Äänenvaimennin on tänä päivänä yleinen piipunsuuhun liitettävä lisälaite. Ne rupesivat yleistymään Suomessa 1980-luvulla, jolloin valmistajiakin ilmaantui kuin sieniä sateella. Lisää potkua saatiin, kun äänenvaimentimen käyttökielto metsästyksessä poistui v. 1993 metsästyslain myötä.

Kuva: BR-Tuote Oy

Vaimennin yleistyi SML:n ja SAL:nriistamaaliammunnoissa. Radalla motiivi oli omien ja kaverien korvien säästäminen. Kun vaimennin kerran oli aseessa kiinni ja patruunat sen kanssa kohdistettu, niin samalla kiväärillä lähdettiin metsällekin.

Kun opittiin elämään tuon oudon tuntuisen härvelin kansa, niin huomattiin, että se säästää metsästyksessäkin omia korvia. Metsämies kun ei juuri kuulosuojaimia käytä. Ja säästettiin ennen kaikkea koiran korvia. Koiran kuulo on kuulemma 7 kertaa ihmiskorvaa herkempi.

Jonkin verran kuului jäpitystä siihen sävyyn, että ”sillä on pyssyssään äänenvaimennin, mahtaako se metsästää salaa…” ”…pyyntikauden ulkopuolella se ainakin metsästää vai salakaataisiko ihan hirven…” Ymmärtääkseni asenteet ovat kuitenkin pehmentyneet tällä osastolla.

Kuva: BR-Tuote Oy

Äänenvaimennin riistamaaliaseessa on nykyään yleinen näky (BR Reflex)

Ja sitten huomattiin, että äänenvaimennin vähentää myös rekyyliä. Että se toimittaa myös suujarrun virkaa. Aina parempaa. Kun osattiin luopua macho-ajattelusta, että aseen muka kuuluu potkaista – mitä enempi sitä parempi – niin taas sai äänenvaimennin lisää ystäviä. Ymmärrettiin vihdoin viimein, että rekyylistä ei ole mitään hyötyä, ainoastaan haittaa.

Ja sitten luovuttiin hiljalleen muutamasta vanhasta ajattelumallista. ”Kyllä maailmaan ääntä mahtuu.” ”Missä on ääntä, siellä on voimaa.” Viimeistään siinä vaiheessa se pani ajattelemaan, kun oman ampumaradan portille ilmestyi lappu, jossa rajoitettiin ampuma-aikoja, sallittuja aseita ja kaliipereita tai peräti ilmestyi kakkosneloset portin päälle ristiin, kun radan käyttölupaa ei enää jatkettu. Meluun kyllästyneet naapurit olivat valittaneet ympäristökeskukselle tai lääninhallitukselle. Ampumaradoille kerääntyy tulisia hiiliä pään päälle siellä, missä asutus on tiheää.

Osa tämän blogin lukijoista nyökyttelee, että noin justiinsa se meni. Toiset tuhahtelevat, että mitä p@$£@@, eihän meillä mitään ongelmia ole ollut! Nämä mielipiteet jakautuvat tasan tarkkaan Suomen maantieteen mukaan.

Etelän ongelmat vähenevät pohjoiseen mentäessä melkein lineaarisessa suhteessa leveyspiirin numeron kasvaessa. Pohjoisessa asuu vähemmän ihmisiä melualueella, mutta myös asenteet muuttuvat. Asiayhteys ulkoa kuuluvaan paukaukseen ja liedellä porisevaan pataan on pohjoisessa niin paljon selvempi ja tuoreemmassa muistissa.

Kartan julkaisulupa: Tilastokeskus 3.1.2008

Asukastiheyskartta (asukasta/km&³2;). Kartta kertoo selvästi, minne asutus Suomessa on keskittynyt. Suomen keskiarvo on 17.4 as/km&³2;. Ésim. Saksa 231 as/km&³2;, Alankomaat 477 as/km&³2;

Olen mielessäni ajatellut tätä kirjoittaessani kivääreitä. Kuitenkin Suomen yleisin tuliase on haulikko. Sillä ammutaan myös kaikkein eniten. Metsästyslaukauksiakin, mutta ennen kaikkea radalla. Yksi ampujaryhmä esim. trapissa on 5 henkeä, yksi kierros on 25 laukausta = 125 laukausta. Kaksoistrapissa 250 laukausta. Yksi ryhmä ampuu kevyesti neljä kierrosta. Radalle kerääntyy helposti kaksi ryhmää. Tämä tietää sunnuntain kuluessa 1000 laukausta rekkamiehen trappia, 2000 laukausta kaksoistrappia.

Skeetissä ja SML:n metsästysammunnassa laukausmäärät ovat suuremmat. Suurissa ampumakeskuksissa laukausmäärät moninkertaistuvat ja voivat nousta 5-8 000 laukaukseen sunnuntain kuluessa. Eipä ihme, jos naapurisopu on tiukoilla.

Mistäpä haulikkoon äänenvaimennin? Tässä sellainen ikuisuuskysymys, jota olen asetoimittajana tonkinut oikein pidemmän kaavan mukaan. LaPortenSwing Trap taisi sekin jäädä huitaisuksi ilmaan. Juuri mitään ei ole saatu aikaan haulikon äänenvaimenninrintamalla, ei edes tuota juttua kirjoitettua! Se kertoo siitä, että aihe on todella hankala.

Lisää vaimenninasiaa ensi viikolla. Samalla kanavalla, saman aikaan.