Musta Muddler oli 1980-luvun koskitykki Keski-Suomessa.
Olihan se 1980-luvun alku hidasta tiedonkulkua etenkin kauempana isoista kaupungeista nykyiseen verrattuna. Tampere ja sen perhogurut olivat onneksi suhteellisen lähellä, kävihän heitä tämän tästä Herraskoskellakin ja sieltähän sitä imettiin kaikki mahdollinen tietämys tänne Virroille, latvavesille.
Totta kai tavalliset Mustadin tavallisimmat uppoperhot tunnettiin jotenkuten ja silloiset kalastuslehdet luettiin hyvin tarkasti läpi uusien perhomallien ja ideoiden toivossa.
Oman kirjastonkaan kalakirjallisuus ei järin laaja ollut. Kalatarinoita sentään oli jonkin verran. Juhani Ahon Lohilastuja kalakaskuja kirjan lisäksi siellä oli mm. A. E. Järvistä, V. H. Vainiota, Hans Lidmania jne. Perhopuolen kirjoista Juhani Rossin ja Toivo Mäkisen opuksia sentään löytyi, mutta reseptien puute oli huutava.
Katselin sitten kerran perholiikkeen hyllyssä Veniardin 500 Fly Dressings kirjasta, jossa perhoista oli värikkäät piirroskuvat sekä reseptit – se oli pakkohankinta, joskaan ihan heti se ei omaan hyllyyn ilmestynyt. Joitakin ottiperhoja sieltä kaupan kirjasta toki yritti kopioida päähänsä ja kotona muistella miten se menikään. Yksi niistä oli Musta Murhaaja, josta viime vuonna kerroin blogissa – musta oli huippuväri 1980-luvulla.
Eipä tuossa Veniardissa mitään kovin moderneja perhoja ole nykykäsityksen mukaan, mutta se oli tuolloin avain moniin niminä ja kuvissa nähtyihin tuttuihin perhoihin, joiden reseptejä ei tiennyt. Se opetti tietämään.
Perhon kuva ja resepti auttoi huomattavasti sitomaan edes sinne päin nimiperhoja. Eipä siellä omassa sidontapakissa aina ollut niitä kaikkia reseptien materiaaleja, mutta reseptitieto helpotti korvikemateriaalien valinnassa.
Ajan saatossa on huomannut, että monissa kuuluisissa ja tuiki tavallisissa resepteissä on lähteistä riippuen isompia ja pienempiä eroavaisuuksia. Vaikkapa March Brownista oli olemassa jo sata vuotta sitten todella monia reseptejä. Esimerkiski vanhassa Schröderin 1926 luettelossa oli mainittuna parikymmentä eri versiota/mallia March Brownista spinnerista ja spiderista lähtien irlantilaiseen March Browniin jne. Ja toki Veniard 500 opuksessakin on useampi March Brownin resepti.
Hyvä kalaperho on nopea sidottava
Omassa perhosidonnassa Veniardin 500:sta on ollut paljon iloa. Palaan siihen aina tämän tästä, kun katson millä reseptillä olen aikoinaan opetellut sitomaan joitakin tiettyjä vanhoja perhomalleja.
Mutta oli siellä myös todella hyviä ja helppoja malleja, jotka olivat kohtuullisen tuoreita ja joita voi suositella myös tämän päivän perhonsitojille.
Nykyään tuppaa olemaan pulmia siinä, että niitä aloittelijoille helppoja ja hyviä perhomalleja ei nosteta tarpeeksi esille. Hyvässä kalaperhossa ei välttämättä tarvita ihmeellisiä materiaaleja, eikä sidontaan tarvitse uhrata tuntitolkulla aikaa. Hyvin usein ne aloittelijaltakin 5-10 minuutissa syntyvät perhot ovat täysin toimivia ottiperhoja.
