Edellisessä blogissani kerroin miten valtio (Sisäministeriö) myy huutokaupalla haltuun tulleita tai otettuja aseita, mukana huonokuntoisiakin. 27.5.2009 huutokaupassa myytiin muutamia tulipaloissa olleita aseita. Näiden huutokauppaaminen oli mielestäni varsin kyseenalaista. Tällaisen toiminnan järkevyyttä en ymmärrä.

Aseen metalli kuumenee tulipalossa tuntemattomaan lämpötilaan ja jäähtyy tuntemattomalla tavalla. Se voi jäähtyä rakennuksen tuhkissa tuntitolkulla, jolloin siitä tulee meltorautaa. Tai se voi saada palomiehen letkusta kylmän suihkun jolloin metalli karkenee. Kummassakin tapauksessa metalli on menettänyt asekäytössä vaadittavia ominaisuuksia.

Kuva: Pekka Suuronen Toinen esimerkki oli 16.9. huutokaupassa kaupattu ase numero 75, jonka merkki oli ”Tuntematon”. Kaliiperiksi ilmoitettiin 5,7 x 43, joka nykyisin tunnetaan jo paremmin nimellä 222 Remington. Se on korkeapaineinen patruuna, pesäpaineen CIP-maksimi on 370 MPa. Kun asetta tutkittiin, näytti lukko pienoiskiväärin lukkolaitteelta. Sulkunokkia ei ollut, ja lukon ainoa painetta kantava osa oli lukon kampi. Ase oli selvästi pienoiskivääristä muutettu 1950-luvun suosikiksi, ”viis-pilikku-seiskaksi”.

Konversio oli mahdollisesti jonkin kyläsepän tekemä, joka osasi kalvaimen valmistuksen taidon mutta paineiden miettimisen kanssa oli sitten niin ja näin. Kun tämä ase tuli huutokaupan pölkylle, meklari Ilkka Leino esitteli kiväärin ”kamikaze-aseena”. Huutokauppayleisön joukosta joku kommentoi, että ”saapas nähdä kumpi ammuttaessa kuolee, riista vai ampuja”. Mutta niin vain tämäkin ase myytiin viidellä eurolla.

Kafkamaista toimintaa

AAHY on Suomessa se toimija, joka C.I.P.-tarkastaa sellaiset maahan saapuvat aseet, joita ei ole ”cipattu”. Tällaisia asetuontimaita ovat mm. Tanska, USA, Brasilia, Argentina, Kroatia, Kiina, Filippiinit ja Japani.

Takavuosina oli kovakin huuto siitä, miten Suomen asetarkastus oli muita ankarampi. Alkuun puhuttiin ”Herttoniemen rysästä”. Sittemmin huuto on laantunut, tarkastus on siirretty Riihimäelle ja luottamus suomalaisen tarkastuksen puolueettomuuteen on vakiintunut. Jotkut tosin jupisevat, että C.I.P.-normien mukaiset patruunapesät ovat liian väljiä esimerkiksi kilpailukäyttöön, mutta se on jo toinen juttu. Siitä sopii syyttää C.I.P.:iä eikä AAHY:a.

Jos esimerkiksi yllä kerrottu palanut ase tuotaisiin AAHY:n lakisääteiseen asetarkastukseen, se hylättäisiin oitis. Samoin jos tuohon piekkarikonversioon pantaisiin 30 % ylipaineinen 222 Rem. koeponnistusmälli, niin eiköhän lukko lentäisi huoneen takaseinään.

Kuva: Pekka Suuronen Mielestäni tällaiset aseet kuuluisivat Koverharin sulatuspataan, eikä niitä pitäisi panna lainkaan kiertoon. On mahdollista, että joku ajattelee rakentavansa palaneesta raadosta ammuttavan aseen. Mielestäni AAHY:lla pitäisi olla oikeus, tai mieluummin jopa velvollisuus, jakaa huutokaupattavat aseet kunnon mukaan. Myyntiin pantaisiin ainoastaan turvalliset aseet.

Raaskut sitten joko pataan tai sitten hoidettava rälläkällä niin, että kukaan ei enää voi niillä ampua. Nämä aseet voitaisiin huutokaupata varaosiksi ja myydä sillä nimikkeellä.

…mutta karavaani kulkee

Kauhajoen koulusurmien jälkeen huutokaupoissa otettiin aikalisä, mutta tänä vuonna huutokauppoja on pidetty jo kolme. Ensimmäisessä ”post-Kauhajoki” pidetyssä huutokaupassa oli vain 100 asetta ja kaikki pitkiä. Yhdenkäden aseita ei ollut mukana lainkaan. 16.9. oltiin palattu normaaliin päiväjärjestykseen, eli myytiin 204 asetta. 4.11. kaupassa oli myynnissä jo 300 asetta.

Kuten AAHY:n ylitarkastaja Mika Lehtonen on todennut, nämä huutokaupat ovat lakisääteinen toimenpide. Jos valtioille luovutetuista aseista – joko vapaaehtoisesti tai lupaperuutusten kautta kruunulle joutuneista – halutaan päästä eroon jollain toisella tavalla, on lakia muutettava. Valtion on mahdollisesti allokoitava rahaa luovutettujen aseiden lunastamiseksi ”käypään hintaan”. Satavarmasti tästä tulisi taas suuri huuto annikalapinteiden taholta.

 

Kuva: Pekka Suuronen