Netti (www eli World Wide Web) on nuorempien kansalaisten elinehto. Päivä ilman nettiä on pahempi kuin alkoholistin päivä ilman viinaa.

VihtaVuoren dataa netissä 308 Winchesterille

Omista jälkeläisistäni toinen ei ole omistanut kelloa seitsemään vuoteen (sen jälkeen kun oli kaksi kelloa hukannut). Toisella ei ole ollut puhelinluetteloa kahdeksaan vuoteen. Kaikki katsotaan kännykästä (tai läppäristä ja netistä), kellonajat, osoitteet, puhelinnumerot, kartat, ajo-ohjeet…

Vanhemmat Erä-lehden lukijat muistanevat, miten promovoin 1980-luvulla latausmanuaaleja. Jenkkimanuaalejahan ne silloin olivat, mukana vain yksi saksalainen (Wiederladen). Erän asetoimittajanakin tutuksi tullut Seppo Hämäläinen oli kirjoittanut v. 1982 Jälleenlataajan oppaan, jossa oli vaatimattomasti latausarvoja. Vasta v. 1992 syntyi ensimmäinen suomalainen manuaali (Vihtavuori). Olin silloin osaltani sitä tekemässä, samoin kuin vuotta myöhemmin Lapuan vastaavaa. Sekä Vihtavuoren että Lapuan oppaat pyörivät Vihtavuoren ruudin ympärillä, senkin vuoksi että se oli silloin ainoa Suomessa saatavilla oleva.

Nykyään kolme ruutimerkkiä

Ruuti on oleellinen komponentti lataustoiminnassa. Tänään Suomessa on saatavana kolmea brändiä. VihtaVuori on vanhin ja lienee yleisimmin saatavilla. Sen jakelija on Nammo Lapua. Toinen ruuti, jota on ollut saatavilla ”on again, off again” periaatteella, on amerikkalainen Hodgdon. Nyt sitä taas saa (”on again”), jakelijana kokkolalainen HW-Hunt. Uusin tulokas Suomessa (mutta muualla pitkään tunnettu) on ruotsalainen Norma, jonka valmistaa Bofors, ja jota jakelee oululainen Urheilu & Kalastus.

Sekä Boforsin että Vihtavuoren valmistavat tehtaat (Karlskogassa ja Laukaassa) kuuluvat nykyään Eurencoon (European Energetics Corporation), joka perustettiin v. 2004. Sen yksinomistaja kesäkuusta 2010 lähtien on ollut ranskalainen SNPE (Société Nationale des Poudres et des Explosifs). Vähemmistöosakkaina Eurencossa toissa kesään asti olivat ruotsalainen Saab AB (ei yhteydessä automerkkiin) ja suomalainen Patria. Hodgdon taas on kasvanut 1940-luvun ylijäämäruudin sekoittajasta ja pakkaajasta oikeaksi ruudinvalmistajaksi, joka on ottanut haltuunsa sekä DuPontin (IMR) että Winchesterin valmistavat tehtaat että myös niiden brändit. Suomeen tuodaan kuitenkin vain Hodgdon-brändiä.

Kaikilla kolmella on tarjolla printtimanuaaleja. Niitä saa ruutia myyvästä liikkeestä. Vihtavuoren ja Hodgdonin oppaat ovat ilmaisia, Norman manuaali on maksullinen kovakantinen kirja. Mutta päivän tekstihän oli dataa netistä. Täältäkin tietoa löytyy, kun osaa hakea.

VihtaVuori

VihtaVuori löytyy tästä linkistä (tai Google: Vihtavuori Reloading Data). Se heittää Lapuan sivuille, koska Nammo Lapua on ruudinjakelija. Kielivalikoima on englanti – saksa. Etusivulla näkyy Reloading Data Search, jonka alla alaotsikot Rifle reloading (kiväärikaliiperit), Handgun reloading (pistoolit ja revolverit) ja sitten herkkuna Cowboy Action Shooting. Sivuilta löytyy paljon muutakin tietoutta, myös ohjeita itse lataamisprosessiin.

Kiväärikaliipereita löytyy 58, yhdenkäden aseille 26 ja cowboy-latauksia on viidelle kaliiperille. Otetaan esimerkiksi Suomen käytetyin keskisytytteinen kiväärinpatruuna, 308 Win. Tälle löytyy 30 luotia 3,7 – 13,0 g. Lapuan omien lisäksi mukana on Sakon, Noslerin, Sierran, Barnesin, Bergerin ja Speerin luoteja. Näille löytyy 120
ruutiohjetta, joista kullekin aloitus (starting) ja maksimi, eli yhteensä 240. Ruutiannoksen paino on sekä grammoina että graineina (grs). Kaikki muutkin mittayksiköt ovat sekä metrisinä että brittiläisinä riti rinnan.

Nopeudet V0 kerrotaan, mutta paineita ei. Patruunan kokonaispituus (C.O.L.) kerrotaan. Hylsyn trim-to-pituus kerrotaan kaliiperin alussa, samoin testiaseesta piipun pituus ja rihlan nousu. Luotien B.C.:tä ei kerrota taulukoissa, mutta tieto löytyy Lapuan omista luodeista muualta sivustolta. Täällä kerrotaan vieläpä kertoimet G1 ja G7. Kustakin luotityypistä löytyy (geneerinen) yleiskuva, mutta ei luotikohtaista mittapiirrosta.

