Me suomalaiset olemme aina katsoneet Ruotsia ylöspäin monessa asiassa.  Jotkut uskovat Ruotsin olevan edellä myös aseiden ja metsästyksen alueiilla.

Walter Borgin aseliike Tukholman Kungsgatanilla. Kuva: Pekka Suuronen

 

Aivan Tukholman ydinkeskustassa sijaitsee aseliike, joka on alallaan Tukholman suurin ja koko Ruotsin numero kakkonen. Yli 100-vuotias Walter Borg Jakt och Fritid on perustettu v. 1905. Nykyisillä sijoillaan Kungsgatanilla yritys on sijainnut vuodesta 1924. Walter Borg toimii edelleen perheyhtiönä. Toimitusjohtaja Christer Borg edustaa kolmatta sukupolvea. Hänen vaimonsa Birgitta on mukana yrityksessä, ja liikkeessä toimii jo neljäs sukupolvi Borgeja, Stefan. Käynti Walter Borgilla antaa kuvaa Ruotsin metsästyksestä ja ampumaurheilusta.

 

Osa Jaguar-perhettä

Ruotsiin syntyi 20 vuotta sitten aseliikkeiden ketju, jolle annettiin nimi Jaguar Gruppen. Tähän kuuluu viisi liikettä Ruotsissa ja kuusi Tanskassa. Jäsenliikkeet julkaisevat näyttävää 68-sivuista luetteloa ja markkinoivat siinä esitettyjä tuotteita. Yhteisostoilla saadaan sekä hintaetua että voidaan räätälöidä erikoismalleja, joita saa vain Jaguar-liikkeistä. Tällaisia ovat mm. lukuisat Berettan haulikkomallit, Italiassa valmistetut Jaguar-brändätyt haulikot, Sauer 202-kiväärin erikoismallit ja Peltorin suojaimet. Monenlaisia Jaguar-brändättyjä metsästäjän tarvikkeita on leegio. Jokainen liike voi tietysti pitää Jaguar-tuotteiden lisäksi omia tuotteitaan, ja niin tekee myös Walter Borg.

Christer Borg kertoo haulikoiden bestsellerin olevan Beretta 686 Onyx-mallin, seuraavana on Browning B525. Suomalaisittain siis hieman ylhäisen kuuloisia. Liikkeessä myydään myös haulikkomerkkejä (aakkosjärjestyksessä) Akkar, Baikal, Blaser, Caesar Guerini, Gyttorp, Krieghoff, Lanber, McLord, Remington ja Antonio Zoli.

Kivääreistä parhaiten käy kaupaksi Tikka T3, seuraavina tulevat Browning X-Bolt, Blaser ja Remington 700. Ruotsi on ollut perinteisesti Sauer-maa, joten itselataava Sauer 303 ja pulttilukkoinen 202 myyvät täällä hyvin. Walter Borg on Sako First Class Dealer, joten myös Sakoa myydään. Samoin merkkejä Guerini, Marlin, Mauser, Merkel, Ruger, Winchester ja Antonio Zoli. Amerikkalaista Dakota custom-kivääriä myydään toimitusmyyntinä välityspalkkion ollessa kiinteä 2000 SEK plus moms eli alv.

Walter Borg AB on lopettanut uusien yhdenkäden aseiden myynnin. Ne eivät käy enää Tukholmassa kaupaksi. ”Pistoolin omistajan täytyy uusia lupansa viiden vuoden välein ja saada seuraltaan harrastetodistus. Monet ovat nähneet tämän liian töiseväksi ja lyöneet hanskat naulaan”, Christer Borg kertoo. ”Liikkeessämme on enää käytettyjä pistooleita ja revolvereita, jotka myydään huutokaupoissa.”

Kiväärinpatruunoiden suositummat kaliiperit ovat kuten Suomessa, eli 308 Win. on ykkösenä, seuraavina tulevat 30-06 Sprfd. ja 9,3 x 62. Suomalaisten suosikki 7,62 x 53R puuttuu täysin ja sen tilalla on 6,5 x 55 SE. Merkkinä Norma on markkinajohtaja 80 % markkinaosuudella. Edullisempaa patruunaa kysyvälle tarjotaan Remingtonia ja Sellier & Bellotia. Haulikonpatruunoiden myydyimmät merkit ovat Remington, Rio ja Gamebore.

Optiikkapuolella pysytellään arvokkaissa merkeissä: Zeiss, Schmidt & Bender, Steiner ja Swarovski. Edullisempaakin löytyy, kuten MeOpta, Minox, Shirstone, Optic Science ja Zenith.

Walter Borgilla on paljon myytävää. Kuva: Pekka Suuronen

Jahtiradioissa Ruotsi on ollut Suomea edellä mahdollisesti lainsäädännöllisistä syistä. Tällä osastolla löytyy paljon merkkejä, samoin kuin paikanninlaitteissa ja koiratutkissa.

Myymälässä panee merkille oranssin värin ja oranssikamon yleisyyden Suomen vihreään ja harmaaseen verrattuna. Niin aseissa, varusteissa kuin vaatetuksessakin. Houkutuspillejä ja torvia löytyy kaikelle riistalle.

Huutokaupat ja kurssit

Walter Borgilla on kaksi palvelua, jotka ovat Suomen aseliikkeissä harvinaisia: asehuutokauppoja ja koulutusta. Seuraava asehuutokauppa pidetään Tukholmassa 25.9. Edellisessä huutokaupassa huhtikuussa myytiin lähes 400 asetta. Ulkomaalaiselle ostajalle (myös suomalaiselle) tulee ongelmaksi vienti- ja tuontiluvat. Nettisivuilta löytyy ohje ”Notice To Foreign Buyers”.

Toinen Walter Borgin erikoisuus on koulutus ja kurssit. Esimerkiksi vuonna 2011 järjestetään viidet intensiivikurssit wannabe-metsästäjille. Kursseilla on teoria- ja ampumakoulutusosuudet. Lisäbonuksena kurssilaiset saavat aseen huoltokurssin. Tällaisia järjestetään myös erikseen. Samoin järjestetään jälleenlatauskouluja, riistankäsittelykouluja ja koirakouluja. Koulutuskieli on luonnollisesti ruotsi.

Walter Borg AB:n yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät netistä: www.walterborg.se. Vaikka suomalaiselle eivät aseiden ja patruunoiden osto Ruotsista helposti käykään, on piipahdus Walter Borgilla mielenkiintoinen lisäosio Tukholman visiittiin. Nähdä, mitä muualla maailmalla puuhataan.

 

Christer Borg johtaa Tukholman suurinta aseliikettä. Kuva: Pekka Suuronen

Toimitusjohtaja Christer Borg johtaa perheyhtiötä kolmannessa sukupolvessa.