Jos nyt yhden sellaisen todellinen ”kanuunaperhon” reseptin tuolta Veniard 500 opuksesta kaivaa, niin se on Black Muddler. Sillä olen saanut muinoin melkoisen kasan tapahtumia monilta Keski-Suomen koskilta. Se on tarpeeksi yksinkertainen nopeaan sidontaan, mutta silti todella kova ottiperho, joka kelpaa taimenesta ja harjuksesta lähtien lohelle (lohikoukkuun sidottuna).
Runko ja siipi nyt syntyy helpolla, mutta ei tuo peurapää vaikea ole. Korvikkeena poroa tai vaikka harmaata villaa dubattuna, jos ei muuta keksi.
Veniardissa suositellaan nro 8 koukkua ja kelpasihan sekin kesän alimmilla vedenkorkeuksilla, mutta ehdottomasti paras oli kuitenkin kolmen sentin pituinen streamerkoukku nro 6 ja seuraavana oli sitten nro 4 koukku. Kakkosen koukkua pidettiin tuolloin jo liian isona ”lihakoukkuna”.
Kolmen sentin koukku oli paras koko. Nykykoukuista #6 Kamasanin B800 näyttää osuvan aika hyvin.
Veniard 500 opuksessa, joka ilmestyi markkinoille 1980, on paljon eri perhoja pintaperhoista putkiperhoihin. Värikkäät perhotaulut ovat suurelta osin peräisin 1950-1970 luvun Veniardin paksummista kirjoista, mutta tässä 500:ssa on isompi sivukoko, perhojen sävytkin nähtävästi painotekniikan kehittyessä siten paljon paremmat.
Ja onhan tuossa Veniardissa niin paljon muitakin hyviä perhoreseptejä, että suosittelen tutustumaan, jos jostakin käsiin sen saa.
Värillisiä perhokuvia on Veniardin kirjasessa paljon eli pitäisi olla tuo 500 kpl resepteineen.
Mutta tuo Black Muddlerin resepti vielä puuttuu. Jos nyt miettii tuon perhon materiaaleja, niin koukkuna voisi olla Kamasan B800 nro 6, joka vastaa aika tarkkaan noita viime vuosituhannen sidoksia. Silkkirungon sijaan voi kokeilla villaa tms. mustaa nauhaa. Oravan häntäkarva saa olla mielellään pehmeää ja taipuisaa peurapää parturoidaan hyvin pieneksi ja pääpuoleen jätetään millin ”lankapää”, joka lakataan mustalla lakalla.
Pari vanhaa 1980-luvulta säästynyttä purulelua, pidä se yksinkertaisena – keep it simple.
Veniard Black Muddler
Koukku: noin 3 senttiä pitkä streamerkoukku, esim. Kamasan B800, koko 8-4
Lanka: Musta
Kierre: Soikea hopea
Runko: Musta silkki
Siipi: Musta oravan häntäkarva (pehmeä)
Pää: Peurankarva, leikataan pieneksi + musta lanka koukun silmän takana
Sidonnasta: takaosalle voi kiertää pienen pätkän mustaa sidontalankaa suojaamaan perän silkkirunkoa, muuten silkki tuppaa repeilemään kalojen hampaissa. Ja oravanhännän tyvipäähän kannattaa tipauttaa tippa lakkaa/liimaa, ettei liukkaat karvat irtoa luvatta.
Aikaisemmin ilmestyneet kirjasidonta blogit
Vuoden 2020 vaihe vaiheelta perhonsidonnan blogiperhot
1/20 tammikuun blogiperho: Kokkopontso
2/20 helmikuun blogiperho: Kuparipukki
3/20 maaliskuun blogiperho: Ruskea Sontikka
4/20 huhtikuun blogiperho: Magic haukiperhot
5/20 toukokuun blogiperho: Musta Murhaaja
6/20 kesäkuun blogiperho: Torniojoen Ambulanssi
7/20 heinäkuun blogiperho: GRHE nymfi
8/20 elokuun blogiperho: Lohduttaja
9/20 syyskuun blogiperho: Amppari-Nymfi
10/20 lokakuun blogiperho: JPH
