1980-luvulla kuultiin uutisia, että Saksan Bundeswehr olisi kiinnostunut uudesta rynnäkkökivääristä G11, joka ampuisi hylsytöntä patruunaa. Asetta ideoi saksalainen asejätti Heckler & Koch, mutta myös USA:n sotaväen kerrottiin olevan kiinnostuneen konseptista.

Tätä aseprojektia varten perustettiin erillisyhtiö GHGS (Gesellschaft für Hülsenlose Gewehrsysteme), jossa patruunaosakkaana oli niinikään saksalainen Dynamit Nobel. Projekti kuulosti niin mielenkiintoiselta – ensimmäinen oikea aseuutinen sitten 1898 Mauserin – että tein siitä jutunkin Erä-lehteen parikymmentä vuotta sitten.

Kuva: http://www.remtek.com/arms/hk/mil/g11/caseless.htm

Saksalaisesta G11 rynnäkkökivääristä valmistettiin prototyyppejä.

Hylsyttömälle patruunalle lueteltiin seuraavia etuja: (1) metallipatruunan kallein komponentti – hylsy – jää pois, (2) hylsyn paino säästyy, eli sotilas voi kantaa enemmän patruunoita, (3) sarjatulinopeus paranee, kun hylsyn ulosheitosta ei tarvitse huolehtia, (4) uloslentävä hylsypilvi ei muodosta riskiä tai ongelmia sarjatulella, tärkeää esimerkiksi lentokoneissa, (5) patruunan muodolle voidaan antaa vapauksia – G11 konseptipatruuna 4,73 x 33 olikin poikkileikkaukseltaan neliskanttinen.

Kuva: http://en.wikipedia.org/wiki/Caseless_ammunition

G11 kiväärille suunniteltu patruuna 4,73 x 33.

Mutta epäileviäkin ääniä kuului. Erä-lehden asetekniikan asiantuntija Torsti Laaksonen tyrmäsi ajatuksen todeten, että hylsyn tärkein tehtävä on tiivistää korkeapaineiset kaasut patruunapesän ”oikealle” puolelle, piippuun päin. Että hylsyttömän patruunan aseessa tulee varmasti olemaan tiivistysongelmia. Erityisesti metsästyskäytössä mietitytti patruunoiden mekaaninen kestävyys, jos ne pyörivät taskun pohjalla. Entä itsestään syttyminen kuumuudesta, iskusta, staattisen sähkön kipinästä? Rupeaisiko ”taskussa paukkumaan”? Sulaisiko patruuna kaatosateessa, vai tulisiko siitä kastuessaan suutari?

Sotaväen käytössä, siis alkuperäisessä konseptissa, tulee lisäksi vakavasti harkittavaksi patruunapesän kuumeneminen sarjatulella. Patruuna saattaa syttyä itsestään kuumuudesta. Ase rupeaa käymään omia aikojaan kuin dieselmoottori, ”Selbstzünder”.

Näyttää siltä, että haitat olivat lopulta etuja painavammat, sillä G11-projekti on kuopattu. Näillä näkymillä hylsytön patruuna jäänee toteutumatta sekä sotilas- että urheilukäytössä. Meidän on edelleen maksettava kalliista messinkihylsystä. Toisaalta, tarkat ampujat keräävät hylsyt talteen ja jälleenlataavat ne uusiokäyttöön. Tämähän on kierrätystä!

On kuitenkin eräs sitkeä sissi ja toisinajattelija, joka uskoo hylsyttömään patruunaan. Se on itävaltalainen Voere kiväärillään VEC91. Voere on myös ainoa, joka tarjoaa aseelle patruunaa.

Hylsytön patruuna on sen verran vakavasti otettu, että C.I.P. on luonut sille oman kategoriansa. C.I.P. kirjaa patruunat hylsyn formaatin ja sytytystavan mukaan. Kategorioita on kaikkiaan 11, ja siinä yhdennessätoista on omassa ylhäisessä yksinäisyydessään sähkösytytteinen, hylsytön patruuna ”5,7 UCC Voere”, alkuperämaana AT eli Itävalta. Luodin halkaisijaksi on kirjattu 5,70 mm ja patruunan kokonaispituudeksi 38,00 mm. Painemaksimiksi Pmax ilmoitetaan 4100 bar. Voeren ilmoittama lähtönopeus V0 on 930 m/s.

Toisessa yhteydessä patruunasta käytetään nimikettä 5,7 x 26 UCC (Usel Caseless Cartridge). Ymmärtääkseni Voeren kehitelmä on seurausta tai jäänne Saksan sotaväen 1980-luvun projektista.

Olen harrasteen vuoksi käynyt aina asenäyttelyissä katsomassa, ovatko Voeren hylsytön kivääri ja patruuna vielä elossa. Ovat ne. Viimeiksi näin maaliskuussa 2007 Nürnbergissä. Mutta tietääkseni Suomessa ei ole ensimmäistäkään asetta tai patruunaa. Korjatkaa, jos olen väärässä.