Kuulu Tikka-asemerkki sulautettiin Sakoon v. 1987. Tikka on säilynyt arvostettuna brändinä, mutta käytännössä Tikka on nykyään Sakon kakkosmerkki.

Tikkakosken aseet on Timo Hyytisen dokumentti keskisuomalaisesta asetehtaasta

 

Tikka on ollut ja on merkittävä nimi suomalaisessa asehistoriassa. Tikkakosken tehtaiden asehistoriikkia ei olla tietääkseni saatu aikaan ennen tätä Timo Hyytisen tänä vuonna julkaisemaa teosta, joka nimi on otsikossa.

Tikka ryhtyi valmistamaan sotilasaseita heti Suomen itsenäistyttyä. Ensimmäinen Tikkakosken asetuote vuonna 1918 oli Maxim-konekiväärin lukko. Myös venäläisiltä jääneitä ja muualta ostettuja Mosin-Nagant-kivääreitä peruskorjattiin ja piiputettiin uudelleen, myöhemmin rakennettiin kokonaisia kivääreitäkin ja jalostettiin M1891:stä suomalaisia versioita.

Skohan Tikka vuodelta 1930 (näkyy tuossa kirjan kannessa) oli aikansa tarkkuuspienoiskivääri, jolla Kullervo Leskinen ampui v. 1931 maailmanennätyksenkin. Tällä Tikkakoski kilpaili suoraan Valmetin Suomen Leijonan ja Sakon Ilveksen kanssa. Skohan Tikka on dokumentoitu neljällä sivulla. On muuten ihmeellistä, miten näitä 1930-luvun tarkkuusaseita ei juuri arvosteta tänä päivänä, ei ainakaan rahallisesti.

Tikkakosken ylivoimaisesti kuuluisin ja suurivolyymisin tuote oli Suomi-konepistooli, tuo asekonstruktööri Aimo Johannes Lahden bravuurituote. Tästä aseesta Timo Hyytinen on kirjoittanut aikaisemmin kirjan Suomi-konepistoolin tarina. Tikkakosken aseet-kirjassakin m/31 saa 42 sivua. Mukana on mm. näköispainos ”salaisista” käyttöohjeista vuodelta 1934. Onhan se hyvä, että nämä on dokumentoitu. Ei tarvitse olla minua paljoa nuorempi lukija, niin eipä päässyt varusmiesaikana enää tällä kulttiaseella ampumaan. KP m/31 SJR tosin säilyi virallisesti PV:n kalustoluettelossa 1990-luvulle asti, mutta käytännössä aseet olivat varastorasvoissaan. Poliisi oli aseen viimeinen viranomaiskäyttäjä 2000-luvun loppupuoliskolle saakka.

Konepistooli m/44 eli ”Pelti-Heikki” jäi viimeiseksi Tikkakosken sotilasaseeksi. Sen jälkeen siirryttiin siviiliaseiden tuotantoon. Syntyivät haulikot m/45, m/49, m/17 ja m/77, haulirihlat m/66-67, m/07, m/08 ja m/77K sekä kiväärit m/55, m/65 ja m/76. Nämä sodanjälkeiset Tikka-siviiliaseet ovat tänä päivänä etsittyjä ja haluttuja, ja näiden omistajat ovat myös todennäköisiä tämän kirjan ostajia. Monet kirjan sivut on julkaistu aikaisemmin Hyytisen aikaisemmissa kirjoissa kuten Arma Fennica I: Suomalaiset Aseet tai Asesuunnittelua Suomessa. Silti on hyvä, että Tikka-tietous on kerätty yksien kansien sisään.

