Sinulla on käytössä tietokone ja verkkoyhteys, koskapa kerran tätä luet. Jos sinulla on teini-ikäisiä jälkeläisiä, olet varmasti kuullut sivukorvalla ihmeellisiä termejä, joita et välttämättä ymmärrä. Itse kun etupäässä katsot Erän nettisivut (kiitos käynnistä!), lähetät tarpeelliset e-mailit, maksat laskut pankin nettiyhteydellä ja mahdollisesti lottoat/kenoat.
Toinen mahdollisuus on, että kuulut tietoyhteiskunnan nuorempaan ikäluokkaan, joka chattaa, mesettää, galleroi, irkkaa, warettaa, gamettaa, gamblaa, surffaa, imppaa, skypettää ja googlettaa… Tässä termiviidakossa vanhat pierut ovat hukassa kuin maalaispoika Tokiossa.
Mutta kun tulee kysymys aseluvista, mesettäjät ja warettajat tuntuvat itse olevan hukassa. Näin päättelen keskustelupalstoja lukiessani. Tuttu juttu, sama peli toistuu sukupolvelta toiselle. Samat kysymykset askarruttivat jo postipostin ja Repun aikoina.
Niinpä on tietoiskun paikka. Pannaan aseluvan hakemisen lautapelin perusnappulat pöydälle. Siitä voi sitten lähteä jalostamaan ja hifistelemään sitä mahdollista lupahakemusta.
(1) Aselupa ei ole kansalaisoikeus. Se on etuoikeus. Niin kuin muuten on metsästyskorttikin, autonajokortti tai lentolupakirja. Ne on tavallaan ansaittava.
(2) Aselupaa haetaan hakijan kotikunnan tai kotipaikan poliisilaitokselta. Netistä löytyy tietoa seuraavasti: www.poliisi.fi -> Luvat -> Ampuma-aseluvat. Täältä löytyy teksti: ”Ampuma-aseen ja aseen osan hankkimiseen ja hallussapitoon on oltava hyväksyttävä käyttötarkoitus. Hakijan pitää myös täyttää hankkimisluvan saajaa koskevat edellytykset.”
(3) Näitä ruvetaan etsimään ampuma-aselaista: www.finlex.fi -> Ajantasainen lainsäädäntö -> (hakulaatikkoon kirjoitetaan) -> Ampuma-aselaki -> (pompsahtaa 1 osuma) -> 9.1.1998/1. Klikataan sitä, ja siitä aukeaa laki. Laki on parempi opiskella tästä vaikka tuntuisikin, että esson baarissa kuulee helpommin ymmärrettäviä hevosmiesten tietotoimiston versioita.
Laki on luettava soveltuvilta kohdiltaan kokonaisuudessaan, mutta muutamia oleellisia otteita:
43 §: ”Hankkimislupa voidaan antaa seuraaviin käyttötarkoituksiin: 1) metsästyslainsäädännön mukaan sallittu eläinten ampuminen; 2) ampumaurheilu ja -harrastus; 3) työ, jossa ase on välttämätön; 4) näytös, kuvaus tai muu vastaava esitys; 5) museossa tai kokoelmassa pitäminen; 6) muistoesineenä säilyttäminen; 7) merkinanto; —”
44 §: ”Hankkimislupa voidaan antaa vain sellaista ampuma-asetta tai aseen osaa varten, joka ei lippaan patruunamäärän, kaliiperin tai muiden ominaisuuksien perusteella ole hakijan ilmoittamaan käyttötarkoitukseen nähden tarpeettoman tulivoimainen ja tehokas sekä joka soveltuu hyvin hakijan ilmoittamaan käyttötarkoitukseen. Jos hakijan ilmoittama käyttötarkoitus on metsästyslainsäädännön mukaan sallittu eläinten ampuminen, ampuma-aseen soveltuvuutta arvioitaessa noudatetaan lisäksi, mitä metsästyslaissa (615/1993) ja sen nojalla säädetään.”
45 §: ”Hankkimislupa voidaan antaa sellaiselle 18 vuotta täyttäneelle henkilölle, jota terveydentilansa ja käyttäytymisensä perusteella on pidettävä sopivana pitämään hallussa ampuma-aseita ja aseen osia. — Haettaessa lupaa: 1) metsästyslainsäädännön mukaan sallittua eläinten ampumista taikka ampumaurheilua tai -harrastusta varten hakijan on esitettävä harrastuksestaan luotettava selvitys; —”
§§§§§
Että näin. Sitten on olemassa käsite subjektiivinen tarveharkinta. Se onkin jo sitten ihan toinen juttu, sanoi Kipling…
