Aiheesta ”.308 vaiko .30-06 parempi” on kiivailtu noin vuodesta 1952, jolloin .308 Win. syntyi. .30-06 on jo vuodelta 1906. Jotenkin ihmetyttää nuo valtaisan suuret erot, jotka monet näkevät näiden kahden patruunan välillä. Molempien kaliiperihan on sama, molemmat ampuvat samoja luoteja. Lähtönopeutta säädellään patruunan valinnalla tai itselatauksen ruutimäärällä.

Saman 12.0 gramman luodin samalla lähtönopeudella ammuttuna pitäisi suorittaa aivan sama työ maalissa. Eihän luotiin mistään lisäpotkua tule, kun se on kerran piipunsuun jättänyt. Luotiressu ei voinut tietää, ammuttiinko hänet matkaan kolmenollakasilla vai kolkytnolkutosella.

Mutta saattaa olla yksi ero, joka harvoin muistetaan. Piipun rihlaus. Jos suomalaiselta metsästäjältä kysytään, ”mikä on kiväärisi rihlan nousu”, niin väitän, että 95 % ei tiedä. Rata-ampujat tietävät omansa paremmin, kasa-ampujat tietävät aivan varmasti.

Rihlan nousu vaikuttaa luodin käyttäytymiseen. Toiset luodit ovat ronkelimpia kuin toiset. Pääsääntöisesti luodit, jotka ovat pitkiä suhteessa halkaisijaan, ovat murheenkryynejä. Jokaisella luodilla on tietty optimi pyörintänopeutensa, jolla se stabiloituu parhaiten. Jos pyörii liian hitaasti, luodin sanotaan alistabiloituvan. Jos pyörii liian nopeasti, luoti ylistabiloituu. Kummassakin tapauksessa luoti vaappuu lentäessään. Vaappuu erilailla, mutta tulos on sama, eli tauluun rupeaa tulemaan ”avaimenreikiä”. Luoti lentää valtaosan ajasta poikittain, ja sellainen luoti ei voi osua tarkasti.

Luodin pyörintänopeus riippuu rihlan noususta ja luodin lähtönopeudesta. Tyypillisesti asetehdas päättää asiakkaan puolesta, mikä on kullekin kaliiperille passeli rihlannousu. Sillä sipuli. Kaupan aseissa ei ole nousuissa valinnan varaa. Asia on toinen, jos tilaa kustom-piipun esim. Erkki Mäkiseltä.

Miten rihlan nousu mitataan? Täysin toimivan ja tarpeeksi luotettavan mittauksen voi tehdä jokainen. Puhdistuspuikkoon tarpeeksi tiukka lappu, joka ei lyö rihloissa sutia, mutta ei sentään jysähdä piippuunkaan. Tussilla tehdään puikkoon merkit pituudesta ja kehäkulmasta. Sitten rauhallinen työntö. Kun kehäkulman merkki tulee uudelleen samalle kohdalle, eli puikko on pyörähtänyt tasan 360 astetta, taas merkki puikkoon. Mitataan puikon kulkema matka yhden kierroksen aikana. Tämä on rihlan nousu.

Nousu ilmoitetaan yleensä formaatissa 1 in 10″, eli yksi kierros 10 tuuman matkalla. Joskus nousu ilmoitetaan vain mitalla 10″ tai 254 mm, mikä tarkoittaa samaa. Latausmanuaaleissa on useimmiten kerrottu kunkin kaliiperin koeaseesta piipun pituus ja rihlan nousu. Uudessa Vihtavuori Reloading Manualissa, 4th Edition, tämä on tehty esimerkillisesti.

Ilmoitus on samalla ehdotus toimivasta rihlan noususta tässä kaliiperissa. Lisäksi on tekstissä kunnioitettu känkkäränkkäkaliipereita erityismaininnoilla. Tällaisia ovat mm. 6 ja 6,5 milliset sekä myös .223 Rem., jota ammutaan eripainoisilla luodeilla erilaisissa aseissa.

Jos ase on vanha, sen historiaa ei tunneta eikä tietenkään rihlan nousua, voi rihlan mittauksesta saada vähän osviittaa mahdolliseen aseen oikuttelevaan käyntiin. Voivathan rihlat tosin olla kovin kuluneetkin, jolloin luoti pääsee luistamaan rihloissa, eli menee osittain nahkoineen piipun läpi. Tämän selvittäminen vaatii melkoista asiantuntemusta.

Ai niin, se alun kiistajuttu. .308 Winchester-kivääreissä nousu on yleisimmin 1 in 12″, .30-06 Springfieldissä 1 in 10″. Sprinkussa on siis nopeampi rihlan nousu, eli luoti pyörii lähdettäessä nopeammin, muiden tekijöiden ollessa identtiset. Täten raskaammat luodit stabiloituvat paremmin kuin .308:ssa.

Trivian pilke silmäkulmassa voidaan laskea luodin pyörintänopeus lähtönopeudella 700 m/s 1 in 10″ piipusta, ja verrata tulosta autonmoottorin terminologiaan: 700 000 mm/s : 254 mm = 2756 r/s x 60 s = 165 354 r/min. Siinä jää perheauton moottori toiseksi (6 000 r/min), kuin myös F1:n moottori (19 000 r/min) ja jopa turboahdin (100 000 r/min).