaatteensa kuuluisalle Husqvarnan yksipiippuiselle haulikolle.

Remingtonin osti v. 1888 Marcellus Hartley, joka omisti myös patruunatehdas Union Metallic Cartridgen. Tätä myötä Remingtonista tuli merkittävä patruunavalmistaja. Yhtiötä kohtasi paha takaisku kesken Venäjän tsaarin v. 1915 tilaaman kolmen miljoonan Mosin-Nagant-kiväärin valmistuksen. Venäjällä puhkesi vallankumous v. 1917, bolshevikit peruuttivat tilauksen ja Remingtonille jäi käteen satoja tuhansia kivääreitä ”epäkurantissa kaliiperissa” 7,62 x 54R. USA:n hallitus osti aseet estääkseen Remingtonia menemästä konkurssiin.

Kemianjätti DuPontista tuli Remingtonin omistaja v. 1933. 60 vuotta myöhemmin se myi Remingtonin pääomasijoitusyhtiölle. Vuodesta 2007 omistajana on ollut pörssiyhtiö Cerberus Capital, joka perusti Remingtonin ympärille asealan yritysryppään Freedom Group. Tähän kuuluu 14 yritystä joilla on yhteensä 3000 työntekijää.

 

Remington 700 BDL, valmistettu 5 miljoonaa kappaletta. Kuva: Remington

Tänä päivänä Remington on leimallisesti haulikoiden, kiväärien ja patruunoiden valmistaja. Itselataavaa 1100 haulikkoa ja 870 pumppua on valmistettu miljoonittain. Remington 700 pulttilukkokivääriä on valmistettu yli 5 miljoonaa. Muutama vuosi sitten Remington introsi AR-15-tyyppisen kiväärin ja 1911-tyyppisen pistoolin.

Smith & Wesson

Asesepät Horace Smith ja Daniel Wesson perustivat Smith & Wesson-asetehtaan Springfield, Massachusettsiin v. 1856. Toiminta-ajatuksena oli valmistaa revolveri, jossa oli kaksi uutta mullistavaa piirrettä. Ensimmäinen oli metallihylsyinen reunanallinen patruuna eli meidän tänään tuntemamme 22 Short. Toinen oli läpiporattu revolverin rulla, johon patruuna saatettiin laittaa takaapäin. Lopputulos syntyi v. 1857. Se oli valmiilla patruunoilla takaaladattava revolveri, kun muilla oli vielä hitaasti suupuolelta rullaanladattavia nallilukkorevolvereita. Seitsemästi laukeavalle revolverille annettiin looginen nimi Model No. 1.

Smith & Wesson keskittyi revolvereihin kehittäen tuhdimpia kaliipereita kestäviä rakenteita. Kaksitoiminen revolveri syntyi v. 1880. Tässä rulla pyörähti ja ase laukesi vain liipaisinta puristamalla. Smith & Wesson sai useita sotilaskontrahteja. Eräs tuli Venäjän tsaarilta, mutta tämän sopimuksen volyymi jäi toivottua vaatimattomammaksi. Myös USA:n sotaväki otti käyttöön Smith & Wessonin revolvereita mutta ennen kaikkea monet poliisivoimat omaksuivat Smith & Wessonit. Nämä markkinat ovat suuret. Niiden myötä yritys laajentui muun lainvalvontamateriaalin suuntaan. Smithillä onkin oma osasto ja tuotepaletti ”Military & Police”.

Smith & Wesson oli pitkään revolveritalo, mutta v. 1954 se lähti mukaan USA:n sotaväen pistoolikilpailuun. Sotaväen kontrahtia ei saatu mutta syntyipä pistooli M39. Se oli S & W:n ensimmäinen itselataava pistooli. Sen jälkeen on syntynyt monia. Vuosien varrella Smith & Wesson on yrittänyt myydä muiden valmistamia pitkiä aseita omalla nimellään. Menestys ei ollut kaksinen. V. 2007 S & W introsi oman pulttilukkokiväärinsä i-Boltin, jossa oli T/C:n valmistama piippu ja Remington 700:aa muistuttava aktio. Samaan aikaan S & W osti Thompson/Centerin, jonka kaupan mukana tuli Icon-kivääri. Nyt oli pulttilukkokivääreitä kaksin kappalein. Smithin oma i-Bolt ei saavuttanut toivottua menestystä.

V. 1964 Wessonin perhe myi Smith & Wessonin pörssiyhtiölle, jonka jälkeen yrityksellä on ollut lukuisia omistajia. Erään (Bangor Punta) tekemän päätöksen seurauksena brasilialainen Forjas Taurus toimi S & W:n lisenssivalmistajana. Nyt Taurus on omillaan ja S & W:n ankara kilpailija pistooli- ja revolveripuolella.

V. 2001 revolverin varmistimista tunnettu Saf-T-Hammer osti S & W:n englantilaisilta vaivaisella 15 miljoonalla dollarilla. Tapahtumaa pidettiin paitsi hyvänä kauppana myös Smith & Wessonin paluuna aseihmisten joukkoon, pelastuksena Wall Streetin liituraitapukuisilta haukoilta. Tosin Smith & Wesson on nytkin Nasdaq-pörssinoteerattu (koodi SWHC).

Smith & Wesson toimii yhä Springfield, Massachusettsissa, missä sillä on suuret tehdasrakennukset ja valtava tontti. Lisäksi Houlton, Mainessa on tehdas. S & W:a pidetään maailman suurimpana yhdenkäden aseiden valmistajana. Tämän vuoden liikevaihto-odotus on 410-425 milj. dollaria. Vuoden 2013 odotus on 485-500 milj. USD. Työntekijöitä on 1.346 (tilanne 31.5.2012).

