Vuosi 2008 oli merkkivuosi asenäyttelyissä. SHOT Show vietti 30-vuotisjuhliaan Las Vegasissa. IWA-näyttely pari kuukautta myöhemmin 35-vuotisjuhliaan Nürnbergissä. Minulle vuosi 2008 oli 25-vuotis”juhla”, sillä vuonna 1983 aloitin näyttelyissä ramppaamisen Dallas, Teksasista. Asebisnes on muuttunut paljon 25 vuodessa. Pieni vilkaisu menneeseen. Ja tulevaisuuteen?

Olen tavannut sanoa, että keskussytytteinen, pulttilukkoinen kivääri ei ole paljoa muuttunut sitten Peter Paul Mauserinmalli 1898:n.  Mutta aseiden valmistusmenetelmät ovat muuttuneet, valmistajat ovat vaihtuneet ja ennen kaikkea valmistusmaissa on tapahtunut siirtymää. Kansainvälisissä ammattinäyttelyissä sen huomaa selvimmin. Näytteilleasettajien nimilaput, kasvonpiirteet, kieli ja kulttuuri ovat kovasti muuttuneet sitten vuoden 1983.

Yhdysvallat on edelleen siviiliasetuotannon mahtimaa. Vuosituotanto on 4 miljoonaa asetta. Mutta rapautumista on tapahtunut. Esimerkiksi Winchesterin tuotannon loppuminen New Havenissa, Coltin hiipuminen Hartfordissa, High Standardin konkurssi Hamdenissa. ”Proudly made in America” slogaani on joutunut menemään kyykkyyn. Remington ostaa aseita Venäjältä ja Serbiasta. Marlin ostaa Italiasta ja Turkista. Springfield Armory ostaa Kroatiasta. Smith & Wesson ostaa Saksasta. Weatherby ostaa Italiasta ja Saksasta. Mossberg ostaa Meksikosta. Useat pistoolibrändit ostavat Filippiineiltä, Kiinasta, Serbiasta, Kroatiasta ja Unkarista.

Kuva: www.remington.com

Remington Model 799, Made in Serbia

On tätä liikkeellä USA:n ulkopuolellakin. Browning ostaa Venäjältä ja Japanista. Beretta ostaa Turkista ja Kiinasta. Mauser ostaa Serbiasta ja Unkarista. BSA ostaa Espanjasta ja Kiinasta. Uskoakseni lähes kaikki optiikkavalmistajat suorittavat komponettihankintoja Kauko-Idästä.

Kuva: www.weatherby.com

Weatherby Athena, Made in Italy

Sitten on omistussuhteiden vaihtuminen. Merkel on myyty Abu Dhabiin. MEN on myyty Brasiliaan. Eley Hawk on myyty Espanjaan. Ja tietysti Sako on myyty Italiaan, mutta puskaradion puheista ja hevosmiesten tietotoimiston huhuista huolimatta kaikki Sako- ja Tikka-merkkiset aseet valmistetaan Riihimäellä. Henkilökuntaa on 200. Näistä on ulkomaalaisia alun toistakymmentä, loput kaikki suomalaisia.

Omistussuhteiden jatkuva eläminen on globalisaatiota. Omistussuhteiden siirtymiseen liittyy joskus tuotantolaitosten sulkemisia ja/tai siirtämistä toiseen maahan. Suomalaisittain ikäviä esimerkkejä ollaan nähty, esim. Perlos, Elcotec, Nokia. Onneksi Sakon tapauksessa tuotannon infra vain vahvistui Beretta-oston jälkeen. Tehtiin suuria investointeja tuotantolaitoksiin ja konekantaan. Sako valmistaa nyt enemmän aseita kuin koskaan aikaisemmin.

IWA:ssa pompsahti uusia turkkilaisia asevalmistajia esiin runsaasti. Eniten uusia nimiä esiintyi haulikoissa, mutta myös uusia pistoolimerkkejä nähtiin. Turkkilaisia kivääreitä ei ainakaan vielä.

Kiinalainen monialayritys Norinco (China North Industrial Corp.) on jo vanha tekijä pistooleissa ja kivääreissä. Muita ruutiaseita Kiinasta tulee niukasti, mutta ilma-aseita sitäkin enemmän. Kiinalaisten ilma-aseiden rynnistystä IWA:ssa voidaan rehellisesti kutsua invaasioksi.

Venäläisiä aseita on valmistettu kauan. Venäjän aseperinteet ovat voimakkaat Pietari Suuren ajoista lähtien. Baikalia, TOZia ja Margolinia lukuun ottamatta itäaseet olivat meille tuntemattomia Neuvostoliiton aikana. Nyt ovat padot sielläkin auenneet. Uskon, että tulemme näkemään enemmän ja paremmin viimeisteltyjä venäläisiä aseita markkinoillamme.

Kuva:www.photosbybjorn.com

Darralainen asevalmistaja esittelee tuotteitaan puodissaan. Sirtomaakauden Martini-lukko on vielä voimissaan.

IWA:ssa oli esillä pakistanilainen asevalmistaja. Tässä maassa on valmistettu aseita maailman sivu. Esimerkiksi Pakistanin ja Afganistanin rajalla sijaitseva Darra on legendaarinen asekylä. Siellä ei pidä hätkähtää jos korvan juuressa pärähtää yht’äkkiä konetuliaseen sarja ilmaan. Paikallinen aseseppä se vain on astunut pajastaan kadulle suorittamaan ”CIP-tarkastusta” polvien välissä kilkutellulle AK-47:lle. Jos kaikki paukut lähtivät eikä tullut ruuperä ohtaan, niin ase on koeistettu, lopputarkastettu ja hyväksytty.

Darralaisille asevalmistajille vienti on elinehto. Khyberin solan kautta viedään Talebaneille ja muille vuoristolaississeille kättä pidempää. Täällä on ollut sellainen ”Schengen-raja” jo kauan, eli kuljetuksiin ei kajota.

Mikä olisi seuraava asemaa Pakistanin jälkeen? Olisiko Burkina Faso vain Tshad? Työvoimaa löytyisi rajattomasti, se olisi edullista, ja kuiva ilmasto suosii asevalmistusta, sillä puolivalmisteet eivät pääse ruostumaan välivarastoinnin aikana. Lisäksi Afrikassa valmistetut aseet olisivat jo hengeltään valmiiksi suurriista-aseita.

No, ehkä harppaan jo liian pitkälle näissä tulevaisuuden visioissani.

Kuva: www.photosbybjorn.com