Vuonna 1914 perustetun C.I.P.:n (Commission Internationale Permanente pour l’Epreuve des Armes à Feu Portatives C.I.P) tehtävänä on mm. pitää kirjaa patruunoista, niiden mitoista, maksimipaineista ja muista. C.I.P.-kirjaston jäsenmaita on 13. Suomi on ollut tämän kirjaston jäsen vuodesta 1983. Aloite C.I.P.:iin liittymiseksi tuli suomalaiselta aseteollisuudelta.

Tällä kirjoittamalla C.I.P. luetteloi satoja erilaisia kiväärin, haulikon, pistoolin ja revolverin patruunoita jaettuna 11 kategoriaan. C.I.P.:llä on amerikkalainen virkaveli SAAMI (The Sporting Arms and Ammunition Manufacturers’ Institute), joka on perustettu 1926. SAAMIlla on vastaavanlainen kirjasto, joka on laajempi kuin C.I.P.:n. Tämä johtuu amerikkalaisten innosta värkkäillä villikissapatruunoita. Monet niistä on dokumentoitu SAAMIn kirjastoon.

C.I.P.:n päämaja Liègessä

C.I.P.:n päämaja ei ole Brysselin lasipalatsi.

Luulisi patruunoita jo tässä maailmassa riittävän. Mutta ei. Joka vuosi SHOT- ja IWA-näyttelyiden jälkeen aselehdistö kehuu, että olipa taas hyvä patruunavuosi. Tarkoittaen, että tulipa taas paljon uusia, hienoja patruunoita.

Esimerkkinä tämän vuoden saldosta: .17 Remington Fireball, 6XC Norma, 6.5 x 47 Lapua, .30 TC, .300 SAUM, .308 Marlin Express, .338 Federal, .375 Ruger, .450 Bushmaster, .460 Smith & Wesson…

Tämän vuosituhannen aikana syntyneitä ovat mm. .17 HRM, .17 Mach 2, .204 Ruger, .25 WSSM, 6.5 Grendel, 6.5-284 Norma, .260 Rem., .270 WSM, 6.8 Rem., 7 mm WSM, 7 mm Ultra Mag., 30R Blaser, .300 WSM, .300 Ultra Mag., .325 WSM, .338 Ultra Mag., 9 mm FAR, 9.3 x 66 Sako, .408 CheyTac, .416 Barrett, .450 Marlin, .45 GAP, .475 Linebaugh, .480 Ruger, .500 S&W Magnum, .500 Linebaugh… Luettelo on kaukana täydellisestä.

Pelkästään yksi valmistaja eli amerikkalainen John Lazzeroni polkaisi tyhjästä vinon pinon uusia kaliipereita: 6.53 Scramjet, 7.21 Firebird, 7.21 Tomahawk, 7.82 Patriot, 7.82 Warbird, 8.59 Galaxy, 8.59 Titan, 9.53 Saturn, 10.57 Maverick, 10.57 Meteor… Nimikkeistöstä voisi ilkeämielinen ajatella, että on keksitty uutta keksimisen ilosta.

Lisäksi on kaivettu naftaliinista vanhoja patruunoita huttua suurustamaan. Esimerkkeinä .404 Jeffery, .416 Taylor, .416 Rigby, .450/400 Nitro Express 3″, .500 N.E. 3″, .505 Gibbs…

Villikissapatruunoista ei Erkkikään voi pitää lukua. Niitä on kuin heinäsirkkoja. Onneksi haulikkopuolella ollaan oltu konservatiivisempia. Sitten Supermagnum 12/89:n (1980-luku) ei haulikkopuolelta ole tullut mitään kaupallisesti merkittävää uutta.

SAAMI:lla on luettelo vaarallisista patruuna-patruunapesäyhdistelmistä. Se olisi hyvä julkaista Erä-lehdessäkin, mutta luettelo on pitkä kuin nälkävuosi. Mahtaako löytyä palstatilaa tälle jutulle?

Vaikka uutta patruunaa suunnitellessa yritetään huolehtia siitä, ettei se menisi mihinkään olemassa olevaan pesään, on selvää, että patruuna- ja patruunapesän valikoiman kasvaessa virheen mahdollisuus suurenee.

Valmistajat yrittävät välttää näitä vaarallisia yhdistelmiä, mutta tiedämmehän me suomalaisen luonteen: Suo, kuokka ja Jussi. ”Kyllä tämä *@*$&*:n lukko varsin varmaan kiinni menee…”

Jos ajatellaan pelkästään tätä sekaantumismahdollisuutta, on lähes rikollista kasvattaa patruunapopulaa nykyisestä. Miksi sitten näin tehdään? Sitä voidaan pohdiskella ensi kerralla.

Sillä välin, mitä mieltä lukijat ovat? Tarvitsemmeko lisää kaliipereita? Kommenttia kehiin!