Edellisessä blogissani repostelin villikissapatruunan käsitettä. Miksi sellaisia on tehty ja tehdään? Mikä on kehittäjän motiivi? Kannattaako tavallisen ampujan tai metsästäjän edes perehtyä koko aiheeseen?
Villikissapatruunan syntyminen on jotenkin rinnastettavissa auton tai moottoripyörän virittämiseen. Ampuja-Antti ei ole tyytyväinen nykyisen patruunan suorituskykyyn. Hän tietää tai kuvittelee tietävänsä paremmin. Hän tekee hylsylle joitain tunnettuja jippoja tai sitten keksii ihan ikiomia. Hän laboroi oman latauksensa, nallit, ruudit ja luodit. Lopputulosta sitten verrataan suunnilleen vastaavaan tehdaspatruunaan. Jos parannusta on tapahtunut, Ampuja-Antti ilahtuu suunnattomasti ja kertoo siitä kavereilleen. Nämä saattavat kokeilla samaa. Antti antaa uudelle kaliiperille nimen ja hän saattaa liittää siihen oman puumerkkinsä, esim. 7.91 x 55 A-A.
Eräs ahkera villikissojen kehittäjä on Gary Reeder Arizonasta. Patruunoiden ”tarkennin” on GNR. Tässä rivistössä .224 GNR – .378 GNR
Kehittäjä saattaa tarjota tuotettaan patruunatehtaalle. Jos tehdas tarttuu täkyyn, useimmiten se haluaa liittää kaliiperimerkintään oman nimensä, esim. 6 mm BR Remington. Patruunaa voidaan tarjota asetehtaallekin ja houkutella tätä pesittämään patruunalle kivääri. Esimerkkinä 9.3 x 66 Sako. Hyvä veto on tarjota patruunaa jollekin lehdelle ”kummilapseksi”. Julkisuus on taattu, sillä amerikkalaisten aselehtien levikki on huikea, satoja tuhansia. Esimerkkeinä 7 mm Shooting Times Westerner ja Easterner tai .33 Guns & Ammo. Joskus voi kehittäjällä olla pilkettä silmäkulmassa, koskapa on syntynyt sellainenkin kaliiperi kuin .22 Eargesplitten Loudenboomer.
Tehdaspatruunoita on markkinoilla paljon. Liian paljon, moni sanoisi. Sekaannuksen vaara on olemassa. On niin sanottuja vaarallisia patruuna-ase-yhdistelmiä. Patruuna menee aseen pesään, lukko sulkeutuu, patruuna syttyy, mutta sen jälkeen tapahtuukin kamalia. Miksi sitten ehdoin tahdoin lisätä patruunoita markkinoille ja lisätä sekaannuksen vaaraa? Se onkin hyvä kysymys. Onko muita kysymyksiä?
Ihminen on utelias olio. Ihminen haluaa nähdä ”entä mitä jos…” Moni asia syntyy aivan näyttämisen halusta itselle tai muille että minä tein sen. Niin myös villikissapatruunat. Olemme Suomessa siinä onnellisessa asemassa, että ikioman patruunan suunnittelu on mahdollista ja laillista. Meillä on ovet auki esim. USA:aan, josta voi tilata patruunapesän kalvaimia, joilla rakentaa ase; ja latausholkkeja, joilla tehdä hylsy. Luotivalikoima ja saatavuus on suhteellisen hyvä. Niin hyvä että villikissaluodeille ei juuri ole tarvetta.
Villikissapatruunoillekaan ei ole tarvetta, jos järjellä ajatellaan. C.I.P.:n listoilla on yli 400 kaliiperia. Naapurimaan patruunatehdas Normalla on ohjelmassaan 90 kaliiperia ja 350 latausta. Eikö tästä joukosta löytyisi sopivaa joka lähtöön?
Villikissapatruunoille pesitetyn aseen omistaja joutuu aina lataamaan patruunansa itse. Hylsyt joudutaan tilaamaan jostain eksoottisesta lähteestä tai (useimmin) itse muovaamaan jostain aihiosta, joko sorvilla, leikkurilla ja latauspuristimella, tai ampumuovaamalla. Villikissalle pesitetty ase on kummajainen ja sen jälleenmyyntimarkkinat ovat huonommat, koska ostajia on harvassa.
Oman mielipiteeni mukaan 99 %:lle tämän blogin lukijoista riittävät tehdaspatruunat. Loput 1 % ovat päättäväistä väkeä ja valmiita tekemään töitä ideologiansa eteen. He haluavat omistaa jonkin eksoottisen kaliiperin joko harvinaisuusarvona tai erittäin vankassa uskossa, että se on parempi kuin mitä kaupasta saa.
Esimerkki suomalaisesta villikissasta on .500 MAKS. Nimi tulee tiimistä Erkki Mäkinen, Mikko Ahola, Erkki Kauppi, Sako. Hylsy perustuu Weatherbyn isoon vyökantaiseen hylsyperheeseen. Barnes Original-luodin halkaisija on .510″ eli 12.95 mm, paino 600 gr (38.88 g). Hylsyn pituus 72.7 mm. Tällä luodilla lataus on 5.500 g N130, jolloin Vo = 650 m/s ja Eo = 8200 J. Pesäpaine on 285 MPa. Sakon tuotantopäällikkö Erkki Kaupin mukaan patruunassa on varaa nostaa Eo:aa yli 10000 jouleen tarvittaessa.
Tunnetumpi Erkki Kaupin suunnittelema patruuna on 9.3 x 66, josta on tietoa yllä olevassa linkissä. Se aloitti elämänsä nimellä 9.3 x 66 EK. Tämä ei ole villikissa vaan ns. proprietary kaliiperi. Kun Sako otti patruunan tehdaslataukseen, siitä tehtiin 9.3 x 66 Sako. ”Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.” Ei saanut Erkki ikuistettua nimeään patruunaan niin kuin Townsend Whelen tai P.O.Ackley. Mutta jonkinlainen lohdutus on, että Federal Cartridge otti patruunan omaan lataukseensa Ja Cape-Shock Premium-patruunoiden linjaan nimellä .370 Sako Magnum. Patruunan tie kulkee Etelä-Hämeestä Minnesotan kautta Afrikan savanneille.
Erkki Kauppi kertoo .500 MAKSin koeammunnoista hirviradalla. Näyttösuojasta huudettiin: ”Tuokaa ISOMPIA paikkalappuja!”
