Herbert L. Welchin Green Spot on todennäköinen ottiperho.

Klassiset jenkkistreamerit tai niiden tyyliin sidotut streamerit ovat olleet vahvasti esillä muutamia viime vuosia. Ja tottahan se on, että ne sopivat erinomaisesti myös Pohjolan koskille.

Vuosikymmenten saatossa monet reseptien mukaan sidotut vanhat streamermallit ovat osoittautuneet koviksi ottiperhoiksi omassa rasiassa, kuten General MacArthur, Black Ghost, Mickey Finn, Black Nosed Dace jne. monen monta muuta Muddler Minnowta unohtamatta.

Ottimalleja on useita, karva- ja höyhensiipiä, pitkiä ja pätkiä – mukana myös muita kuin alkuaan jenkkimalleja.  Tosin jenkkimalleja muunnoksineen tuli aikoinaan sidottua runsaasti.

Perhonsidonta kehittyi Amerikassa nopeasti omanlaisekseen reilut sata vuotta sitten. Kun Euroopassa oli omat aikakauden gurunsa Halfordista ja Skuesista lähtien, niin jenkessä oli omat mestarit Theodore Gordonista alkaen.

Kun Euroopassa keskityttiin perinteisen mallisiin lohi- ja uppoperhoihin, niin Pohjois-Amerikassa alettiin kehittämään erityyppisiä perhoja sikäläisiin vesiin ja amerikkalaisille kaloille paremmin sopiviksi.

Värikkäät bassiperhot ja streamereiden esiasteet ilmestyivät jo 1800-luvun lopulla markkinoille. Karvasiipiset perhot olivat jenkkilässä tuttuja jo 100 vuotta sitten, kun Euroopassa vaalittiin brittien perinteisiä ja perhomalleja.

Stevensin rangeley-streamereiden raamattu 

Yksi merkittävä alue klassisten streamereiden kehityksessä on ollut Mainen osavaltion Rangeley USAn itärannikolla. Osavaltio on aivan Kanadan kyljessä ja sieltä ovat lähtöisin monet maineikkaat klassikkostreamerit. Tunnetuin sikäläinen parhonsitojanimi on nainen nimeltä Carrie Stevens (1882-1970).

Stevens kehitti sidontaansa tavan niputtaa siipikimput valmiiksi siipiaihioiksi, jotka oli helppo nopesti kiinnittää perhorunkoon.  Tässä Stevensin sidontamenetelmässä pitkän mallisille koukuille lisätään valmiiksi  yhteen  ”liimatut” siipikimput molemmin puolin pakettina perhosiiveksi  eli ns. rangeley-tyyliin.

Stevensin maine klassisten rangeley-tyylin taimen- ja lohiperhojen ykkössitojana on kiistaton. Stevensillä oli suuri määrä eri perhomalleja, joista tunnetuin on Gray Ghost.

Carrie Stevensin tarina ja perhot löytyvät hänestä vuonna 2000 Hilyardien kirjoittamassa kirjassa ”Carrie Stevens: Maker of Rangeley Favorite Trout and Salmon Flies”. Perhoreseptejä  kirjassa on yli sata, joten se on myös oiva reseptikirja aiheesta kiinnostuneille.  Linkki kirjan google booksin esikatseluun löytyy täältä.  

Herbert Welch – toinen streamerguru

Klassikkostreamereita sitoivat toki muutkin, yksi merkittävimmistä on Herbert L. Welch (1879-1960). Hilyardit tekivät myös hänestä kirjan vuonna 2018 ” Herbert L. Welch Black Ghosts and art in Maine guide’s wilderness”. Linkki kirjan google booksin esikatseluun löytyy täältä.

Kirjassa on muutakin kuin Welchin perhoja. Hän oli myös taidemaalari, kuvanveistäjä, eläinten täyttäjä ja kalastusopas, perhonsitoja jne., jonka kuuluisin streamermalli on Black Ghost. Tuo ”musta aave” eri verioineen on ollut yksi parhaista  klassikkostreamereista omassa rasiassa.