Sivuston jäsentely on hyvä. Ulkoasu on virkamiesmäisen taulukkomainen. Pakko ollakin näin, sillä numeroita on hurjan paljon, kun molemmat mittayksiköt ovat esillä samanaikaisesti.

Norma

Norma löytyy tästä linkistä (tai Google: Reloading Data – Norma). Kielivalintoina ruotsi – englanti – saksa. Sivustoilta löytyy paljon muutakin tietoa. Latausohjeita löytyy 75 kiväärikaliiperille. 308 Win.:ista löytyy 17 luotia 7,1 – 13,0 g, joille 39 ruutiohjetta. Kullekin on annettu minimi ja maksimi, joten arvoja tulee yhteensä 78. Ruutiannoksen paino on graineina (grs). Nopeudet V0 kerrotaan m/s ja ft/s, paineita ei ilmoiteta. Luotien B.C. (oletettavasti G1) ja patruunan kokonaispituus kerrotaan.

Useimmista luodeista on kuva, ja niitä on muitakin kuin Norman omia. Mm. Hornady, Nosler, Sierra, Swift ja Woodleigh löytyvät. Luotien painot on ilmoitettu sekä grammoina että graineina. Sivuston jäsentely on hyvä. Graafinen ilme on selkeä, väljä ja rauhallinen. Musta taustaväri voi hidastaa latautumista oikein vanhoissa koneissa.

Hodgdon

Hodgdon löytyy tästä linkistä (tai Google: Reloading Data – Hodgdon). Kielenä vain englanti. Hodgdon tarjoaa dataa kiväärille, pistoolille sekä – ainoana tässä katsauksessa – myös haulikolle. Myös Hodgdonin sivustoilla on latausarvojen lisäksi muutakin tietoa. Hodgdonin taulukoihin ei pääse linkistä suoraan vaan on klikattava itsensä Reloading Data Centeriin, jossa on taas hyväksyttävä painikkeella ”I Agree”: ”Olen lukenut ja hyväksynyt alla olevat varoitukset ja ehdot”. Näissä muuten huomautetaan tiettyjen ruutien kohdalla, että suositeltuja annoksia ei saa pienentää enempää kuin 3 %. Legendaarisesta ja mystisestä alilatausdetonaatiosta ei kuitenkaan puhuta ääneen.

Sitten on valittava luotiase tai haulikko, ja luotiaseista kivääri tai pistooli. Kiväärikaliipereita on 159, pistoolikaliipereita 89. 308 Win.:issa on luoteja 110 grs – 200 grs. välillä, kolmea ruutibrändiä ja latauksia niin että niitä ei laske erkkikään. Luodin halkaisija ja patruunan kokonaispituus (C.O.L.) annetaan, mutta ei luodin B.C.:tä. Ilmoitetaan aloitusannos (starting load) ja maksimi. Ruutimäärä on graineina. Molemmista latauksista annetaan nopeudet (ft/s) ja paineet (psi eli lbs/sq.in.). Jos ei halua kahlata läpi koko pitkää luetteloa, voi käyttää suodattimia, eli antaa halutun ruudin brändin, luodin painon ja ruutityypin. Taulukossa on Print-painike sekä E-mail, joka vie Mozilla Firefox-sähköpostiohjelmaan. Valmiin reseptin voi mailata itselleen tai kaverille!

Alkuun sekavan näköisestä taulukosta saa pian tolkun ja siihen jopa tykästyy. Brittiläisten mittayksiköiden kanssa on opittava elämään. Joko laitetaan taskulaskimeen tuoreet paristot tai sitten vain hyväksytään brittiyksiköt sellaisenaan. Se on ainakin varmaa, että Hodgdonin sivuilla on dataa aivan posketon määrä, paljon enemmän kuin kahdella edellisellä.

Haulikon taulukot toimivat samalla periaatteella. Väljyydet ovat 10, 12, 16, 20, 28 ja 410 kaliiperi. Haulimateriaalina on annettu lyijy, buckshot, vismutti, HeviShot, teräs ja lyijytäyteiset. Haulikonpatruunat pitää Hodgdonin mukaan ladata tietynmerkkiseen hylsyyn. Monia näistä saa Suomesta, monia taas ei. Haulikonpatruunoissa tulee vielä valittavaksi nallin merkki ja välitulppa. Lähtönopeus ja paine ilmoitetaan. Mittayksiköt ovat brittiläisiä, nyt on osattava unssitkin.

Kirja vai netti?

”Makuasia”, sanoi Musti kun… no olkoon. Ei liene salaisuus, että olen konservatiivinen vanha pieru ja sellaisena pidän kirjallisesta tiedosta enemmän. Kirja ei tilttaa sähkökatkoksesta, akku ei lopu, sivut eivät kaadu ja kirjan voi viedä vessaan.

Mutta toki on hienoa, että on vaihtoehtoja. Eräs kreditti on nettitiedolle annettava: Sen voi päivittää nopeasti ja satojen tuhansien numeroiden joukkoon väistämättä pujahtavat virheet voidaan korjata heti. Nettitieto on ajantasaisempaa.

Happy loadings!

 

Norman jälleenlataussivuja kohdalta 308 Winchester