Ampuminen on vähän niin kuin autolla ajaminen tai käveleminen. Sitä tehdään muina miehinä ja selkäytimellä sen kummempia ajattelematta tai murehtimatta. Mitäs tässä nyt voisi sattua? Eihän eilenkään sattunut. Kuitenkin kolareita ajetaan päivittäin ja ihmisiä kuolee liikenteessä. Eräs tuttu kaatui kadulla näennäisen harmittomassa paikassa, mursi lonkkansa ja on rullatuolissa. Loppuikänsä. Seuraavassa vähän ajateltavaa ampujille.

   
Kuva: Pekka Suuronen

Ammuin itselataavalla haulikolla toimintakokeita erilaisilla patruunoilla. 65 millisestä 76 mm magnumiin, 24 grammaisesta 56 gramman haulikuormaan. Pahvi- ja muovihylsyisiä. Kupletin juoni oli testata syötön ja latausliikkeen toimivuutta erilaisilla patruunoilla. Kaapin perukoilta oli kerätty varsinaiset kootut teokset. Latasin aseet kolmella patruunalla. Enempää ei mahtunut eikä metsästyshaulikkoon saakaan mahtua. Päästelin menemään hopputahtiin, pam-pam-pam. Session lopuksi keräsin maasta hylsyjä myöhempää tarkastelua varten. Ne hylsyt unohtuivat kuitenkin pussiin.

Kuukausien kuluttua otin pussista muutaman hylsyn kun piti kokeilla Baikal Sporting-haulikon ejektorien toimivuutta. Silloin sattui käteen hassun näköinen hylsy. Pahvinen putki oli haljennut kantavahvikkeeseen ja pohjatulppaan asti. Kyljestä oli lentänyt iso pala pois, suurella todennäköisyydellä piippuun. Olin ampunut toisen patruunan perään vaikka piipussa oli este.

En ole syyttelemässä kuvassa näkyvää patruunamerkkiä. Ne olivat 15 vuotta vanhoja ja pahvi oli ehkä päässyt kuivumaan. Patruunoiden säilytys oli tapahtunut normikaupunkiasuntoilmassa, aivan ideaalioloihin verrattuna ehkä 10-15 astetta liian lämpimässä ja ehkä liian kuivassa. Kuitenkin siedettävän stabiileissa olosuhteissa. Nimellisesti 67.5 mm pitkä patruuna ammuttiin 76 mm pesässä, mutta tämän ei pitäisi olla hylsyrepeämän aihe.

Pahvihylsyn ratkeaminen esimerkin kuvaamalla tavalla lienee todennäköisempää kuin muovihylsyn. Mutta pahvihylsyllä on ekologinen etu puolellaan. Myös eräs valmistaja (Federal Cartridge) väittää pokkana, että pahvihylsyisen patruunan rekyyli olisi pehmeämpi.

Tapahtumaa analysoimalla voidaan ajatella itselataavissa ja pumppuhaulikoissa olevan erään varjopuolen. Piipun esteitä ei käytännössä voi tutkia ammunnan kuluessa. Taittopiippuisissa voisi, mutta käsi sydämelle: Kuinka moni kurkkaa piippuun asetta uudelleen ladattaessa, varsinkin jos aseessa on ejektorit, jotka heittävät ammutut hylsyt pihalle?

Itselataava pienoiskivääri

   
Sitten tapaus itselataavan piekkarin koeammunnoista. Kaikissa itselataavissa aseissa patruunan pesitys on enemmän tai vähemmän väkivaltainen tapahtuma. Patruuna paiskataan pesään kuvaannollisesti sanoen raamit kaulassa. Jos lippaan, syöttörampin ja patruunapesän keskinäiset linjat ja kulmat eivät ole aivan vimpan päälle tuunattu, on seurauksena syöttöhäiriöitä ja/tai patruunan ja/tai luodin vaurioitumista. Kun luoti saa turpiinsa, on sen tarkkuus historiaa. Tämähän on päivänselvää. Kuva: Pekka Suuronen

Pienoiskiväärin patruuna 22 Long Rifle on haavoittuvainen juttu. Hylsy on todella ohutta ja pehmeää messinkiä, jonka rutistaa sormivoimin helposti lyttyyn. Luoti on pehmeää, lähes puhdasta lyijyä. Myös nalli on Akilleen kantapää, kun se on aivan patruunan reunassa ja kiertää koko kehän, 360 astetta.

   
Kuva: Pekka Suuronen Yläkuvassa on patruunoita, joissa lukko on päässyt lyömään hylsyn kylkeen kun sen olisi pitänyt työntää patruunaa pesään takapuolesta työntäen. Katsopa vasemmalla makrokuvassa olevaa patruunaa. Lukko on lyönyt hyvin lähelle reunanallia. Itse asiassa hylsyn kannan nalliosassa on pienenpieni merkki, että lukko on siihen osunut. Onneksi kosketus on ollut kevyt. Mutta panee se ajattelemaan. Mitä olisi tapahtunut, jos lukko olisi lyönyt nallin reunaan sellaisella voimalla että patruuna olisi syttynyt? Patruunan käyttöpaine Pmax on sentään 2050 bar (C.I.P. Table Rev. 7.6.2000). Kun sellainen paine syntyy patruunan ollessa avoimessa ulosheittoaukossa, ilman patruunapesän hylsylle antamaa tukea, niin en haluaisi olla ihan lähellä.

Tässä kerrotut tapaukset liittyvät molemmat itselataavaan asetyyppiin. Älä silti ymmärrä, että olen teilaamassa tällaista vaaralliseksi tai käyttökelvottomaksi. Päinvastoin, olen itselataavien fani. Vaatimattoman kiekkouranikin olen tehnyt nimenomaan itselataavalla haulikolla, Remington M1100 Tournament Trapilla. Mutta sellainen asekonstruktio on monimutkaisempi ja häiriömahdollisuuksia on enemmän.

Jos lähdetään etsimään huipputarkkuutta, itselataava toiminto on harvoin nähty malli. Ainoastaan pistooleissa tätä käytetään, ja esim. olympiapistoolissa (rapid fire) toimintatapa on ainoa mahdollinen. Samoin tietysti nopeutta vaativissa lajeissa, esim. practical/IPSC, mutta näissä tarkkuus ei olekaan ensisijainen kriteeri.

  Kuva: www.tanfoglio.it