Perhokalastajan käsikirjaa voi suositella lämpimästi kaikille perhokalastajille sekä perhonsitojille vasta-alakajista kaiken (muka) osaaviin konkareihin.

Perhokalastus perustuu suurelta osin kalojen ravintoeläinten jäljittelyyn  ja kalastukseen tekoperhoilla lohenkalastusta lukuun ottamatta. Lohihan ei jokeen noustessaan syö mitään, se pitää jollakin muulla tavoin saada ärsytettyä ottamaan.

Muut kalat sitten niin joissa kuin järvissä syövät tietenkin sitä ravintoa, mitä sillä hetkellä niille on hyvin tarjolla. Paikallisesti voi olla isojakin eroja, mutta hyönteisten elon vuoden kierron ymmärrys antaa valtavasti etukäteistietoa mitä milloinkin voisi tarjota.

Kun oikea perho on perukkeessa, siinä hetkessä pärjää usein yhdellä perholla, mutta kalat eivät syö aina sitä samaa, ravintokohde voi vaihtua jopa saman päivän aikana. Joskus on tilanteita, jolloin kalat eivät ole otillaan kuten kutuajan lähellä, ne eivät käytännöllisesti syö mitään. Silti on mahdollista saada kala ottamaan. Tuolloin kyse voi olla reviirin puolustamisesta tms. poikkeustilanteesta, jolloin jokin perhossa oleva luonnoton ärsytys, väri, liike tms. ärsyke saattaa laukaista otin.

Mutta kävelläänpä lokakuisen järven rantaan ja mietitään mitä siellä näkyy, mikä voisi olla kalojen ravintona ja mikä perhoksi. Jotain pieniä höttiäisiä siellä ainakin lentelee…

Ääh, mitä sitä miettimään, solmitaan musta kuulapääliitsi perukkeeseen. Liitsillä ainakin tuli kesällä, kyllä ne kalat siihen ottaa … tai sitten ei. Näinhän se usein menee ja saalistakin saadaan varsin usein, markkeeraahan tuo liitsi etäisesti juotikkaita, jotain hyönteistoukkaa tai jopa vaaleana kalanpoikasta.

Syyspäivät ovat parhaimmillaan komeita ulkoilupäiviä, kuva Yläinen-Toriseva järveltä.

Mutta kalastaja voisi silti katsella myös ympärilleen. Koleana 5-10 asteen lokakuun iltapäivänä ei ehkä pinnassa näy mitään isompaa, mutta tyynessä rannassa siellä saattaa pörrätä hengettömän pieniä tummia itikoita. Mitähän ne ovat?

Jotain hyttysiähän ne, otetaan kirja ja katsotaan. Kaivan hyllystä Malcolm Greenhalghin ja Denys Ovendenin Perhokalastajan käsikirjan. Se on loistava opus moninaisiin perhokalastajia askarruttaviin kysymyksiin. Se on alkuaan englanninkielinen ja sen on suomentanut taidokkaasti Anssi Uitti. Otava julkaisi teoksen vuonna 2001 eli kirjalla on sopivasti ”kakskymppiset”.

Kirjan koko nimi on Perhokalastaja käsikirja, lohikalojen ravinto ja sen jäljitteleminen. Kirjassa on 288 sivua ja kirja on todellakin eurooppalaisen perhokalastajan käsikirja, jossa on yli neljänsadan perhon kattava valikoima erilaisia ravintokohteiden perhomalleja, joilla varmasti pärjää niin Pohjolassa kuin myös Euroopan vesillä.

Greenhalgh tuo näppärästi esiin kuukausitaulukoin eri hyönteisten lentoaikoja ja kertoo kalastajan kannalta huomioitavia asioita eri hyönteisten jäljittelyistä olematta mikään hyönteistieteellinen julkaisu.

Lähinnä kirjassa kerrotaan hyönteisistä ulkonäöllisesti ja mainitaan jäljittelyyn sopivia perhomalleja unohtamatta värivariaatioita ja pieniä muunnoksia.

Greenhalgh on itse biologi ja perhokalastaja, joten hän tietää tasan tarkkaan mistä kirjoittaa.

