Ennen wanhaan, ennen internettiä (”mitä sä tarkoitat, ettei ollut nettiä?”) ERÄ-lehden Reppuun tulvi lukijain kysymyksiä esim. yllä kuvatun kaltaisella otsikolla. Niitä tuli niin paljon, ettei kaikkiin voitu mitenkään vastata. Toimitussihteeri Eva-Lisa Melart heitteli kysymyksiä tusinan nipuissa roskikseen.

Silloin oli kysymisen kynnys suhteellisen korkea. Piti uskaltautua kirjoittamaan, mikä ei ilmeisesti ollut monellekaan bravuurilaji. Piti hankkia jostain klubiaskin kansi, mille kirjoittaa. Ja lopuksi piti vielä hankkia kirjekuori ja postimerkki ja mennä postilaatikolle.

Nyt saman kysymyksen voi esittää kotilieden lämmössä PC:n näppistä paukuttaen. Monen laittavat kysymyksen keskustelupalstalle. Täällä neuvojen taso vaihtelee laajasti. Paljon näkee sellaisia mutu-neuvoja, joista hiipii ajatus mieleen, että tässä sokea taluttaa rampaa.

Tietoa kysymykseen löytyy kyllä netistä, mutta paremmin muualta kuin erilaisilta chattipalstoilta. Tässäpä ensiapua.

Homma menee näin. Joko kuukkeliin ”SAL” (Suomen Ampumaurheiluliiton lyhenne) tai osoitepalkkiin suoraan ”ampumaurheiluliitto.fi”. Etusivulta aukeaa ampumisen ihmeellinen maailma.

Valitaan -> Alueet ja seurat -> Etelä-Suomi -> Etelä-Suomen seurat -> ja siitä se urkenee. On seuran nimi ja lyhenne, yhteystiedot, harjoitetut lajit ja jäsenmäärä. Jäsenmäärästä voi vetää joitain johtopäätöksiä ratamahdollisuuksista. Esimerkiksi jos Sibbo Skyttegille’ssä (SSG) on 951 jäsentä, on todennäköistä, että siellä on vallan kelvolliset haulikkoradat. Paljon jäseniä -> enemmän rahaa -> paremmat laitteet. Jos Kauniaisten Ampumaseuralla (KAS) on kahdeksan jäsentä, on todennäköistä, että heillä ei ole omaa rataa. Mutta jos lajiksi on ilmoitettu haulikko, käyvät kaunialaiset haulikkoniekat ampumassa jossain. Seuran yhteyshenkilöltä voi kysyä, missä ammutaan.

Näin se menee. Helppoa kuin heinänteko, mutta se vaatii tiettyä aktiivisuutta itseltä. Eivät ampumaseurat tule ovellesi kolkuttamaan hopeatarjotin kädessä, jolla lepää jäsenhakemuskaavake punaisella sametilla kultaisen kynän vieressä.

Ja sitten vastaus niille marisijoille, että ”kun seuraan liittyminen maksaa niin kauheasti ja siinä joutuu maksamaan jäsenmaksuja”.

Liittymismaksun tarkoituksena on osallistua niiden uhrauksien maksamiseen, joita aikaisemmat jäsenet ovat joutuneet tekemään, esim. rata-alue-, paviljonki- ja laitehankinnat.

Jos seuralla on esim. haulikkorata ja siellä heitin tai heittimiä, niin totta kai ne ovat kalliita ostaa ja ylläpitää, ja totta kai kiekotkin maksavat jotain. Eivät ne kustannukset tule kulttuuriministeri Tanja Saarelan yleisurheilumomentilta, vaan jäsenten pussista.

Jos pelkkä rahanmeno huolestuttaa, niin oiva säästövinkki: Lopeta ampuminen tykkänään. Säästyy rahaa pikkuista vaille pirusti. Haulikkoammunta on ampumaharrasteiden kallein laji.

Ja vielä vastaus otsikon kysymykseen: Ei missään. Laajempaan kysymykseen ”Missä voi ampua haulikolla pk-seudulla” löytyvät tarkat mahdollisuudet yllä mainitulla tavalla, mutta yleisvastaus on tyly: Pk-seudulla asuu reilu miljoona ihmistä, Suomen suurin väestökeskittymä. Mutta haulikkomahdollisuudet ovat täällä kurjemmat kuin missään muualla väestöpohjaan suhteutettuna.