Herraskosken niskanäkymä enteilee kesän tuloa

Perhokausi 2017 on alkanut, hankikorreja on näkynyt kotikosken rantahangilla jo viikonpäivät ja kaloja on noussut pintaperhoon saakka, joten kesää kohti tässä mennään iloisin mielin.

Olen onnellisessa asemassa, kun asuu paikkakunnalla jonka läheisyydessä on useampia koskia ja virtavesiä – sellaisiakin, jotka pysyvät kovinakin talvina sulina läpi talven. Koskien rannoilla lapsuuteni ja oikeastaan lähes koko ikäni viettäneenä, en osaa edes ajatella virtaamatonta vettä. Se ei tarkoita, että koskilla pitäisi aina kalastaa, koskimaisema ja koskiluonto virran solinan ja kosken pauhun kera on tärkeä osa omaa henkistä elinympäristöä.

Kotikoski

Virrat – pitäjän nimikin jo viittaa useampiin virtapaikkoihin ja pitäjä on saanut käsittääkseni nimensä virtaavien salmien ja koskien mukaan.  Salmet on ruopattu laivaliikenteelle sopiviksi ja valitettavasti osa koskista valjastettu sähköntuotantoon, mutta useampia koskia on jäänyt silti virtaamaan vapaina – yksi niistä Herraskoski tai muinoin 1800-luvulla myös Herraistenkoski nimisenä mainittu koski.

Herranen on käytännössä kotikoski, se on kilometrin päässä lapsuuden kotitalosta. Nykyään asun Virtain keskustassa ja sieltä on viitisen kilometriä eli autolla hurauttaen alle 10 minuuttia rantaan.

Sumareita ja hankikorreja

Olen seurannut pari kolme vuosikymmentä viime vuosituhannen sumareiden eli nykyisten hankikorrien kuoriutumisia ja tuntuu että nämä hyönteiset aikuistuvat aikaisemmin kun pari vuosikymmentä takaperin. Viime vuosituhannella hankikorrit kuoriutuivat kotikoskella järjestään maalikuun 20. päivän tietämissä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, jolloin ensimmäinen tunnustelija köpötteli vastaan maaliskuun 12. tai 13. päivä.

Viime vuodet on ollut harvinaista, jos kuoriutumisen alku venyy maaliskuun 20. päivään tai sen yli, pikemminkin puolikuu tai 15–20. päivä. Tänä vuonna bongasin ensimmäisen 15. maaliskuuta, mutta rantahangella oli muutama sen näköinen korrinymfin jättämä ”nahkatakki”, että ensimmäiset lienevät kuoriutuneen päivä pari aiemmin.

Olen kirjoittanut Pertsan porinat blogiin pari kertaa aiemminkin hankikorrreista vuonna huhtikuussa 2010 ja maaliskuussa 2012.

Maaliskuun 16. hankikorri

Keskiviikkona maaliskuun 15. olin liikkeellä vain autolla kurvaten Herrasella, torstaina oli jo kamerakin matkassa ja korri linssiluteena, lauantaina kiireet sotkivat aiotut kalastussuunnitelmat, mutta sunnuntaina piti jo ihan pakosta lähteä ulkoilemaan tyttären kanssa (vapa kainalossa).

Kanakorria Herrasella

Sää oli mainion aurinkoinen, joskin kolea. Kaukana niskan yläpuolelle ns. Tupparinlahden suulla näkyi joutsenpari odotellen pesäpaikkansa sulamista. Muutama korrikin lenteli ja luonto hymyili. Perhokausi on avattu jo aiemmin, joten uusin perukekärjen ja laitoin uuden korripinturin siimaan. Puristin vielä väkäsen alas, sillä Herrasella on väkäsettömien koukkujen sääntö.

Tupparinlahden joutsenet, jossa niillä on ollut pesä jo muutaman vuoden.

Heittelin varovaisesti rannan reunan mutkasta aidalle saakka, ei tuikkeja, ei tapahtumia. Seurasin hetken tilannetta odotellen kalojen tuikkeja. Kaukana ylävirran puolella näkyi yksi tuikki, mutta se oli aivan liian etäällä. En malttanut odottaa vaan heittelin vähä vähältä siimaa lisäten tuttuja kivenkupeita ja pyörteitä, joiden kohdilta olen ennenkin saanut tapahtumia.  Mitään ei kuitenkaan kuulunut tai näkynyt.

Rullasin ja viistättelin perhoa sinne tänne, tytär napsi silloin tällöin kuvia ja paistatteli ikeniä auringossa. Hyvin kaukaa keskeltä pitkällä rullauksella perho lähti hitaasti viistämään, jolloin kala pyörähti perään, potku, toinen – muttei pysynyt. Jäin odottamaan ja kalastin muita paikkoja jonkin aikaa. Ajatus oli, josko tuo kala palaisi asentopaikalleen ja yrittäisi uudelleen.

Uusi yritys, mutta hiljaista oli. Taisi saada sen verran leuoilleen, että toista kertaa kala ei langennut jäljitelmän huijattavaksi.

Niskan mutkasta pääsee heittämään nurkkakiven eteen. Kuva Paula Kanerva

Siirryin alemmaksi niskan mutkaan, siitä on hyvä kalastaa ison kuusen kohdalla olevan nurkkakiven edusta, josta on vuosien saatossa koukutettu monta kalaa. Mutkassa oli hiljaista ja pidensin siimaa pala palalta nurkkakiven suuntaan, viistättäen korriperhoa niskan puolelta oikealta vasemmalle lähes nurkkakiveen saakka. Kun siimaa oli riittävästi, perho lipui hiljalleen kohti päävirtaa ja silloin rauhallisen päättäväisesti kala nousi ja nappasi pinnalla kelluneen korriperhon.  Päivän toinen kala, vanha korrimalli ei pettänyt, kanakorri kelpaa kelluttaen ja viistättäen.

Kanakorri onkin sopivasti Erän huhtikuun perhona, joten jätän perhokuvan tällä kertaa julkaisematta. Seuraava Erä ilmestyy 12. huhtikuuta.

Perho on toki tärkeä osa kokemusta, mutta tärkeintä kuitenkin on uuden perhokauden alku – upea fiilis tulevasta kesästä, odotukset sumuisista aamuista ja lämpimistä kesäilloista uusien tapahtuminen kera ovat pian totta.