Samaa on sanottava Tikan myyntiesitteistä, joita on kirjassa 70 sivun verran. Joku ilkeilijä voisi sanoa, että ”vähälläpä on kirjoittaja päässyt, kun on vain skannannut esitteitä”. Kuitenkin on mielestäni kulttuuriteko, että myyntikirjallisuutta on tallennettu. Irtonaiset esitteet haalistuvat, repeytyvät ja häviävät, mutta tässä ne ovat tallessa yksissä kansissa. Samoin on annettava kiitosta varaosakuvien ja luetteloiden tallentamista. Tällaiset löytyvät asemalleista LSA55, m/55/Sporter, m/65, m/07, m/17, m/77, m/77K, m/558 ja m/658.

Tikka tehtaan sulkemisen jälkeen

Nokia Koneteollisuus omisti lopulta sekä Tikan että Sakon. Se näki päällekkäisyyttä ja päätti yhdistää tehtaat. Tikkakosken tehtaat suljettiin ja valmistus siirrettiin Sakolle Riihimäelle. Haulikoita Sako ei halunnut eikä osannut tehdä, joten italialaiselle Fabarmille annettiin oikeus käyttää Tikka-nimeä ja luoda täysi haulikkoperhe: Päällekkäiset, rinnakkaiset, yksipiippuinen, pumput ja itselataavat. Nämä on mainittu kirjassa kolmella sivulla.

Valmet 412S:n valmistus siirrettiin Italiaan Armi Marocchille. Sitä valmistettiin Tikka-nimellä, malleina 412 ja 512, kunnes Beretta osti Sakon v. 2000. Tästä projektista ei kirjassa puhuta mitään, sillä nimen mukaisesti tarkastelujakso päättyy vuoteen 1990. Myöskään myöhemmistä Tikka-kivääreistä ei puhuta, niistä, jotka on suunniteltu ja valmistettu Sakolla. Nykyinen Tikka T3 lienee Sakolle todellinen volyymikivääri.

On hyvä idea sisällyttää kirjaan aselehdissä olleita ase-esittelyjä ja testejä. Valitettavasti näitä on mukana vain kaksi kappaletta, molemmat Metsästys & Kalastus-lehdestä. Luulisi että Tikoista olisi vuosien varrella kirjoitettu enemmänkin.

Toivo Pirttimäki toimi kaikkien Tikka-aseiden pääsuunnittelijana vuodesta 1964 tehtaan toiminnan loppuun saakka. Tietääkseni Topi on vielä ruumiin ja sielun voimissa. Pirttimäen haastattelu kirjassa olisi ollut poikaa. Se olisi saattanut tuoda uusia näkökulmia Tikan historiaan.

Monen mielestä vuodet 1965-1988 olivat Tikan ”kulta-aikaa”, eli kiväärit, haulirihlat ja päällekkäispiippuiset haulikot. Kirjasta löytyy tätä materiaalia 27 sivua (lisäksi myyntiesitesivut). Se on vain runsaat 10 % sivumäärästä, mikä on valitettavan niukasti. Hyytinen kertoo, että Tikkakosken tehtaan lopettamisen yhteydessä asiakirjat hävitettiin. Olen kuullut toisenlaisenkin tarinan, mutta senkään mukaan arkistoja ei ole käytettävissä. Tämän kirjan sisältö lienee täten parasta mahdollista.

Tikkakosken aseet 1918-1990 on painojäljeltään siistiä työtä ja kuvat ovat kelvollisia. Vaikka teoksesta voidaan kaivella kritisoitavaakin, on ”bottom line” kuitenkin se, että Tikkakosken asehistoria on vihdoinkin dokumentoitu. Jälleen yksi asehistoriallinen kulttuuriteko Timo Hyytiseltä. Kirjaa voi tiedustella aseliikkeistä, verkkokaupasta tai kustantajalta, Arma Fennicalta.

  • Timo Hyytinen: Tikkakosken aseet 1918-1990

    Painettu ”EU”:ssa, 2011

    ISBN 978-952-5687-14-9

    223 sivua, sidottu, kovakantinen

 

Tikkakosken luettelon kansi vuodelta 1979

Tikkakosken luettelon kansi vuodelta 1979