Norjalaisia meritaimenen V-pintaperhoja – kelvannee myös lohelle ja kotikoskien taimenille.
Vuosien varrella kirjahyllyyn on ilmestynyt pitkä rivi kirjoja, joissa on tuhansia perhoreseptejä. Valtaosa perhoista on varmaan meikäläiselle sitomattomia ja kokeilemattomia, jotka ei pahemmin edes kiinnosta.
Kirjoissa on myös runsaasti perhoja, jotka ovat tavalla tai toisella herättäneet kyllä kiinnostusta, mutta syystä tai toisesta ne vain ovat jääneet sitomatta. Ei sitä kaikkea ehdi millään tekemään.
Nappasin hyllystä vuonna 1987 ostamani Mike Dawesin kirjan ”Fly Tiers Manual”. Se on nimensä mukainen perhonsitojan käsikirja. Aikoinaan se oli ahkerassa käytössä. Siinä oli paljon kaikkea sidontaosaamista täydentävää tietotaitoa ja perhomalleja, joita ei ollut hirmuisesti tarjolla vielä 35 vuotta sitten. Sieltä on tullut kaapattua monta perhomallia kokeiluun, osa on jäänyt käyttöönkin.
Aloin pläräämään kirjaa, josko siellä olisi joku vuoden blogiaiheeseen sopiva sitomaton perho. Kirjassa on kaikenlaisia perhoja; nymfejä, pintaperhoja, uppoperhoja, streamereita ja lohiperhoja. Pintaperhojen sivuilta putkahti esiin Olsen’s Laerdal Fly – tuossa se on!
Laerdalin pinturi oli perho, jota olen katsellut vuosien saatossa useampaan kertaan ”sillä silmällä”, mutta se on vaan aina jäänyt sitomatta. Siinä kuvassa oli poikkevasti pitkällä törröttävät siipikarvat, jotka saivat kerta toisensa jälkeen kiinnostuksen heräämään, tuossa perhossa on se jokin… – ehkä sama reaktio iskee kaloihin? Nyt oli Laerdalin pinturin sitomisen aika, perho sopi erinomaisesti sitomattomana blogin aiheeseen ja pääsen kesällä kokeilemaan herättäkö perho kaloja iskuun.
Norjalainen perhomestari
Olaf Olsen (1912–1984) syntyi maailmankuulun Laerdalin lohijoen äärelle ja hänestä tuli yksi Norjan maineikkaimmista perhonsitojista.
Perhomestari Olaf Olsen kuvakaappaus Fiskeguiden.no nettisivustolta
Hän aloitti perhonsidonnan ja perusti perholiikkeenkin Laerdaliin jo 1930-luvulla. Vuonna 1963 Olsen teki sopimuksen Mustadin kanssa, joka alkoi myydä Olaf Olsenin lohiperhoja.
Olaf Olsenin nimissä Mustadille tehtyjen perhojen käsialasta ja sidontajäljestä muutamia lohiperhokuvia löytyy mm. Norjan metsämuseon Norsk skogmuseumin sivuilta.
Olaf Olsenin kalastuksesta on Fiskeguiden.no -sivustolla hieman tarinaa, hänen suurin lohi painoi 23,5 kg, jonka hän sai 8/0 Black Doctorilla. Iso suti – iso kala.
Ehkä aikaisen Tornionjoen kalastuksessa voisi kokeilla näitä perhojen poikkeksellisen isoja koukkukokoja, rauta painaa. Ehkä niistä isoista koukkuperhoista olisi apua, näitä ”lihakoukkuja” Tenon jokivarren asukkaatkin muinoin käyttivät alkukaudesta ja saivat kalaa.
Olaf Olsen Tørrflue = Olsen’s Laerdal Fly 
Dawesin kirjan Olsen’s Laerdal Fly on pintaperho. Kirjan tekstissä mainittiin, että perho oli voimakasvirtaisen Laerdal-joen meritaimenperho, joka jäljitteli vesiperhosta (Phryganea grandis). Hyönteinen oli tekstin mukaan valtalaji monilla Norjan joilla. Perho oli sidottu usein Partridgen single Wilson lohen pintaperhokoukkuun, Laerdalin taimenet saattoivat painaa jopa 9 kg.
Tuossa lyhyessä kirjatekstissä oli mainittu kaksi asiaa, jotka herättivät huomiota houkuttelevien kuvien lisäksi. Ensimmäisenä, että perho oli tehty voimakkaaseen virtaan. Monet tutut Keski-Suomen kosket ovat kovavirtaisia koskia.
Toinen oli vesiperhosen jäljittely, sirvikkäitähän Suomen koskilla on yllin kyllin. Hiljattain oli myös ilmestynyt Perhokalastus ja vesiperhoset kirja, joka nosti vesiperhoset vahvasti perhopiireissä näkyville.
Tuo Phryganea Grandis eli isosirvikäs on isokokoinen vesiperhonen. Olin tykästynyt kalastamaan isoilla Nalle Puheilla pyrkien jäljittelemään kaikkia ruskehtavia isoja vesiperhosia, en niitä eri lajeja koskaan ole ollut hyvä tunnistamaan.
Nuo kirjan Laerdalin pinturikuvat tekivät eteen sojottavilla sarvillaan vaikutuksen ja osasin kuvitella mielessäni ison tuuhean pintaperhon ratsastavan koskikuohujen laineilla, tehokkaana kuin Nalle Puh.
Laerdalilainen on kuitenkin aina jäänyt sitomatta, mutta nyt päätin ottaa sen aiheeseen sopivana mukaan ja sitoa muutamia.
