Pari viikkoa sitten käsittelin blogissani aihetta rekyyli. Sen jälkeen Aseharrasteet-keskustelupalstalla syntyi topikki ”rekyyli kammo”. Siellä kerrotut mielipiteet vahvistivat omia ajatuksiani: Rekyyli on sekä fysiologinen että psykologinen asia. Tietyt fysiikan lait ovat yleisesti hyväksyttyjä, mutta muu onkin sitten monimutkaisempi tapaus.

Koska tämä topikki elää vielä aktiivielämää, siirryn pohtimaan, mitä rekyylille voisi tehdä. Jos rekyylin fysiikasta ja mekaniikasta jäi edellisestä blogista vielä jotain hampaankoloon, niin käsitellään aihetta myöhemmin lisää. Tärkein tekijä on kuitenkin aseen paino. Mitä kevyempi ase, sitä kipakammin potkii.  

Väitän, että rekyyli on lähtökohtaisesti haitallinen ilmiö. Siitä on hyötyä vain tiettyjen itselataavien aseiden lataussyklin voimanlähteenä. Muuten rekyylin vähentäminen parantaa ampumisen ergonomiaa ja mukavuutta. Tätä kautta saavutetaan todennäköisesti parempia tuloksia ja tarkkuutta. Seuraavassa muutamia keinoja rekyylin vähentämiseksi.

Rekyylinvaimennin

Tukkiin sijoitettava rekyylinvaimennin on eräs keino. Tällaisia käytettiin kiekkohaulikoissa yleisesti 20-30 vuotta sitten, sitten muoti hävisi. Nyt on taas monessa uudessa haulikossa ja kiväärissäkin valmiiksi potero rekyylinvaimenninta varten. Tuntuu siltä, että rekyylin haitallisuuden tiedostaminen on jälleen noussut esille. Toisaalta keinoainetukkien aikakautena potero syntyy ilmaiseksi, kunhan se kerran huomioidaan työkaluja tehtäessä. Eikä yhden reiän poraaminen puutukkiinkaan tukkitehtaalla omaisuuksia maksa. Aseen omistajan suorittama tukin poraaminen sisältää riskejä, kuten tukin halkeaminen, reiän vinoon poraaminen (kyljen puhkeaminen) jne.

Rekyylinvaimennin on usein putki. Mekaaniset laitteet perustuvat rekyylin vastaisen voiman luomiseen inertiaan perustuen.  Mekanismi on jousitettu paino, ”puntti”, joka tahtoo jäädä paikalleen kun ase rekyloi. Jousi siirtää rekyylin vastavoiman aseen tukkiin.

Toinen vastavoiman luomiseen käytetty aine on elohopea. Sen tiheys on 13,5 eli se on hyvin raskas aine. Elohopea on normaalilämpötiloissa (> -39°C) olomuodoltaan nestemäinen. Se ”läikähtää” rekyylin voimasta vaimentimen etuosaan luoden rekyylille vastaiskun. Elohopea on raskasmetallina joutunut huonoon huutoon, mutta ainakin USA:ssa tällaisia vaimentimia vielä valmistetaan.

En ole nähnyt rekyylinvaimentimien tehosta mitään dokumenttia. Itse olen sellaisen aikoinani kiekkohaulikkoon rakennuttanut. Urheilussa pyritään parantamaan asioita, joskus yrityksen ja erehdyksenkin kautta. Joskus halutaan kokeilla kaikkea. Monesti vaikutus voi olla psykologinenkin, korvien välissä. Tulosten on pakko parantua kun on tuollainen lisävarustekin hankittu?

Äänenvaimennin

Äänenvaimentimen perusmotiivi on suupamauksen vaimentaminen. Kun jätetään gangsterielokuvat ja Hollywoodin viritykset sikseen, niin suomalaisella metsästäjällä ja urheiluampujalla äänenvaimentimen käytön motiivina on työsuojelu. Metsästäjä ajattelee toivottavasti omien korviensa lisäksi myös Mustin korvia. Radalla metsästyslajien ampuja ajattelee toivottavasti omien korviensa lisäksi myös naapurin korvia, kun ampumapilttuissa seistään tai maataan vieri vieressä.

SAL-lajien ampujat eivät käytä äänenvaimenninta, koska kattojärjestö ISSF ei salli sellaisten käyttöä. Tämä on oma kummajaisensa, johon en nyt puutu. Haulikoissa ei vaimentimia käytetä, koska käytännöllistä haulikkovaimenninta ei olla vielä onnistuttu kehittämään.

Äänenvaimentimella pienennetään myös ampumaradan aiheuttamia meluhaittoja. Tämä on vallan kuuma peruna niin Suomessa kuin muualla maailmassakin. Tätä taustaa vasten SAL:n pitäisi kiivaasti muuttaa sääntöjään ja sallia äänenvaimenninten käyttö omissa lajeissaan.

Äänenvaimentimen rekyyliä vaimentava vaikutus perustuu purkautuvien ruutikaasujen haittalevyihin törmäämiseen. Tämä paineisku työntää asetta eteenpäin, siis rekyylivoiman vastaisesti. Samalla ruutikaasujen nopeus pienenee, jolloin piipunsuusta lähtevä rakettivaikutus vähenee. Myös on huomioitava äänenvaimentimen paino. Esim. Ase-Utran vaimentimet painavat 540-660 g, mikä on vallan merkittävä painonlisä kivääriin. Painavampi ase potkii vähemmän, sehän on fysiikan faktoja.

Suujarru

on vanha konsti, jota olen valottanut parissakin blogissani, 30.05.2008 ja 06.06.2008. Suujarru toimii rekyylinvaimentimena, mutta se lyö korvalle – kirjaimellisesti! – työsuojelullisia tavoitteita. Se päinvastoin lisää ampujan ja lähiympäristön melukuormitusta. Aihetta on käsitelty runsaasti e.m. blogeissa.

Amerikkalaisia teesejä

Tarjoan Chuck Hawksin linkin kautta asetoimittaja Randy Wakemanin yhdeksän teesiä haulikon rekyylistä. Pääosin teksti on yleispätevää myös kivääreihin. Siltä varalta että englanti ei luonnistu tai jos lukija ei viitsi linkkiä avata, lainaan Randylta kolme pyöreiden lukujen nyrkkisääntöä:

  1. 10 % aseen painon kevennys lisää rekyyliä 10 %. Ja päinvastoin.
  2. Lähtönopeus vaikuttaa suhteessa 2:1. 10 % lisäys lähtönopeudessa lisää rekyyliä 20 %. Ja päinvastoin.
  3. Ejectan massa vaikuttaa suhteessa 2:1. 10 % lisäys massassa lisää rekyyliä 20 %. Ja päinvastoin.

Alussa sanoin, että rekyyli on haitallinen ilmiö. Löytyipä kuitenkin alussa mainitusta topikista rekisteröimätön nimimerkki ”mosin nagant m91”, joka puhui rekyyliä ihannoiden ja pilkkasi rekyylipelkoiset pullamössöpoikoset maan rakoon. Hän sanoi olevansa ”ei rekyylikammoinen” vaan ”rekyyliä rakastava”. Kivusta kuulemma on opeteltava nauttimaan.

Tämä toi mieleeni vanhan kaskun. Masokisti ja sadisti tapasivat. ”Lyö minua, lyö minua”, pyysi masokisti. ”Enpäs lyö, enpäs lyö”, vastasi sadisti.