Vapa mutkalla kesän 2017 viimeisiä kertoja Kituskoskilla.

Koskikalastuskausi on päättymässä – kuturauhoitus alkaa 1. syyskuuta. Blogia kirjoittaessa/julkaistaessa on siis kesäkauden viimeinen koskikalastuspäivä. Kuturauhoitus päättyy 30. marraskuuta eli koskitaimenilla on kolme kuukautta ”lomaa” koskikalastajien viettelyksiltä.

Kävin eilen (30. elokuuta) piipahtamassa Kotalan koskien lupa-alueella 1 eli Kituskoskilla. Sinne on tiedossa syyskuulla peruskoulun ysiluokkien luontoretki ja piti kävellä koskien luontopolku ympäri, että saa suuntaa antavan näkemyksen ajasta mikä tulee varata koululaisryhmän kävelyyn.  Reipas kävely polkua pitkin vei aikaa reilun puoli tuntia eli ryhmän kanssa kävelyyn tarinoinnin kera pitänee varata 3-4 kertaa pidempi aika.

Kituskoskien rantametsä on vanhojen metsien suojelualuetta – rantamaisema on erämainen.

Kituskoskien rantametsä on vanhojen metsien suojelualuetta, joka antaa koskille upeat raamit ja erämaisen tunteen, vaikka lähellä teitä, sivistystä ja asutusta ollaankin. Kituskoskille suunniteltiin muinoin reilu sata vuotta sitten tehdasta, jonka voimalaitoskanavan kaivanto, turbiinimontun alakanava ja pätkä yläpuolista patorakennelmaa ovat edelleen keskellä metsää todistamassa koskia uhannutta täystuhoa. Rakennustyöt aloitettiin 1898-1899.  Suosittelen tutustumaan ja kävelemään luontopolku kokonaan koskenrantoja ympäri ja varata kierrokselle tukevat kengät ja noin tunti aikaa.

Kituskoskien voimalan nousu ja tuho. Pala yli 100 vuoden takaista historia on keskellä metsää. Toivottavasti rauniot pysyvät raunioina maailman tappiin ja koski vapaana.

Kolmas heitto ja kala kiinni 

”Kello-Kallekävelyn” jälkeen kasasin vavan ja lähdin kosken niskalle. Siimaan solmin yhden vanhan Kitusten ottiperhon, reissulle sidotun Muddler Minnow muunnoksen, josta painelin väkäsen alas. Valinta osui hyvin paikalleen, sillä kolmannella heitolla narahti ensimmäinen vajaan kilon taimen niskan yläpuolelta kiinni. Eväleikattu taimen pääsi nopeasti takaisin.

Seuraava oli koukussa niskamurtuman alta – pieni, pullea ja tosi nätti kosken oma kasvatti.

Kolmas pamautti kiinni lähes samasta kohdasta kuin pienokainen. Tämä vetäisi kovista kuohuista alas ja jurotti hetken alempana kunnes ui väsytyksen jälkeen käsiini. Nätti alta kilon pätikkä pääsi kasvamaan kuvan jälkeen.

Tuttu kala- ja riistamies Luodon Mika tuli ulkoilemaan ja seuraksi rupattelemaan samalla räpsien hienoja kännykkäkuvia. Mikalla on hyvä kuvaussilmä.

Kerrankin sai olla itse linssiluteena.  Muutama pikkutappi merkkasi perhon kunnes perho tarttui paremman tärpin jälkeen kivenkoloon niin pahasti, että peruke katkesi ja piti uusia.

Kalastuksen kohteen ”Myllynkivenreikä”, josta tällä kertaa vain yhden pienen taimenen tärppi. Kuva Mika Luoto.