Päätin kaivella lisää taustatietoa Olaf Olsenista ja perhosta. Vierailin kymmenkunta vuotta sitten Laerdalissa ja kävin sikäläisessä ”lohikeskuksessa” Villakssenterissä, jossa esiteltiin lohen ohella joen lohenkalastushistoriaa.
Tietenkin siellä oli myös kylän omasta pojasta Olaf Olsenista tarinaa sekä hänen perhoja esillä. Olin näpsinyt vierailulla satunnaisia kuvia ja sieltä kuvista sattui löytymään myös Olsenin pintaperhot.
Ei nyt mikään superkuva, mutta kyllä siitä kuvasta perhojen alkuperäismalli erottuu. Perhotaulussa oli nimenä pelkkä Tørrflũe, ehkä Olsenin ison kalan pintaperhot olivat aikanaan niin harvinaisia, ettei muuta nimeä tarvittu.
Laerdalin Villakssenterin näyttelyssä kuvattu pintaperhosetti
Pettersenin ja Sandin V-pintaperhot
Kirjahyllystä löytyi vielä Børre Pettersenin ja Erling Sandin Flugbindarboken (1990), jossa on esitelty perhoja Skandinavian vesiin. Norjalaisissa pintaperhoissa oli V-torrflugorna, joka oli sama ”Olsen’s Laerdal fly”, minkä Dawesin kirja esitteli. Flugbindarboken kertoo V-pintaperhoista vapaasti käännettynä seuraavasti:
” Lohikuningas Olaf Olsen suunnitteli aikanaan Laerdalin meritaimenille pintaperhosarjan. Hän sitoi näitä perhoja eri väreissä, mutta musta ja ruskea olivat vakiovärit. Kaikien perhojen pyrstöt ja siivet olivat mustaa valkokärkistä mäyränkarvaa. Siipikarvat oli sidottu suoraan ylös V-asentoon, josta nimi. Perhoilla ei ollut runkoa, tuuhea häkilä peitti koko koukunvarren. V-pintaperhot olivat korkealla kelluvia ja tarkoitettu voimakasvirtaisten jokien kalastukseen. Olsen on sanonut, että huonosti kelluva pintaperho ei kelpaa meritaimenelle. V-pintaperhot olivat ja ovat edelleen erittäin suosittuja.”
Olsenin perhon V-siivissä ja tyylissä on havaittavissa yhteläisyyttä mm. Lee Wulffin pintaperhoihin ja Nalle Puhiin.
Olsen lienee pintaperhoaan kehitellessä tutustunut Lee Wulffin pintaperhoihin, mutta valinnut perhon siipimateriaaliksi mäyrän. Se oli Pohjolassa yleinen eläin ja sen karvat olivat sopivan jäykkiä perhosiiviksi. Lohikeskuksen näyttelyperhoissa tosin näkyy myös pari tippet-siipistä perhoa, joten muutakin voi kokeilla. Tuuhea häkilä yksinkertaisti ja nopeutti sidontaa ja rasvattuna piti perhon paremmin kovassa virrassa pinnalla. Mistään en tosin saanut blogia kirjoittaessa selville, milloin tämä Olsenin pintaperho olisi kehitetty, enkä lähde sitä arvailemaan, vaan otan koukut ja materiaalit esiin ja alan sitomaan.
Hauskan näköinen pintaperho siitä tuli, melkoinen ”pulloharja”, joka tärkättynä kelluu varmasti hyvin. Perhoa voinee käyttää vapaasti kelluvan pintaperhon ohella myös viistäteltävänä skaterina. Tämä pitää kokeilla kesällä niin taimenille, kuin lohelle. Tiedä vaikka siitä olisi lohijoilla Pomperon haastajaksi?
Siinä niitä olisi Olsen pintaperhokopioita, tällä kertaa Kamasan B180 low water salmon koukkuihin sidottuna.
Olsen Tørrflue / V-Torrfluga / Olsen’s Laerdal Fly
Koukku: Yläsilmäinen 12 – 6 lohikoukku (Wilsoneissa pituus n. 15–25 mm), esim. Partridge Single Wilson (tai Kamasan B180)
Sidontalanka: Musta
Pyrstö: muutamia valkolatvaisia mäyränkarvoja
Runko ja häkilä: Tuuhea kukon niska- tai satulahöyhen (ruskea, musta jne.)
Siipi: Kimppu mäyränkarvaa jaettuna eteen yläviistoon V-asentoon
Pää: Musta
Sidonnasta: Ensin kiinnitetään pyrstö ja siipikimppu, joka jaetaan kahteen osaan etu/yläviistoon V-asentoon. Korvikkeena voinee käyttää esim. karhunkarvaa tms. jäykempää karvaa tai vaikka tippettiä, kuten Olsenin parissa omassa lohikeskuksen mallissa oli. Niiden jälkeen häkilähöyhen tai useampia kierretään alkaen takaa ja kierretään häkilää koko koukun varren mitalta tuuheaksi ”pulloharjaksi”. Satulahäkilät ovat pisimpiä, joita ei ehkä tarvita ehkä kuin yksi, niskoista voi joutua käyttämään perhon häkilään useampia höyheniä.
Vuoden 2022 perhobongauksia
PERTSAN PERHOPORINOITA ja VIDEOITA aiemmilta vuosilta
Vuoden 2021 kirjasidonnan blogiperhot
Vuoden 2020 vaihe vaiheelta blogiperhot
ERÄN PERHONSIDONTAVIDEOITA
Zelda sidottuna putkeen, perho vai ei?
Kesäpäivän yllättäjä Sininen Foami-Tytönkorento