 

Smith & Wesson M17 Classic. Kuva: Smith & Wesson

Smith & Wesson M17 22 LR on klassisen kaunis tarkkuusrevolveri. Se on otettu uudelleen tuotantoon parinkymmenen vuoden tauon jälkeen.

 

Winchester

Oliver F. Winchester oli liikemies ja poliitikko, ei asemies. Hän oivalsi kuitenkin takaaladattavan, lippaallisen repertterikiväärin arvon ja tulevaisuuden odotukset. Niinpä hän osti Benjamin Tyler Henryltä keksinnön, tuotteen, tehtaan ja miehen itsensäkin. Hän siirsi kaiken New Haven, Connecticutiin, ja perusti sinne v. 1866 Winchester Repeating Arms Companyn.

Vipulukkokivääreitä syntyi useita malleja ja v. 1887 samalla periaatteella toimiva haulikkokin. V. 1897 syntyi kuuluisa pumppuhaulikko ja v. 1903 itselataava 22 LR pienoiskivääri. Kuitenkin vipulukkokiväärimallit 1866, 1873, 1876, 1892 ja 1894 olivat tuotteet, joilla villi länsi valloitettiin, joista Winchester tunnettiin ja yhä tunnetaan. ”Vinsesteri” on yleisnimi. Eritoten John Wayne popularisoi lukuisissa elokuvissaan malleja 1873, 1892 ja 1894. Nämä elokuvat saivat aikaan 1950-60-luvuilla vipulukkojen uuden tulemisen.

Ensimmäisen maailmansodan aikaan Winchester valmisti sota-aseita niin kuin muutkin asetehtaat. Työvoimaa oli parhaimmillaan 20.000. Winchesterkin sai Venäjän tsaarilta kiväärikontrahdin. Heillä kävi parempi tuuri kuin Remingtonilla ja New England Westinghousella: Kaikki 300.000 kpl M1895 vipulukkoja ehdittiin toimittaa ja rahastaa ennen vallankumousta v. 1917. Niinpä M1895 ”Ryssän Winsut” kaliiperissa 7,62 x 54R ovat tuttu juttu Suomessakin. Ne ovat seurausta vuoden 1918 tapahtumista.

Kilpaluokan pienoiskivääri malli 52 syntyi sodan jälkeen v. 1920, pulttilukkoinen keskisytytteinen kivääri malli 54 v. 1925 ja rinnakkaispiippuinen haulikko malli 21 v. 1930. Nämä olivat kaikki Winchesterin tuotepaletissa ensimmäisiä lajissaan. V. 1936 syntyi keskisytytteinen kivääri M70, josta tuli Winchesterin modernin asetuotannon lippulaiva 70 vuoden ajaksi.

 

M70 on Winchesterin nykykiväärien klassikkomalli. Kuva: Winchester

Winchester M70. Aseet valmistetaan nykyisin FNM:n tehtaalla South Carolinassa, USA:ssa.

USA:n pörssiromahduksesta 1929 alkoi maailmanlaajuinen lama. Se kosketti Winchesteriäkin pahoin ja yritys meni konkurssiin v. 1931. John Olinin omistama Western Cartridge osti konkurssipesän ja syntyi Winchester-Western. Toinen maailmansota varmisti taas täystyöllisyyden Winchesterin New Havenin tehtailla.

1950- ja 60-luvut menivät hyvin, mutta 70- ja 80-luvuilla tuotepaletti oli käynyt vanhanaikaiseksi ja tuotantokustannukset nousseet korkeiksi, ei vähiten Uuden Englannin militantin ammattiyhdistysliikkeen vuoksi. V. 1981 Olin Corporation sai tarpeekseen, myi Winchesterin asetehtaan toimivalle johdolle, vuokrasi heille tavaramerkin ja jatkoi itse Winchester- ja Western-merkkisten patruunoiden valmistusta. Kaukonäköisesti Olin piti itsellään kuuluisan Winchester-brändin ja aseita valmistava yritys joutui ottamaan uuden nimen United States Repeating Arms Company (USRAC).

USRAC:kaan ei pysynyt pystyssä vaan meni konkurssiin 1989. Sen osti belgialainen Browning International, joka on FN:n täysin omistama tytäryhtiö. Winchester-aseiden tuotanto New Havenissa pyöri tappiolla, joten lopulta Browning sulki koko tehtaan, ilmoituksen mukaan lopullisesti. Tästä uutisoitiin 16.1.2006. 140 vuotta asevalmistusta ja historiaa oli päättynyt New Havenissa. Työvoima oli loppua kohti huvennut 186:een irtisanottavaan.

Saman vuoden kesällä Browning International neuvotteli Olinin kanssa oikeuden käyttää Winchester-nimeä valmistamissaan aseissa vuoteen 2021 saakka. Nyt Winchestereitä valmistetaan FNM:n tehtaalla USA:ssa, Mirokulla Japanissa ja Browningin tehtailla Portugalissa ja Belgiassa. Mutta se on jo toinen tarina, sanoisi Kipling. Ensi kerralla puhun muista Uuden Englannin asevalmistajista. Ja niitä riittää.

 

 

Winchesterin tyhjillään oleva tehdas New Havenissa.

Winchesterin kortteli on nyt tyhjillään New Havenissa. Parhaimmillaan täällä hääri 20.000 työntekijää.