Wake Fly Sedge jäljitteleen laajaa joukkoa kaksisiipisiä pörriäisiä, ei vain vesiperhosia

Heinäkuu on helteiden, pörräävien hyönteisten ja usein myös pintaperhojen aikaa. Englantilainen Taff Price on kehitellyt mielenkiintoisen ”vesiperhosmallin”, Wake Fly Sedgen. Englannissa vesiperhosesta käytetään nimitystä Sedge ja jenkeissä puolestaan Caddis.

Bongasin perhon T. Donald Overfiedin pienestä kirjasta 50 Favourite Dry Flies. Kirjan ensipainos on vuodelta 1980 eli perho lienee lähtöisin 1970-luvulta. Perhon yhteydessä ei mainita vuosilukua, enkä löytänyt lyhyellä etsinnällä perhosta mitään lisätietoja.

Nähtävästi perho on niin yksinkertainen, että se ei ole houkuttanut sille suurta suosiota, vaikka selvä kalaperho se omin silmin katsottuna onkin. Simppelit materiaalit ja yksinkertainen sekä nopea sidottuvuus on aina kiehtonut meikäläistä.

Wake Fly Sedgessä on sitä jotakin, enkä ole perhoa sitonut aiemmin. Nyt on sen aika.

Mielestäni parhaat kalastusperhot ovat usein helppoja ja nopeita sidottavia, niiden kanssa ei tarvitse nysvätä tuntitolkulla päästäkseen kalalle. Toki haasteelliset ja työläät sidokset kuuluvat harrastukseen ja toisinaan niitäkin pitää sitoa, mutta hyvin usein perukkeessa on joku pelkistetty ottiperho.

Wake Fly Sedge on juuri sellainen nopeahko ja simppeli perhomalli, jolla kuvittelisin olevan käyttöä monen perhokalastajan rasiassa. Ainakin itse kokeilen mielenkiinnolla sen toimivuutta koko loppukauden.

Koiperhonen?

Overfield on keskustellut perhosta Taff Pricen kanssa ja kehittäjänsä mielestä perho ei jäljittele erityisesti mitään (nimestä huolimatta), vaan taimenen silmissä se on siivekäs hyönteinen, joka pyrkii karkuun, pois vedestä.

Price arvelee kalojen ottavan perhon mahdollisesti koiperhosjäljitelmänä, mutta oli esikuva mikä tahansa, niin perho kelpaa kaloille ja on kirjatekstin mukaan kehittäjän yksi suosikkimalli.

Viistätysperho

Perho on lyhyen tekstin mukaan omimmillaan järvikalastuksessa, mutta toimii myös virtavesillä iltahämärissä Skater-perhojen tyyliin viistättämällä. Silloin perho jäljittelee hyvin osuvasti pinnalla räpisteleviä vesiperhosia ja Wake Fly Sedge on viistätyksiin hyvä yleisperho.

Pinnasta ravintoa etsivä kala hakee toisinaan viistätysperhon rajulla iskulla peläten sen karkaavan lentoon – luulisi tuonkin tuikkikalan nappaavan rajusti edessä viistävään perhoon.

Järvillä kalastustekniikkana ovat pitkät heitot ja perhoa vedetään takaisin pinnalla viistäen pitkillä tasaisilla vedoilla. Pitkät viistätysvedot herättävät kalat, jolloin ne iskevät rajusti kiinni peläten hyönteisen karkaavan lentoon.

Kirjan mukaan perho sopii siis taimenille (meri sekä järvi) ja kirjolohille. Oletan että perho kelpaa myös harjuksille ja miksipä ei lohillekin.

Simppeli perho

Perhon sidonnassa ei ole ihmeellisyyksiä. Kukolta ei tarvita kuin kolme höyhentä. Yksi hyvälaatuinen pidempi kukon niska- tai satulahöyhen runkohäkiläksi, jonka siikaset ovat jonkin verran koukunkitaa pidemmät. Lisäksi tarvitaan kaksi lyhyempää kukon höyhenlatvaa siiviksi. Siipihöyhenet voi ottaa kukonniskan laidoilta tai valita siipihöyhenet tyystin eri niskasta/satulasta.

Hyvän runkohäkilän sidontaosa on noin viisi senttiä pitkä, josta kiertää rungolle 12–16 häkiläkierrosta. Jos tarpeeksi pitkää laadukasta runkohäkilää ei ole, niin sitten käytetään useampia höyheniä ja harvempaan kiertäen.

Runkohäkilä tai useampi kiinnitetään latvastaan taakse, sidontalangasta kierretään runko eteen koukunsilmään saakka ja runkohäkilä kierretään perässä. Häkilän ylimäärä poistetaan.

Tasakokoiset kukon siipihöyhenet valitaan ja stripataan ruodit paljaiksi niiltä osilta, jotka tulevat tuntosarviksi. Siivet asetellaan vaakaan reiluun V-asentoon hieman rungon sivupuolelle sojottamaan taakse hieman yläviistoon.

Grey Wake Fly Sedge ”herätysperhoon” ei paljoa langan ja koukun lisäksi tarvita. Kuvan ruskearaitaiset Barred ginger -sävyn pintaperhoniskan yksi pitkä (häkiläosa 5,5 cm) sekä niskan laidoilta otetut kaksi lyhyempää siipihöyhentä ovat perhon vaaleampaa versiota varten.

Siipihöyhenten tyviä ei katkota pois vaan ne jäävät tuntosarviksi. Sidos päätetään varoen tuntosarvia ja pää lakataan.

Perhosta voi tehdä monia värivariaatioita, musta ja ruskea mainitaan tekstissä harmaan ohella, mutta tässäkin on mielikuvitus rajana. Kukin voi sitoa perhomallia mielensä mukaan, vaikka pinkkinä.

Eri sävyihin sidotut perhot alta, päältä ja sivulta. Kirjan piirroksesta voi arvioida mittasuhteita.

Itse kuitenkin lähden liikkeelle harmaasta ja parista ruskeasävyisestä versiosta. Aika näyttää herättääkö Wake Fly Sedge kalojen mielenkiinnon perukkeen päässä.

 

Grey Wake Fly Sedge

Perhomalli: Taff Price

Koukku: Useimmiten pitkävartinen 10–12.

Lanka: Musta tai perhon häkiläsävyyn sopiva

Runko: Sidontalanka

Runkohäkilä: Yksi tai useampia, malliperhossa grizzle-kukko

Siivet: Kaksi grizzle-kukon häkilänlatvaa hyvin harottavaan ”delta-siipi” V-asentoon

Tuntosarvet: Siipihöyhenten tyviruodit – älä siis leikkaa siiven tyviä pois

Pää: Lankapää lakattuna

Perhomallista on helppo ja kohtuullisen nopea sitoa eri väriversioita jäljittelemään laajasti eri hyönteisiä vesiperhosten ohella ja samalla toimia myös viistättäen ärsytysperhona.

 

Vuoden 2022 perhobongauksia

Tammikuu – Norellin Horsefly

Helmikuu – Olaf Olsen Tørrflue

Maaliskuu – Green Drake

Huhtikuu – Alakoidan Arvoitus

Toukokuu – Umpqua Special

Kesäkuu –  Green Spot