Niin, on niitä suuren patruunamäärän ihailijoita. Haulikonpatruunat painavat melkoisesti, jopa 80-90 grammaa kappale. Pumpuissa on lähes aina putkilipas, josta johtuen paino siirtyy etupuolelle. Ammuttaessa painopiste muuttuu sitä mukaa kuin lipas tyhjenee. Liikkuvaan maaliin ammuttaessa svingi muuttuu koko ajan.

Pumpun mestari John Satterwhite hallitsee tämän, mutta miten on Matti Meikäläinen laita?

Eräs pumpun etuja on piipun vaihdettavuus. Jos jotain tapahtuu, piippu on itse vaihdettavissa, eikä varapiippu maksa mansikoita. Sama pätee suuhisiin, mutta ne maksavat mansikoita.

Kaksipiippuisten ampujat kehua retostelevat, että käytettävissä on aina kaksi supistusastetta ja että niitä voi vaihdella mielin määrin. Totta. Mutta väitän, että kun suuhiset on kerran pantu paikoilleen, niihin ei enää metsästyskauden kestäessä kajota. Ainoastaan sporting-ampujat vaihtavat suuhisia aktiivisesti kisan kestäessä.

Eräs syy pumppujen alhaiseen arvostukseen on niiden suhteellisen köyhä toteutus. Mutta se johtuu ostajakunnasta. Maailmalla pumppu on työkalu, aseiden Lada. Mutta kyllä pumppu saadaan hienoksikin, todistavat eräät Browningin ja Remingtonin pumppuhaulikot ja -kiväärit. Jos vain ostaja on halukas maksamaan.

Jotkut ottavat aivan ehjän ja hiljaisen auton ja panevat siihen toisen äänenvaimentimen. Kuulemma näitä kutsutaan piireissä mökäpöntöiksi. Minä kutsuisin niitä (piip) jatkeiksi. Mutta ei se tee autosta syyllistä.