Vähemmän perhonsidontaa harrastavalle kirjassa on myös erinomainen perhonsidonnan osa, jossa käydään tarkasti läpi niin sidonnan kalusto kuin materiaalit. Perhoista on yksityiskohtaiset hyvät ohjeet.

Nostan erityisesti esiin kuvittajan. Denys Ovenden on tehnyt mahdottomasta mahdollisen upeilla väripiirroksilla tai pitäisikö sanoa maalauksilla. Kuvitus on upea.

Kirjassa ei ole valokuvia, vaan kirja on täynnä toinen toistaan taidokkaampia piirroksia niin jäljiteltävistä hyönteishahmoista kuin valtava määrä ötököitä jäljitteleviä perhopiirroksia, jotka läpäisevät kriittisimpienkin perhonsitojien laatuvaatimukset. Suuri kunnioitus täältä Ovendenin työlle!

Denys Ovendenin kuvitus on upeaa ja hyvin tietopohjaista katseltavaa

Mutta onhan Greenhalghin kirjoittama tietomäärä yhdistettynä asianosaavan kääntäjän soveltamana tänne Pohjolan vesille osunut napakymppiin. Arvostan suuresti, että kirja on käännetty. Siinä on ollut valtava työ ja lopputulos palvelee suomalaisia perhokalastajia ja lukijoita yleisen hyöteistiedon ja perhomallien/ideoiden julki tuomisella hienosti.

Kirja on jäsennelty hyvin iso kokonaisuus huomioiden ja sieltä on kirjaan tutustuttuaan mukava kaivella esiin, mikä milloinkin vaivaa mieltä. Otetaan nyt esimerkkinä tuo lokakuinen päivä, kun se liitsin liotus ei sittenkään nappaa.

Avaan sisällyksen ja päätän katsoa Vuodenkierto –kappaleen, olisiko siellä jotain mainintaa loppukauden ötököistä? Kylmän ilman kuoriutumisten mainitaan olevan lyhytkestoisia ja painottuvan iltapäivään. Sieltä lokakuun kohdalta bongaan pieniä ötököitä, mäkäriä, jotain hyttysiä, sääskiä, polttiaisia.

Ne on kaikki kaksisiipisiä ja niitä on kaikissa vesissä. Pituus on muutamista milleistä ehkä senttiin ja niiden mainitaan olevan mustanharmaita. Lentoajaksi mainitaan iltapäivä ja ilta. Osui ja upposi, sellaisiahan ne siellä järvellä ovat.

Kirjan on tehty etupäässä brittien tarpeisiin, mutta sieltä hieman soveltaen löytää myös Pohjolan perukoille sopivaa tietoa ja perhomalleja.

Lokakuulle mainitaan lisäksi, että jos pinnassa ei näy mitään, niin katkojen-, vesisiirojen- ja isojen nymfien jäljitelmät ovat sitten potentiaalisina vaihtoehtoina. Toiminee tälläkin.

Siellä taulukosta suositellaan lukemaan kaksisiipisistä toisaalta. Ravintoeläinten kohta kertoo tarkemmin näistä kaksisiipisistä vesihyönteisistä. Siellä mm. mainitaan, että monien kaksisiipisten toukat ja pupakotelot ovat kaloille merkittävä ravintokohde. Pirun pieniähän ne ovat, mutta niitä on älyttömän paljon.

Kaksisiipisten osuudessa on tarkempaa tietoa ryhmään kuuluvista ötököistä joilla on merkitystä perhokalastuksessa.

Katsotaan mitä opuksen perhovinkit tarjoaa näille sääsken sukuisille höttiäisille. Pienen selailun ja vertailun jälkeen päädyn kirjan esittelemiin kuoriutuvan surviaissääsken (Midge Emerger) jäljitelmiin. Itse ötökät ovat pintakalvossa roikkuvia tai kelluvia, todennäköisesti juuri niitä ”näkymättömiä” pieniä, joita kalat popsivat pinnasta tai ainakin hyvin lähellä totuutta.

Vanha Sukkahousupupa (= Suspender buzzer) on tietenkin tuttu perho ja on myös kirjassa. Siinä muuten mainitaan, että kalastajalla riittää kolme perhokokoa, nro 12, 20 ja 24 koukkuun sidotut Sukkahousupupat, niin niillä kattaa kaikkien surviaissääskilajien kokoluokat. Järkevä vinkki, niin ei tarvitse koko repullista sitoa ja kantaa. Kolme selvästi eri kokoista mallia riittää ja kutakin kokoa voi sitten sitoa useampia, niin ei heti lopu kesken.