Rasiasta löytyi toinen samanlainen kivenkoloon jäänyt mutikka, sillä jatkettiin.  Tärppejä ja kahta puolen puukonmittaisia taimenia bongattiin sieltä täältä pitkin matkaa. Yhdessä ahtaassa kohdassa laskin perhon veteen rullatakseni perhoa pidemmälle, jolloin parempi kala nousi ja nappasi perhon suuhun. Vapa vain oli pahasti kallistuneen puunoksan alla ja vastaisku jäi minimaaliseksi – vapa kolahti puuhun ja näin selvästi, kun kala aukoi valkeaa suutaan silmieni alla ja pullautti perhon pois suustaan.  Se kala oli siinä. Hauska hetki kuitenkin, jollaista en ennen ole kokenutkaan.

Kompuroin kahluusaappailla alaspäin lirkkien sieltä täältä tuttuja poteroita, monttuja ja kiventakusia. Sieltä täältä joku kala kävi hyppäämässä tai pyörähtämässä perhon perään. Kolmannen vajaan kilon taimenen vapautin ns. ”Pikkukuusamon” vaiheilla.

Taimenilla oli toki kiinnostusta, mutta todellista ”tappamisen meininkiä” ei ainakaan isommilla ollut. Vaihtelin perhojakin, mutta niitä oikeasti isoja taimenia en nopealla käynnillä onnistunut huijaamaan iskuun – edes näyttäytymään.

Kaunista erämaista koskea – edessä olevan kiven takaa peilistä hyppäsi vauraampi taimen perhoon, mutta ohi meni. Nyt vaihdetaan perhoa. Illan hämyssä Musta Syyskuu -perho solmitaan perukkeeseen, josko se kelpaisi suuhun saakka? Kuva Mika Luoto.

Kesän viimeisestä käynnistä Kituskoskille jäi hyvä maku.  Taimenkoski oli herännyt ja taimenia tuntui olevan runsaasti pitkin matkaa niskalta punaisen kiven poolin alapuolelle ns. ”Vanhaan paikkaan” saakka. Tämä koskikohta vanha ison taimenen suosima ottipaikka, jonka koskikunnostus kiersi ja jätti mylläämättä.

Kituskoskien illan viimeiset sävyt olivat upeat – niitä on kiva muistella syksyn pimeinä iltoina. Kuva Mika Luoto

Ilta pimeni ja taivas punersi upeana – kävelimme hämärtyvää polkua pois. Sillalta vielä katselimme taivaan kajoa vasten useiden pienten taimenten ruokailutuikkeja siltavirrassa. Kituskosket on raameiltaan upea taimenkoski, jonka tulevaisuus näyttää ainakin poikastuotannon osalta positiivisia merkkejä.

Ohessa vielä kaunis Mika Luodon kuvaama videoklippi Kituskoskien Näytöspoolin maisemista.

 

 

Viimeinen ilta Herrasella 

Mutta kausi ei ole vielä päättynyt. Vettä sataa ja illasta pitäisi vielä käydä Herraskoskella katsomassa ja tarinoimassa seurakavereiden kanssa. Kenties voisi vielä piipahtaa perinteiseen tyyliin oikaisemassa siimaa kesäkauden viimeiselle koskitaimenelle?

Tilanne näyttää Herrasenkin osalta valoisalta, sillä kesän seurailtojen piipahduksilla on ollut niin itsellä kuin onkikavereilla hyvin tapahtumia. Kaiken kokoisia taimenia käynyt näyttäytymässä sekä muutamia pieniä harjuksiakin mukana.  Norjassa käydessäni oli Mikko Peltsi Peltola käynyt kuvaajansa kanssa tutustumassa koskeen ja instagram kuvissa on heidän kuvausreissun fiilispaloja – nätti kuva Peltsiltä ja makea videoklippi maastokuvaaja Mika Viitaselta. 

Lisäksi kuulin, että elokuun puolivälin sähkökalastuksissa olisi saatu hyvin eri ikäluokan taimenia eli varovainen hymyhymiö myös Herraskosken taimenkehitykselle.