Welchin kirja ei ole aivan samalla tavalla sidontakirja kuin Carrie Stevensin kirja, mutta kyllä siinäkin on hyvä sivumäärä perhokalastusta ja kova setti streamereita – 17 kpl Herbet Welchin omia malleja sekä 36 muuta klassikkomallia resepteineen.

Welsh oli myös taiteilija, eläintentäyttäjä jne.

Kyllä niistäkin löytyy kova setti tunnetuimmista Black Ghostista ja Jane Graigista lähtien.

Edellä mainittuja on tullut sidottua, joten valitsen kirjasta perhon, jota en ole aiemmin sitonut – Herbert Welshin Green Spotin.

Alkusysäyksenä tummanvihreän sävyn kiinnostukselle perhon selässä antoi yksi muoinoin tehty Kuusinkijoen kalareissu. Siellä pääsin näkemään mahdollisesti jonkun paikallisen vuoleskeleman kovan luokan ottivaapun. Siinä oli tuo tumman vihertävä hohde selässä, jonka jälkeen olen tuota tummanvihertävää sävyä käyttänyt monessa perhossa hyvällä menestyksellä.

Kuvittelisin Green Spotin sopivan pitkävartiseen koukkuun sidottuna hyvin näin alkukauden korkeaan veteen. Green Spot on pikaisesti katsoen salakkaa tai muuta särkikalaa jäljittelevä malli vihertävän tai oliivihohtoisen selkäpuolen kera.

Lisäksi tykkään yksinkertaisista ja nopeasti sidottavista perhoista, jotka kuitenkin ovat selviä kalastusperhoja. Green Spot on simppeli ja uskon sen myös toimivan hyvin.

Myös tavanomaiset materiaalit ovat eduksi, kuten yksinkertainen runko ja siipi. Toki tuossa on nuo viidakkokukkoposket, joiden tilalla voi käyttää jäljitelmäsilmiä, mutta posket voinee jättää myös kokonaan pois.

Kakkosen Mustad L87 on noin 5 cm, hyvä koukku isoon streameriin.

Koukuksi sidosmalliin valitsen Mustad L87:n, joka kakkosen kokoisena on noin 5 cm eli sopiva alkukauden salakkakoko. Perhosta tulee noin 7 cm pitkä.

Eipä siinä paljon muuta ihmeellistä olekaan, ehkä tuo tummanvihreä/oliivi siipihöyhen on normaalia harvinaisempi sävy, jota ei välttämässä aina löydy – varsinkaan satulahöyheninä.

Sävy voisi ehkä vieläkin tummempi, mitä kuvassa olevassa perhossa on.

Green Spot

Koukku:  Pitkävartinen streamerkoukku, Welchin kirjassa koukuksi mainittu Allcock 2811, koko 6

Lanka: Musta

Kierre: Soikea hopea

Runko: Litteä hopea

Siipi: Kimppu valkoista bucktailia, päälle kimppu vaalean vihreää bucktailia, lopuksi 4 tummanvihreää/oliivia kukon satula/häkilähöyhentä. Höyhenten tyvipään siikasia voi jättää ”häkiläksi”.

Posket: Tarhattu viidakkokukko (tai jäljitelmä)

Pää: Musta

Mallin sidonta on helppo ja sidottaessa siipibucktailit kiepautetaan langalla siipityven ympäri tiiviiksi nipuksi, jolloin ne toimivat ikään kuin satulana siipihöyhenille. Oletan, että moni lisää kimalteita siipeen ja se on toki sallitua, mutta rasiassa on hyvä olla myös vähemmän välkehtiviä perhoja. Kalat tuppaavat tottumaan ja varomaan kesän edetessä välkehtiviä perhoja.

 

Vuoden 2022 perhobongauksia

Tammikuu – Norellin Horsefly

Helmikuu – Olaf Olsen Tørrflue

Maaliskuu – Green Drake

Huhtikuu – Alakoidan Arvoitus

Toukokuu – Umpqua Special