Kuten mainitsin, valitsen perhomalliksi mustan Emerger Midgen eli pintakalvossa kuoriutumassa olevan surviassääsken toukan jäljitelmän. Se on paremmin siinä pintakalvon päällä, ehkä se pintakalvossa roikkuva Sukkahousupupa ei aina ole se paras tarjous, vaikka sitä usein suosinkin.

”Hyttysmalleja on useammalla sivulla, katson tuolta sivun ylälaidasta Emerger Midgen väriversioita. Kellutuspallollinen on hyvä ja varmempi kellumaan, jos kuivausheitoille ei ole tilaa.

Katson materiaalit. Aloitan isosti eli valitsen nro 14 koukun, sillä on hyvä treenata ja pienentää siitä, kun perhomallin sidonta alkaa olemaan hanskassa. Valkoiseksi tekokuiduksi otan polypropyleenilankaa, josta nappaan ohuen ja koukkua pidemmän kuitukimppupätkän. Sen kun sitoo pitkittäin koukulle, niin tulee tupsut molempiin päihin samalla kertaa. Kierteeksi ohut hopeinen flashabousuikale, runkoon pari siikasta ukkometson pyrstöstä ja foamipala selän kellukkeeksi suoraan tai sukkahousun mutkaan kietaistuna. Sukkahousukangas saa kyllä olla ohutta laatua eli vaikka 10 denierin. Tuo  nro 14 on vielä reilun kokoinen, joten UNIn 8/0 lanka kelpaa. Pienempiin koukkuihin saa sitten kaivella ohuempaa seittiä. Sitten vaan sitomaan.

Siinä pari mustaa Emergeriä nro 14 koukussa, pitäisköhän (ja näkisiköhän) sitoa vielä muutamia # 20 ja # 24 koukkuun?

Näitä Emerger Midgejä voi tosiaan sitten sitoa hieman erikokoisina ja -värisinä. Syksyn ötökät ovat kyllä aika harmaan ja mustan sävyisiä, mutta joku oliivi ja jopa oranssi saattaa yllättää. Kireitä lokakuun siimoja!

Black Emerger

Koukku: Pintaperhokoukku: 12–24

Lanka: Musta

Pyrstötupsu: Valkoinen tekokuitu

Kelluke: Valkoinen vaahtomuovikuula (foamia tai ohuen sukkahousukankaan mutkaan sidottu kellutuspallo), sidotaan hieman Sukkahousupupan kelluketta taaemmaksi.

Kierre: Kapea hopeatinseli

Ruumis: Tumma sulka, rintakehän kohdalta paksumpi (hanhi, kalkkuna jne.)

Häkilä: Grizzle kukko, kierretään laskuvarjohäkilänä kellukkeen ympärille

Päätupsu: Valkoinen tekokuitu

 

Aikaisemmin ilmestyneet kirjasidonta blogit

Syyskuu 2021: K18

Elokuu 2021: Light Caddis

Heinäkuu 2021: Sininen tytönkorento

Kesäkuu 2021: Montana

Toukokuu 2021: Streameri

Huhtikuu 2021: Black Muddler Minnow

Maaliskuu 2021: Sumukorento

Helmikuu 2021: Johannes

Tammikuu 2021: Yläinen  

Vuoden 2020 vaihe vaiheelta perhonsidonnan blogiperhot

1/20 tammikuun blogiperho: Kokkopontso

2/20 helmikuun blogiperho: Kuparipukki

3/20 maaliskuun blogiperho: Ruskea Sontikka 

4/20 huhtikuun blogiperho: Magic haukiperhot

5/20 toukokuun blogiperho: Musta Murhaaja

6/20 kesäkuun blogiperho: Torniojoen Ambulanssi

7/20 heinäkuun blogiperho: GRHE nymfi

8/20 elokuun blogiperho: Lohduttaja

9/20 syyskuun blogiperho: Amppari-Nymfi

10/20 lokakuun blogiperho: JPH

11/20 marraskuun blogiperho: Mulkkis

12/20 joulukuun blogiperho: Jääpuikko