Reinikankosken sahi

Talvi alkaa vähän vähältä hellittämään, mikäli tätä kulunutta vuodenaikaa täällä Suomenselän eteläosissa ylipäätään talveksi voi kutsua.

Tänä talvikautena on pari kertaa ollut reipas pakkanen, mutta lunta ei ole koko talvena ollut nimeksikään. Suksia en ole kaivanut edes esille ja hyvä jos sormen mitta on nytkään lunta – osassa maastoa maa on paljaana. Nopeaa kesää odotellaan.

Tässä on muutamana päivän ollut niin keväistä, että vapa kourassa on jo pitänyt käydä kopaisemassa koskilla. Kalastonhoitomaksu 2017 ja tarpeelliset koskiluvat on hoidossa. Ei muuta kuin uusia matoja koukkuun ja testaamaan, josko jotakin tapahtumia löytyisi.

Vuoden ensimmäinen koskireissu helmikuun alussa oli totaalinen 0-reissu Herraskoskelle. Ei tärppiä, ei pakovanoja, ei edes havaintoa kalan ohiuinnista. Tosin puoli tuntia ei kerro yhtikäs mitään, mutta saipa korkattua perhokauden. Mukavalta tuntui heittäminen, vaikka pikkupakkanen muistutti tehokkaasti, että pakkanen jäätää vaparenkaita – siima ei luista eikä kulje.

Reinikankosken yläpuolen kuusikko oli helmikuussa lumeton

Reinikankoski

Helmikuussa viikon 7 alussa olleen lämpöaallon myötä lähdin testaamaan aamusta nopsaan uusia kuuperhoja Reinikankoskelle. Reippaasti plussan puolella oleva lämpötila ja auringon paiste takasi mitä mainioimman ulkoilusään. Kyllä kelpasi.

Tosin iltapäivästä ilmaantui hieman pilviä varjostamaan paistetta. Ilman eväitä liikkeelle lähdettyäni pitkän onkipäivän päätteeksi suolet murisi jo aika hurjana, että tuokaa ruokaa.  Pieni piipahdus oli venähtänyt koko päiväksi. Kahvitermari ja muutama leipä olisi tehnyt terää.

Vesi oli alhaalla ja tavallisilla kumisaappailla pääsi ihan hyvin heittämään sieltä mistä halusi. Rannoilla ei näkynyt muuta elollista kuin muutamia hämähäkkejä ja koskikara, joka sukelteli vesi roiskuen ravintoa pohjasta.  Supi oli tehnyt jälkiään sinne tänne itärantaa – oli rauhallista ja leppoisaa.

Koskikara ei tällä kertaa ollut kovin arka. Yleensä se pakenee niin kauaksi, että pokkarilla sitä ei yllätetä, saati kuvata tunnistettavasti.

Otin muutamia kuvia sieltä täältä ja kalastinkin vanhastaan tuttuja ottialueita, mutta mitään suurta suoltojuhlaa kalastus ei tarjonnut. Yksi epävarma nyherrys indikaattorin alla roikotettuun perhoon ja yksi varma tärppi, joka ei tällä kertaa jäänyt kiinni. Matalasta kiven kupeelta hyökkäsi vana ja iski perhoon pyörteen saattelemana, mutta potku ja irti – ei tarttunut. Hyvä merkki kuitenkin uudelle perholle, jonka esittelen maaliskuun perhona.

Saalista ja saaliskuvaa ei tällä kertaa tullut, mutta erinomainen ulkoilusää jätti hyvän mielen. Ruoka maittoi kotiin päästyä.

Reinikankoski helmikuussa 2017